Väitös: Maaseudun kahvittelukulttuuri vaali arvojärjestystä ja määritteli kahvinkeiton naisen tehtäväksi

Maaseudulla kahvinjuonti on rytmittänyt päivää, mutta kahvittelulla on myös viestitetty yhteenkuuluvuutta ja ylläpidetty arvojärjestystä.

kahvi
Nainen istuu kahvilassa ja katsoo ikkunasta ulos
Helena Lindstén on väitellyt maaseudun kahvittelukulttuurista. Kahvittelulla oli suuri merkitys yhteisön yhteisenä rituaalina. Kahvia tosin juotiin yksinkin, vaikkpa palkintona hyvin tehdystä työstä.Tiina Kokko / Yle

RiihimäkiFilosofian maisteri Helena Lindstén istuu riihimäkeläisen kahvilan ikkunapöydässä. Hänen edessään on kuppi mustaa suodatinkahvia ja pala fetapiirakkaa.

– Kahvi on kuulunut minun elämääni koko ajan. Myös lapsena olen juonut kahvia, sanoo Lindstén ja siemaisee kahvikupistaan.

– Kahvi kuuluu meidän jokaisen elämään, vaikka emme joisikaan kahvia. Kahvia juodaan arkena ja juhlana. Vähän kaikenlaisissa tilanteissa. Se on jokapäiväistä ja tavanomaista.

Koska jokapäiväiset asiat jäävät usein unhoon tai ainakin vähälle huomiolle, päätti Lindstén tutkia kahvittelukulttuuria hieman tarkemmin. Alkoi hautua kulttuurihistoriaan liittyvä väitöstutkimus Turun yliopistolle.

Kohteeksi tarkentui maaseudun kahvittelukulttuuri arjessa ja juhlassa 1920-luvulta 1960-luvun lopulle. Ja mitä tuo tutkimus Lindsténille kertoi? Muun muassa sen, että kahvittelukulttuuri pitää sisällään paljon sanattomia viestejä.

Yhteenkuuluvuutta, vieraanvaraisuutta ja arvojärjestystä

Kahvi on rytmittänyt maaseudun päivää, antanut sille merkityksiä ja tarjonnut myös välineitä päivän aikatauluttamiseen. Kahvia juotiin ainakin kolme kertaa päivässä. Ensimmäisen kerran jo ennen navettaan lähtöä.

– Ja jos vieraita tuli, se lisäsi kahvikertoja.

Lindsténin käytössä ollut haastatteluaineisto paljastaa, että kahvittelun suhteen karjalaiset olivat vieraanvaraisempia, ja heidän myötään kahvittelukertojen määrä lisääntyi myös muualla Suomessa.

Maaseudulla talonpoikaiset arvot, kuten säästäväisyys, ahkeruus ja siisteys, liittyivät oleellisesti kahvin valmistamiseen ja juomiseen. Kahvia juotiin yksin, mutta sillä oli myös suuri yhteisöllinen merkitys.

Kirkkoherra, apteekkari ja opettaja olivat näitä arvostetuimpia henkilöitä, ja tietenkin muu väestö meni sen mukaan, miten vauraita tiloja heillä oli.

Helena Lindstén

Yhteisöllisillä kahvihetkillä viestitettiin yhteenkuuluvuutta, vahvistettiin ryhmähenkeä, osoitettiin vieraanvaraisuutta, mutta ylläpidettiin myös sosiaalista arvojärjestystä.

– Se näkyi siinä kenelle tarjottiin ensimmäisenä kahvia. Kirkkoherra, apteekkari ja opettaja olivat näitä arvostetuimpia henkilöitä, ja tietenkin muu väestö meni sen mukaan, miten vauraita tiloja heillä oli.

Kun arvohenkilöt olivat saaneet kahvinsa, jonon loppupäässä ei ollut enää niin tarkkaa kuka missäkin järjestyksessä kahvin sai kuppiinsa. Arvojärjestyksen häntäpäässä olleet saattoivat tosin joutua odottamaan kahviaan jonkin aikaa.

Arvojärjestys on hieman vaihdellut sen mukaan onko kahviteltu idässä vai läntisessä Suomessa.

– Länsi-Suomessa se (arvojärjestys) muodostui juuri vaurauden mukaan, mutta Itä-Suomessa taas iän mukaan, Lindstén tarkentaa.

Mies sääteli kahvin hankintaa

Maaseudulla talon työväki saattoi joutua juomaan huonolaatuisempaa kahvia kuin isäntäväki. Saattoi olla niinkin, että työväki ja isäntäväki joivat kahvinsa erillään.

Luokkaerojen lisäksi kahvinjuontiin liittyivät myös sukupuolierot. Naiset keittivät kahvin, mutta miehet säätelivät sen hankintaa.

Isäntähän määritteli perheen talouden tason.

Helena Lindstén

– Isäntähän määritteli perheen talouden tason. Emäntä valmisti kahvin oikeastaan myös niiden ohjeiden mukaisesti, miten usein sai keittää kahvia.

Helena Lindstén kuitenkin paljastaa, että miehen valtaa kahviasiassa myös vastustettiin. Naisilla oli omia salakahvitteluja, joissa läsnä saattoi olla useampikin emäntä.

Naisiin ja kahviin liitettiin myös juoruilu, kun taas kahviplöröt olivat miehisen kahvittelun tunnusmerkkejä.

Härjän verta vai porovettä?

Kahvi kertoi myös talon emännästä.

– Sehän määritteli sen, miten ahkera emäntä on ja miten hyvin hän piti huolta taloudesta.

Emäntää mitattiin myös sen perusteella osasiko hän keittää hyvää kahvia ja miten puhtaita kupit olivat. Myös tarjottavat kertoivat emännästä ja talosta, joskin kutsutuille vieraille kastettavaa oli runsaammin. Ilman kutsua poikenneet saivat tyytyä ehkä vain pullanpalaan tai korppuun.

Hyvä kahvi oli tietenkin vahvaa. Vahvasta kahvista puhuttiin härjän tai Joosepin verenä tai sitten kahvi oli kuin puukon päätä.

Arkena saatettiin juoda laihaakin kahvia. Valjumpaa kahvia kutsuttiin porovedeksi, löröksi, nöyräksi, parranhuuhdevedeksi tai se maistui alushameen napilta.

kahvihetki kahvi ja croissant ruusukuppi kahvikuppi
Marjukka Talvitie / Yle

Kahvinjuontiiin liittyvät tavat, käytännöt, sanonnat ja esimerkiksi kattauksen symboliikka muodostivat oman seremoniansa, joka osaltaan helpotti sosiaalisista tilanteista selviytymistä. Tosin joskus tilanteet voitiin kokea myös pakonomaisina ja epämiellyttävinä.

Kun kulutusyhteiskunta alkoi lyödä itseään läpi ja aika modernisoitua, myös kahvittelukulttuuri muuttui.

Vapautumista edesauttoi myös se, että kahvin valmistaminen yksinkertaistui. Kahvia ei tarvinnut enää jauhaa itse, vaan kaupasta alkoi saada valmiiksi jauhettua kahvia.

Myös kahvinkeittovälineistä tuli aiempaa helpommin puhdistettavia, eikä kahvinkeittoon tarvinnut enää käyttää niin paljon aikaa. Oli entistä helpompi istahtaa kahvikupposen äärelle.

FM Helena Lindsténin kulttuurihistoriaan liittyvä väitöskirja "Olkaa hyvä ja ottakaa. Pankaa sekaan ja kastakaa". Kahvinjuonti suomalaisten maaseutukotien arjessa ja juhlassa 1920-luvulta 60-luvun lopulle tarkastettiin Turun yliopistossa perjantaina 29. syyskuuta.