Unelmajunat kohtasivat Haaparannalla – "Sähköistykselle alkaa näkymään haalean vihreää valoa"

Suomalaiset ovat ensimmäistä kertaa mukana Drömtåget eli unelmajuna -tapahtumassa. Tarkoituksena on edistää maiden välistä junaliikennettä.

rautatieliikenne
Unelmajuna Haaparannalle.
Unelmajuna matkasi Oulusta Haaparantaan lauantaina. Junan kyytiin pääsi virkamiesten ja poliitikkojen lisäksi halukkaita kuntalaisia Oulusta, Kemistä ja Torniosta.Minna Aula / Yle

Sujuvan junayhteyden saaminen Perämerenkaarelle vaatisi Suomessa poliittista tahtoa. Yhteyden mahdollistava Laurila - Tornio välisen rataosuuden sähköistäminen maksaisi noin 12 miljoonaa euroa. Sähköttä on noin 24 kilometrin verran.

Vetoomuksista huolimatta liikenneministeriö- ja viestintäministeriö on vuosi toisensa jälkeen torpannut hankkeen. Hankkeelle olisi mahdollisuus hakea investointirahaa useammasta lähteestä.

Lauantaina järjestettiin jälleen Drömtåget -tapahtuma, jossa suomalaiset olivat nyt ensimmäistä kertaa mukana. Luulajasta ja Oulusta lähtevät junat kohtasivat Haaparannalla. Tapahtuman tarkoituksena on korostaa raideyhteyden tärkeyttä maasta toiseen.

– Hyvä prässi on päällä ja olemme saamassa isompaa joukkoa tekemään edunvalvontaan, sanoo Tornion kehitysjohtaja Sampo Kangastalo.

Keski-Eurooppaan saakka

Ainoa junayhteys länteen kulkee Torniosta Haaparantaan. Ilman sähköä yhteyttä ei kuitenkaan pääsee hyödyntämään esimerkiksi työmatkustamisessa, muussa henkilöliikenteessä ja tavaraliikenteessä.

– Haaveilen siitä, että voisi istahtaa junaan ja ajella Keski-Eurooppaan asti. Myös suurteollisuudet tarvitsevat vaihtoehtoisia kuljetusmahdollisuuksia, vaikka meriliikenne on edelleen tärkeää, Kangastalo sanoo.

Haaparannan rautatieasema
Minna Aula / Yle

Unelmajuna -tapahtumassa junalla pääsi Oulusta Luulajaan ja takaisin, tosin Ruotsissa eri raideleveyden vuoksi junaa on vaihdettava Haaparannalla. Kangastalon mukaan muualla Pohjoismaissa liikenneinfrastruktuurit on yhdistetty paitsi Suomessa ja Ruotsissa.

Ruotsi suunnittelee aloittavansa henkilöliikenteen Luulajasta Haaparannalle vuoteen 2021 mennessä. Pohjois-Ruotsi on investoinut rataverkkoon viime vuosina useilla sadoilla miljoonilla. Esimerkiksi niihin verrattuna Laurila - Tornio -välin sähköistäminen on summana pieni.

– Aiheesta on keskusteltu paljon ja se on pieni raha. Jos tahtotilaa on, niin se löytyy. Sähköistykselle alkaa näkymään haalean vihreää valoa, Kangastalo sanoo.