Riku Rantala teurasti pässin ja teki samalla maailmasta vähän paremman paikan elää

Yksilö ei ole vastuussa isoista muutoksista, mutta kehitysaskelten takana on yksittäisten ihmisten päätös muuttaa käyttäytymistään, sanoo kulttuurivieras Riku Rantala.

Kulttuurivieras
Riku Rantala
Petteri Sopanen / Yle

Siellä se nautiskeli elämästään Riku Rantalan sukulaismiehen saaressa. Monta kuukautta, koko kesän. Sitten tuli aika pistää pässi lihoiksi.

– Harvassa ovat ne teuraseläimet, jotka saavat viettää niin mukavasti aikaansa, Rantala toteaa.

Rantala on nähnyt omin silmin, kun vuohi uhrataan Nepalissa ja kun balilainen katukoira päätyy lautaselle. Silti kokemus veti hiljaiseksi, kun hän teurasti pässinsä itse.

– Jos syö lihaa, niin on ihan terveellistä kokea, mitä sen eteen on tehtävä. Ei se ole pikkujuttu.

Lähitilan lammasta vai tehopossua ulkomailta?

Pässi toimikoon esimerkkinä siitä, että yksilöllä on valta tehdä valintoja. Rantalan elämäntapamuutos sai alkunsa lokakuussa 2013, kun Docventuresin studiovieras, Luonto-Liiton toiminnanjohtaja Leo Stranius haastoi hänet elämään kuukauden kasvisruokavaliolla. Rantalan lisäksi haasteen otti vastaan Facebookissa yli 30 000 suomalaista. Yksittäisten ihmisten toiminta synnytti suoranaisen kansanliikkeen.

Lihatonta lokakuuta vietetään tänä vuonna viidettä kertaa. Haasteen ensimmäinen päivä on tänään sunnuntaina.

– Se, että niin monet lähtivät siihen mukaan, ei johtunut meistä vaan siitä, että pohjavire oli olemassa. Ihmiset tiedostavat lihansyöntiin liittyvät ongelmat. Niitä ovat esimerkiksi eläinten kohtelu, ympäristön kuormittuminen ja terveyshaitat.

Rantala ei ole tullut kulttuurivieraaksi hurskastelemaan. Liha on nimittäin hänenkin mielestään hyvää. Lisäksi se on oiva proteiininlähde. Kysymys on siitä, pitääkö eläimiä syödä enemmän kuin koskaan (siirryt toiseen palveluun).

– Lihansyönti lisääntyy, vaikka meillä on hienoja kotimaisia innovaatioita, kuten nyhtökaura ja härkis. Kurssin kääntäminen laskuun ei vaatisi isoa elämäntapamuutosta.

– Hieno kehitysaskel olisi esimerkiksi se, että liha voitaisiin tuottaa kestävämmin kotimaisin voimin, emmekä tarvitsisi halvinta mahdollista tehopossua ulkomailta, Rantala sanoo.

Riku Rantala
Petteri Sopanen / Yle

Lihansyönnin vaikutuksista ei mölisty viisikymmentä vuotta sitten. Tarvetta ei ehkä silloin ollut, mutta sittemmin kulutus on kaksinkertaistunut. Lihaa tuotetaan Suomessa niin paljon, että Itämeri kärsii.

Lihatuotannon synnyttämät ongelmat voi sisäistää, vaikka kotimatka kulkisi toisinaan kebabin kautta. Rantalan mukaan tärkeintä on se, että asiasta syntyy keskustelua.

– On virhe ajatella, että puhua saa ainoastaan, jos elää sähköttömässä pirtissä kuin Pentti Linkola. Oma elämäntapani on varsin kestämätön, kuten muidenkin suomalaisten. Silti uskon, että keskustelulla voi saada aikaan isoja muutoksia.

Rohkeat jättäytyivät 2000-luvulla oravanpyörästä

Vuonna 2002 Subtv esitteli ohjelman, jossa kierrettiin maapalloa ennen näkemättömällä asenteella. Suomalaiset nuoret elivät mukana, kun Riku ja Tunna bilettivät Thaimaassa, vaelsivat Himalajalla ja Amazonin sademetsissä sekä tutustuivat Intian hengellisyyden lähteisiin ja Las Vegasin kulutusjuhlaan.

Madventures ravisteli suomalaista maailmankuvaa.

– Niin kävi, vaikka se ei tietenkään ollut meidän ansiotamme, Rantala toteaa.

Seikkailusarjan alkuaikana paino oli uuden löytämisessä ja erilaisen elämäntavan esittelemisessä. Oravanpyörästä ja siitä pois hyppäämisestä puhuttiin kouluissa, yliopistoissa ja firmojen kahvihuoneissa.

– Koulutus, vakituinen työ ja perheen perustaminen ei ole ainoa oikea kaava. Itseämme aidosti toteuttaen voimme olla jopa onnellisempia ja hyödyllisempiä yhteiskunnalle. Tämä oli ensimmäinen havaintomme, Rantala muistelee.

Riku Rantala poseraa kameralle toisessa kädessään käsikranaatti, toisessa ruosteinen miina.
Madventures/ Gimmeyawallet Productions

Madventures oli paitsi matkailuohjelma myös Rikun ja Tunnan kasvutarina. Pian kaksikko huomasi, että heillä on käytössään äänitorvi, joka kiinnostaa ja jota kuunnellaan. Katsojille tarjottiin yhä enemmän tietoa ja näytettiin, mikä maailmassa on hyvin, mikä huonosti.

– Olisi ollut äärimmäistä haaskausta jättää seikkailut vain henkilökohtaisen hedonismin tasolle, Rantala sanoo.

Rikun ja Tunnan osalta televisioidut matkat ovat vaihtuneet Docventuresiiin. Se koostuu dokumenttielokuvista ja keskusteluohjelmasta, jossa puhutaan siihen liittyvistä teemoista.

– Erityisen ilahtunut olen siitä, että olemme vaikuttaneet nuoriin katsojiin.

Riku ja Tunna ovat yksilöinä poikkeuksellisessa asemassa, sillä heillä on yleisö. Juuri yleisön – tai yhteisön – ansiosta on mahdollista synnyttää lihattoman lokakuun kaltaisia ilmiöitä.

Yksin ollessaan heillä on muiden tapaan mahdollisuus vaikuttaa vain omiin valintoihinsa.

– Media nostaa esiin yksilöitä, koska ihmiset kaipaavat tarinoita. On silti ehdottoman tärkeää tajuta, että kukaan ei tee mitään merkittävää yksin. Diggaan filosofi Frank Martelan ajatuksesta, jonka mukaan yksilön sijaan pitäisi puhua suhdelosta (siirryt toiseen palveluun). Olemme yksilöitä, mutta olemme olemassa suhteessa muihin ihmisiin.

Internetissä yksilö on voimakkaimmillaan

Samalla, kun Madventures avarsi nuorten aikuisten maailmankuvaa 2000-luvulla, internet teki tuloaan kaikkiin suomalaiskoteihin. Nopeiden tietoliikenneyhteyksien myötä mikään ei ollut entisensä. Docventures käsittelee internetin olemusta muun muassa täällä ja täällä.

Internetin kohdalla nuorison hittikysymys u/m, uhka vai mahdollisuus, on häkellyttävän osuva.

Mahdollisuus se on muun muassa siinä mielessä, että tutkittua tietoa saa levitettyä kätevästi kaikkialle maailmaan. Uhkana taas ovat tiedoksi verhoillut mielipiteet ja valheet, jotka leviävät joskus tutkittua tietoa tehokkaammin.

Rantala on monien äänitorvien tapaan joutunut panettelun kohteeksi internetissä.

– Ärsyttävintä se on silloin, kun väitteet perustuvat väärään tietoon. Myös nimettömänä huutelu ottaa päähän. Tällaisessa työssä sitä kuitenkin oppii pikku hiljaa olemaan provosoitumatta. Sille ei voi mitään, jos joku ei tykkää.

Internetissä yksilöllä on mitä parhaat mahdollisuudet saada äänensä kuuluviin ja olla mukana yhteiskunnallisessa keskustelussa. Vihakampanjoiden myötä rohkeita puheenvuoroja on kuitenkin jätetty käyttämättä.

– Media-alalla viihdyttäjät pelkäävät ottaa kantaa, koska sellainen voi vaikuttaa suoraan heidän tuloihinsa. Mutta mitä enemmän on rohkeita ulostuloja, sen paremmin yhteiskunnallinen keskustelu voi.

Riku Rantala
Petteri Sopanen / Yle

Tutkittuun tietoon nojaten jokaisen olisi syytä uhrata ajatuksiaan ilmastonmuutokselle, johon kiteytyy kaikki kuluttajan kannalta olennaiset valinnat ja tavat muovipussien käytöstä lihansyöntiin. Silti sosiaalisessa mediassa törmää ilmiön kieltäjiin vähättelijöistä puhumattakaan.

Jos internetistä pitäisi nimetä yksi uhka, se olisi sosiaalinen media. Käytännössä suuret yhtiöt päättävät algoritmeineen siitä, millaista sisältöä yksilölle tarjotaan. Somekuplat ruokkivat vastakkainasettelua. Keskustelu kärjistyy ja suistuu raiteiltaan.

– Siihen on pakko löytää ratkaisuja. Olisi löydettävä pelisäännöt puuttumatta yksilön- ja sananvapauteen.

Somea voisi verrata varhaisiin sanomalehtiin.

– Meno oli villiä. Lehdet olivat täynnä paskaa, kunnes todettiin, että valheet ovat haitallisia yhteiskunnassa ja päätettiin luoda pelisääntöjä.

Sosiaalisen median ongelmien taustalla jyräävät populistit, jotka elävät vastakkainasettelusta. Populismiin syyllistytään yli puoluerajojen, mutta ilmastonmuutoskysymyksissä on yksi kriitikko ylitse muiden: keski-ikäinen valkoinen heteromies.

– Eikö täällä saa enää edes lihaa syödä ja katsoa formuloita, Rantala siteeraa sarkastisesti.

– Saa! Kukaan ei ole ehdottanut lihansyönnin tai formuloiden kieltämistä. Populistit luovat keksittyjä uhkakuvia, hän vastaa itselleen.

Kierrättäminen ei ole poliittinen teko

Tämän jutun otsikko on provosoiva. Kukaan ei tee maailmasta parempaa paikkaa pässiä teurastamalla. Yksilö ei pysty saamaan aikaan isoja muutoksia, mutta kehitysaskelten takana on yksittäisten ihmisten päätös muuttaa käyttäytymistään.

– On virhe sälyttää yhteiskunnan ongelmia yksilöiden harteille. Pitää osata vaatia, että systeemi muuttuu.

Riku Rantala
Petteri Sopanen / Yle

Rantala antaa esimerkin.

– Kierrättäminen itsessään ei ole poliittinen teko, mutta jos kotikadullasi ei ole kierrätysastioita ja kerrot asiasta paikalliselle päättäjälle, niin siitä tulee sellainen.

Pässin hankkiminen kotisaarelle ja sen teurastaminen antoi yhdelle eläimelle elämisen arvoisen elämän ennen kuin se päätyi lautaselle. Kyseinen pässi ei liukastellut puolalaisen teurastamon linjastolla ja päätynyt säilykelihaksi.

Rantalan yksittäinen teko oli mahdottoman pieni askel kokonaisuudessa, mutta ilman niitä ratkaisevaa kriittistä massaa ei koskaan syntyisi.

Lue lisää: Docventures-sivusto, Lihaton lokakuu ja muut aktivismit, hiljainen hetki tiedolle, Tolkun liike, ilmastonmuutos.

Korjattu 1.10. klo 12.18: Lisätty tieto saaren omistajasta.