Pääministeri Rajoy: Kataloniassa taattiin laillinen järjestys

Espanjassa vasemmisto vaatii pääministeri Rajoyn eroa. Pääministeri saa kritiikkiä poliisin voimankäytön vuoksi.

Espanja
Mariano Rajoy
JJ Guillen / EPA

Espanjan pääministeri Mariano Rajoy sanoi, ettei Kataloniassa äänestetty sunnuntaina itsenäisyydestä. Hänen mukaan poliisit ovat puolustaneet laillista järjestystä ja hallitus on toiminut määrätietoisesti ja maltillisesti, velvollisuuksien mukaisesti.

– Laillinen järjestys taattiin Kataloniassa, kun kansanäänestys itsenäistymisestä estettiin, Rajoy sanoi televisioidussa puheessaan.

Poliisi sulki äänestyspaikkoja ja takavarikoi vaaliuurnia Kataloniassa kansanäänestyksen estämiseksi. Lisäksi poliisi käytti pamppuja ja ampui kumiluodeilla äänestäjiä.

– Me olemme toimineet lain mukaan ja ainoastaan lain mukaan, Rajoy painotti. Hän kuitenkin ilmoitti olevansa valmis neuvottelemaan katalonialaisten kanssa nykyistä suuremmasta itsemääräämisoikeudesta, mutta se tulee toteuttaa lain ja demokratian mukaisesti.

Katalonian hallituksen mukaan jopa 844 ihmistä loukkaantui äänestyspäivänä.

Vasemmisto vaati pääministerin eroa

Espanjalaiset vasemmistopoliitikot vaativat myöhään sunnuntaina pääministeri Mariano Rajoyn eroa Katalonoiassa tapahtuneen poliisin voimankäytön vuoksi.

Vasemmistolaisen Podemos-puolueen johtajan Pablo Iglesiasin mielestä Rajoyn konservatiivinen kansanpuolue on siirrettävä oppositioon. Tällä tavoin maassa voisi alkaa uusi keskustelun ja rinnakkaiselon aikakausi.

Myös Barcelonan pormestari Ada Colau vaatii Rajoyn eroa. Colaun mukaan Rajoyn toiminta on ylittänyt kaikki rajat.

Useat liitot puolestaan ovat vaatineet yleislakkoa Kataloniaan lokakuun 3. päiväksi eli tiistaiksi.

Lähteet: AP, AFP, Reuters, STT