Simossa sienimetsään kadonnut nainen löytyi poliisikoiran avulla

Perjantaina sienestämään lähtenyt nainen ei vastannut puhelimeen, mutta hänen löytämiseksi pystyttiin käyttämään matkapuhelinpaikannusta.

kadonneet henkilöt
Poliisiauton etukylki.
Risto Koskinen / Yle

Poliisikoira löysi perjantaina Simossa sienestysreissulla kadonneen naisen.

64-vuotias, Etelä-Suomessa asuva nainen oli lähtenyt sienestämään perjantaina iltapäivällä, mutta ei ollut palannut pimeään mennessä. Häntä ei myöskään tavoittanut puhelimella. Kadonneen jäljille päästiin kuitenkin matkapuhelinpaikannuksen avulla.

Poliisista kerrotaan, että lopulta nainen löytyi koiran avulla märästä ja pimeästä metsästä.

Useita perussairauksia sairastava nainen vietiin tarkastettavaksi Länsi-Pohjan keskussairaalaan.