Tampereen Kansi ja areena -hankkeen rakennustöiden lähtölaukaus lähestyy

Rakennusyhtiö SRV ja Tampereen kaupunki allekirjoittavat osakassopimuksen tiistaina.

Tapahtumahallit ja -areenat
Havainnekuva Tampereen Areenasta ja Kannesta
Havainnekuva Tampereen Areenasta ja KannestaStudio Daniel Libeskind

Rakennusyhtiö SRV ja Tampereen kaupunki allekirjoittavat Tampereelle junaradan päälle rakennettavan monitoimiareenan osakasopimuksen tiistaina Raatihuoneella.

SRV:n mukaan tilaisuudessa kerrotaan ensimmäisistä operointisopimuksista, eli siitä, kuka areenassa hoitaa mitäkin. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi ravintola- tai tapahtumatoimintaa.

– Tämä on vahva viesti siitä, että eteenpäin mennään. Huomisessa tilaisuudessa kerrotaan paljon lisää, sanoo Tampereen kaupungin hankejohtaja Tero Tenhunen.

Investointipäätös odottaa vielä valtionosuutta

Lopullisesta investointipäätöksestä SRV ei tiistaina kuitenkaan ole kertomassa. Investointipäätöksen ehtona on valtionosuus, joka on tulossa kuluvan vuoden kolmanteen lisätalousarvioon loka-marraskuussa.

Aiemmin solmitun ehdollisen osakassopimuksen on ollut määrä tulla voimaan, kun vaaditut ehdot täyttyvät.

Oikeusistuimet ovat jo käsitelleet kaikki hanketta koskevat valitukset. Lisäksi EU:n komissio on hyväksynyt valtion ja kaupungin taloudellisen tuen hankkeelle.

Keväällä solmitussa ehdollisessa osakassopimuksessa ovat mukana SRV, Tampereen kaupunki, LähiTapiola ja OP-ryhmä.

Kannen päälle tulee myös Suomen toinen kasino

Monitoimiareenan lisäksi Tampereen rautatieaseman viereen radan päälle on nousemassa useita tornitaloja, joihin tulee muun muassa asuntoja, toimistotilaa ja hotelli. Myös Suomen toinen kasino on tulossa samalle alueelle.

Kaikki tämä maksaa arviolta noin 500 miljoonaa euroa. Tampereen kaupungin osuus on noin 60 miljoonaa euroa. Valtiolta tukea on tulossa 18 miljoonaa.

Areenasta tulee tamperelaisten jääkiekkojoukkueiden kotihalli. Lisäksi siellä voi järjestää erilaisia massatapahtumia, kuten konsertteja.