Pekingin pienipalkkaiset siirtotyöläiset unelmoivat lastenhoitajan palkasta ja hyssyttelevät vauvanukkeja kaukana omista lapsistaan

Kiinassa lastenhoitajien kysynnän uskotaan kasvavan, vaikka odotettu vauvabuumi jäi toivottua vaisummaksi.

Peking
Lapsenhoitajaksi opiskelevia luokassa tunnilla.
Jenny Matikainen / Yle

Tänään koulussa opetetaan kävelyttämään vauvaa.

– Miksi roikotat vauvan kättä? Älä roikota sitä! opettaja komentaa.

Oppilas kohentaa nopeasti otettaan. Opettaja Ma Yuzhuo jatkaa kierrostaan luokassa. Tai pikemminkin kuin koululuokka, kyseessä on satunnainen harmaa huone pekingiläisessä kerrostalossa.

Eri ikäiset naiset katsovat vauvoja syvälle silmiin ja silittävät niitä poskesta. Vakavan lempeät ilmeet eivät hievahdakaan. Siitä huolimatta, että lapset eivät ole oikeita.

Oppilaiden syleissä pötköttää muovisia vauvanukkeja, mutta se pitää nyt unohtaa. Pekingiläisen lastenhoito- ja äitiyshuoltoinstituutin oppilailla on syynsä ottaa koulu vakavasti.

Lapsenhoitajaksi opiskelevia luokassa tunnilla.
Jenny Matikainen / Yle

–Jos vauva ei hiljenny sylissäsi mutta viihtyy toisen hoitajan käsivarsilla, sinä olet ulkona työpaikkakisasta, opettaja Ma muistuttaa.

Ma on entinen yläasteen matematiikan opettaja. Hänet on helppo kuvitella liitutaulun eteen latelemaan geometrian lainalaisuuksia: myös täällä on olemassa oikea ja väärä.

– Tuen vauvaa näin. Se on koulumme Aobaon ammattimainen tapa. Eikö olekin ammattimaista? Ma kysyy. Oppilaat nyökyttelevät.

Juuri ammattimaisuutta he ovat tulleet koulusta hakemaan. Useimmat koulun oppilaista ovat ammatiltaan kodinhoitajia ja monilla on jo kokemusta lastenhoidosta, vähintään omiensa.

Mutta on eri asia olla ammattimainen lastenhoitaja kuin kuka tahansa lapsenvahti. Sen odotetaan näkyvän palkassa.

– Ansaitsen nyt 5 000 yuania. Jos pääsen töihin yläluokkaiseen perheeseen, toivepalkkani on 10 000 yuania, kertoo Yang Weixia, yksi oppilaista.

Yang asuu jo nyt pekingiläisperheessä hoitamassa heidän kolmen kuukauden ikäistä vauvaansa.

Oma 3-vuotias kasvaa isovanhempien kanssa kotona Shijiazhuanginssa, vajaan 300 kilometrin päässä Pekingistä. Yangin mies on tahollaan hankkimassa perheelle rahaa.

Suurin osa koulun oppilaista jakaa Yangin tarinan. He ovat jostain muualta kuin täältä ja perhe on yleensä siellä muualla. Naiset ovat pieni osa Kiinan noin 20 miljoonasta kodinhoitajasta ja vielä pienempi murunen Kiinan 280 miljoonasta siirtotyöläisestä.

Aobaon kaltaisia kouluja on Pekingissä vähintään satoja. Tarkkaa lukua on mahdotonta löytää. Aobao-koulun johtajan arvio liikkuu tuhannessa.

Koulut tarjoavat erilaisia lastenhoitoon liittyviä kursseja. Usein niissä opetetaan huolehtimaan myös odottavasta tai vastasynnyttäneestä äidistä. Peruskoulutus kestää noin kuukauden.

Yang kertoo maksaneensa tunneista tähän mennessä 6 000 yuania, mutta hänellä on syynsä uskoa, että lastenhoitajille riittää tulevaisuudessa hyvinpalkattuja töitä.

Yang on varma, että Kiina tekee parhaillaan paljon lapsia, joille vanhemmilla ei ole aikaa.

– Sen jälkeen, kun kahden lapsen politiikka tuli voimaan, monet ovat alkaneet odottaa toista lasta. Nuorilla ei ole kuitenkaan ole töiden vuoksi aikaa vauvalle, Yang sanoo.

Yang itse on ratkaissut ongelman perinteisesti luottamalla vanhempiensa apuun. Hän kuitenkin uskoo, että yhä useampi nuori pari ei pidä tästäkään vaihtoehdosta. Monet ajattelevat, että vanhempien tapa kasvattaa lasta on vanhanaikainen, aivan kuten opettaja Ma sanoo.

– Monet nuoret eivät pidä vanhempiaan tarpeeksi pätevinä hoitajina, Yang sanoo.

Siksi hoitajan palkkaamisesta on tullut sosiaalisesti yhä hyväksytympää.

Lapsenhoitajaksi opiskelevia luokassa tunnilla.
Jenny Matikainen / Yle

Tosiasiassa harvalla keskituloisella on varaa palkata lastenhoitajaa. Tämä on yksi syy, miksi Kiinan toivoma vauvabuumi on tyssähtänyt. Monille perheille toinen lapsi on liian kallis.

Yhden lapsen politiikka on myös asettunut maan tavaksi: yksi lapsi on monelle normaali,ei pakko.

Maan johto toivoisi asenteiden muuttuvan. Kun Kiina purki kahden lapsen politiikan se asetti syntyvyyden kasvulle vuotuisen kolmen miljoonan lisävauvan tavoitteen. Kiina tarvitsee lapsia sillä sen väestö vanhenee uhkaavaa vauhtia.

Viime vuonna maassa syntyi vajaat 18 miljoonaa vauvaa eli puolitoista miljoonaa edellisvuotta enemmän. Se oli vain puolet Kiinan odottamasta kasvusta.

Alalla tulevaisuuden usko on silti luja. Aobao työllistää oppilaitaan itsekin, sillä se myy lapsen- ja äidinhoitopalveluita.

Osa vastaavista toimistoista lähettää työntekijöitä myös ulkomaille. Ja kysyntä on kasvussa, uutisoi englanninkielinen päivälehti China Daily.

Lehden mukaan yhä useampi Kiinan ulkopuolella synnyttävä nainen haluaa kiinalaisen hoitajan huolehtimaan itsestään ja lapsesta.

Tämä on tarjonnut hoitajille harvinaisen mahdollisuuden matkustaa ulkomaille.

Myös Aobaon opettaja Ma on varma, että lastenhoitoalalla riittää töitä ja ansaittavaa.

– Ihmiset ovat tajunneet, miten tärkeää varhaiskasvatus on. Kukapa ei haluaisi, että hänen lapsestaan tulee fiksu?

Tähänkin kysymykseen on tietysti olemassa vain yksi oikea vastaus.

Man mukaan lapsen älyllistä kehitystä voi edesauttaa vaikkapa sillä, ettei sido vauvaa tiukkaan kapaloon, kuten vanhemmilla sukupolvilla on ollut tapana. Vauvat olivat aivan kuin tikkuja, Ma vertaa.

Nykyisin tieteellisempi tapa on päästää raajat liikkumaan. Se kehittää lapsen aivoja, Ma sanoo.

– Se on tie älykkyyteen, hän lupaa.

Juuri tällaista oppia oppilaat janoavat. Keinoja joilla erottua muista ja kuulostaa modernilta. Yang Weixia sanoo oppineensa koulussa paljon sellaista, mitä ei itse pienen vauvan äitinä tajunnut.

Lapsenhoitajaksi opiskelevia luokassa tunnilla.
Jenny Matikainen / Yle

– Halusin niin kovasti olla hyvä äiti mutta en ollut täydellinen. Minua säälitti kun vauvani tuli nälkäiseksi niin nopeasti imettämisen jälkeen.

Nyt hän kertoo oppineensa, miten vauvan vatsasta tulee hieroa pois ylimääräinen ilma. Se auttaa, hän sanoo.

– Nyt olen pätevä työntekijä, hän uskoo.

Entä miltä tuntuu, kun hoidettavana on nyt toisen lapsi, ei oma joka asuu toisessa kaupungissa muiden hoivissa. Järjestely on Kiinassa niin tavallinen, että tunteenpurkausta on turha odottaa.

– Olen oppinut arvostamaan aikaani vauvojen kanssa, olivat ne sitten omiani tai muiden. Aina kun edistyn työssä, tulen iloiseksi, Yang sanoo.

Hänelle tämä on tapa pitää lapsestaan huolta: hän lähettää rahaa kotiin, tulevaisuudessa toivottavasti entistä enemmän. Hänen palkkansa on jo nyt suurempi kuin hänen miehensä.

Jonain päivänä Yang toivoo kuitenkin palaavansa kotiin.

– Tahtoisin perustaa kaupan. Silloin voisin viettää lapseni kanssa aikaa joka päivä töiden jälkeen.

Näin hän voisi käyttää oppimiaan taitojaan myös oman lapsensa kasvatukseen. Kuten laulaa tälle aina iltaisin.

Mutta ei missään nimessä Pekingin oopperaa, sanoisi opettaja Ma. Jotain pehmeää. Lauluja lapsille.