Lukemista sunnuntaiksi: Työkaverin kuuntelemisen voima, kuplat kohtaavat ja tutkijat kiinnostuivat bilehuumeista

Tämä on Ylen lukupaketti, josta löydät ajankohtaista luettavaa joka lauantai ja sunnuntai.

Viikonloppukooste
Anna Järvinen on surullinen siitä, että ei ehdi käydä useammin Suomessa.
Anna Järvinen on surullinen siitä, että ei ehdi käydä useammin Suomessa.Jari Kovalainen/Yle
Suomalaiset voidaan jakaa kuuteen arvoryhmään - pääkuvitus
Yle Uutisgrafiikka

Suomalaiset voi jakaa kuuteen ryhmään: Oletko hyväntahtoinen hengellinen vai turvallisuushakuinen patriootti?

Oletko hyväntahtoinen hengellinen, kokeilunhaluinen individualisti vai turvallisuushakuinen patriootti? Suomalaiset voi jakaa kuuteen ryhmään arvojen perusteella.

Miehen käsi toisen miehen olkapäällä.
Arja Lento / Yle

Tutkimus: Kylmä kohtelu työpaikalla vaikuttaa jaksamiseen – myötätunto on mullistava voima

Työkaveri, joka kysyy, mitä kuuluu ja vielä kuuntelee vastauksen loppuun, on arvokas. Niin toisille ihmisille kuin myös yritykselle.

-Suomessa aina sanotaan lapsillekin, että ole rohkea ja reipas, Järvinen toteaa. Sellainen hän on päättänyt itse olla.
-Suomessa aina sanotaan lapsillekin, että ole rohkea ja reipas, Järvinen toteaa. Sellainen hän on päättänyt itse olla.Jari Kovalainen/Yle

Ruotsinsuomalainen Anna Järvinen laulaa urheasti kielellä, jonka on unohtanut: "Häpeä on helpompi sietää kuin pelkuruus"

Muusikko Anna Järvinen otti Ruotsin kansalaisuuden, mutta ei aio koskaan luopua suomalaisuudestaan.

Susanna Koski ja Anna-Maija Tikkanen
Jari Kovalainen / Yle

Mitä tapahtuu, kun kokoomuksen kansanedustaja Susanna Koski kohtaa köyhän yksinhuoltajaäidin?

Mitä tapahtuu, kun kaksi eri maailmoissa elävää ihmistä kohtaa? Kuplat-sarjan ensimmäisessä osassa kansanedustaja Susanna Koski tutustuu työttömään Anna-Maija Tikkaseen.

pääkallo ja lapsi
Eetu Pietarinen / Yle

Uusi elämä ekstaasilla? Bilehuumeena tunnettu MDMA ja terapia paransivat Rachelin ja ehkä kohta myös monen muun amerikkalaisen

Kielletyt aineet kiinnostavat tutkijoita nyt enemmän kuin vuosikymmeniin. Uusi ekstaasihuumeen ja psykoterapian yhdistelmä voi tulla lailliseksi hoidoksi aivan lähivuosina.

Tyttöjä Somalimaassa
Tytöt ovat tulleet läheisestä kylästä hakemaan vettä Pelastakaa lapset -järjestön jakelupisteestä.Antti Kuronen / Yle

Yli 800 000 lasta voi kuolla nälkään, ja maailmalla on vain viikkoja aikaa pelastaa heidät – Ylen kuvat kertovat kärsivästä Itä-Afrikasta

Itä-Afrikka ja etenkin Somalia tarvitsevat nyt kiireesti ruoka-apua. YK:n mukaan nälästä kärsivien ihmisten määrä kasvaa maailmassa ensimmäistä kertaa vuosikymmeneen.

laura grönberg ja vauva vaunuissa
Meeri Niinistö / Yle

Laura Hagert ei saanut työtä millään – vaihtoi sukunimensä, firmat vastasivat heti sähköposteihin

Ammattikoulun jälkeen Laura Hagertin työnhaku takkusi. Sähköpostitiedusteluihin ei edes vastattu. Ongelma oli sukunimi.