Kaupunkien kapinaliike kytee Vapaavuoren kokoon kutsumilla treffeillä

Jan Vapaavuori käyttää kuntavaalien ääniharavan vahvaa mandaattia ja arvostelee hallituksen politiikkaa. Tänään pormestari järjestää kaupunginjohtajien illalliskeskustelun, jossa koko maan suuret kaupungit suunnittelevat yhdessä tulevaisuuttaan.

kaupungit
Jan Vapaavuori
Jan Vapaavuori.Antti Kolppo / Yle

Pormestari Jan Vapaavuori on kutsunut tänään Helsingin ytimeen, Senaatintorin laidalle Vanhalle raatihuoneelle kirjavan joukon kaupunginjohtajia läheltä ja kaukaa.

Kaupunkien kapinaliikkeeksikin kutsutun C21-kokouksen osallistujia ei yhdistä puoluekanta – joukossa on kokoomuslaista, demaria ja keskustalaista – eikä myöskään kotikunta: tulijoita on ympäri Suomea niin Kotkasta, Rovaniemeltä, Seinäjoelta kuin Joensuusta.

Porukkaa yhdistää koko. Kaikki 21 kaupunkia edustavat Suomen mittakaavalla melko suuria eli yli 50 000 asukkaan kaupunkeja, vetävämmin sanottuna "cityjä", josta lyhennekin C21 on peräisin.

Vapaavuori haluaa, että suurimmat kaupungit liittoutuvat ja yhdistävät voimansa. Maailman megatrendi eli kaupunkien kasvu on realiteetti myös Suomessa, mutta Vapaavuori syyttää hallitusta siitä, ettei se ole suostunut ymmärtämään kasvavien kaupunkien merkitystä maakuntien moottoreina.

Yksi esimerkki siitä on hänen mukaansa keskustan ajama maakuntauudistus, joka vie resursseja päinvastaiseen suuntaan kuin pitäisi, kaupungeilta kokonaan uudelle hallinnon tasolle, maakunnalle.

– Hallitus on tekemässä historian suurinta reformia, jossa suurten kaupunkien tulokulma ei näy juuri mitenkään, Vapaavuori arvosteli tiistaina Ylen aamu-tv:ssä.

Siksi kaupunkien tulee pitää nyt entistä tiiviimmin itse puoliaan.

Isot kaupungit eivät niele maakuntauudistusta

Ryhmän liikanimestä huolimatta kaikki sen jäsenet eivät kapinoi maakuntauudistusta tai hallituksen kaupunkipolitiikkaa kohtaan vaan osa tulee uteliaana katsomaan mitä tapaamisesta voisi irrota.

Sitäkin määrätietoisemmin maakuntauudistusta ovat arvostelleet kuusi suurinta kaupunkia, pääkaupunkiseutu sekä Tampere, Turku ja Oulu. Tyytymättömyys ylittää puoluerajat, heistä Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala on keskustasta, muut kokoomuksesta tai SDP:stä.

Kesällä kuusikko kirjoitti kannanoton (siirryt toiseen palveluun), jonka mukaan maakuntahallinnosta tulee hallitsematon, ja uudistus heikentää kaupunkien kilpailukykyä.

Viikko sitten Helsingin Sanomissa Vapaavuori ja Tampereen pormestari Lauri Lyly (sd.) sanoivat saman vielä suoremmin (siirryt toiseen palveluun), he vaativat hallituksen maakuntauudistuksen perumista.

Pormestari hallituksen oppositiona

Lähes 30 000 ääntä kevään kuntavaaleissa olivat merkki Vapaavuoren poliittisesta luottamuksesta, ja lyhyessä ajassa hän on profiloitunut pormestariksi, joka ei epäröi osallistua kaupunginjohtajan pallilta myös valtakunnanpolitiikkaan.

Kesällä hän tuskaili ensi töikseen hallituksen hidastelua Euroopan lääkeviraston saamiseksi Helsinkiin. Tammikuussa, vielä Euroopan investointipankin johtajana hän varoitti blogissaan (siirryt toiseen palveluun)kokoomuksen toivoman soten valinnanvapausmallin sudenkuopista.

C21-tapaaminen on uusin avaus. Tosin idea ei ole aivan uniikki, sillä samat yli 50 000 asukkaan kaupungit ja kaupunginjohtajat ovat aikaisemminkin tavanneet Kuntaliiton suurten kaupunkien työryhmässä. Omaa foorumia niillä ei kuitenkaan ole ollut.

Tapaamisen ohjelma ei ole julkinen, mutta kaupunginjohtajat ovat kertoneet odottavansa keskustelua, yhteisten intressien löytämistä ja keinoja keskuskaupunkien vahvistamiseksi.

Epäilemättä kaupunkien suhdetta maakuntauudistukseenkin sivutaan. Kaupungit ovat muun muassa vaatineet vapautta hoitaa itse työllisyys- ja elinkeinopalveluja, vaikka alun perin ELY- ja TE-keskusten tehtävien sovittiin siirtyvän maakunnille. Helsingillä erivapaus jo on.

Eilen tavoite sai vihreää valoa, kun valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) vilautti (siirryt toiseen palveluun), että kokoomukselle joustaminen sopii.

Mattoa jalkojen alta

Keskustassa Vapaavuoren ulostuloja pidetään maaseudun ja kaupunkien vastakkainasettelun lietsomisena. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen on ihmetellyt, eikö oman kaupungin asioissa (siirryt toiseen palveluun), kuten lääkärijonoissa ja asuntopulassa riitä pormestarille tarpeeksi tekemistä.

Puolueessa arvellaan, että kaupunkien vaatimukset kasvupalvelujen kaappaamisesta pois maakunnilta ovat tarkoitushakuisia valtapoliittisia yrityksiä nakertaa maakuntamallin toteutumista nykymuodossaan, jotka voivat samalla nakertaa hallitusyhteistyötä.

Maakuntauudistuksesta vastaava keskustan reformiministeri Anu Vehviläinen (siirryt toiseen palveluun)on todennut, että Lylyn ja Vapaavuoren kritiikki ja vaatimus valtiolle kuuluvien tehtävien siirtämisestä kaupungeille ei ole kestävällä pohjalla.

Kokoomuksella kaksi kärkeä?

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo antoi keskiviikkona Vapaavuorelle tukensa ja kiitti tätä Facebook-sivullaan suurten kaupunkien koolle kutsumisesta. Orpo vastasi arvosteluihin, ettei hallituksen tekemisiin liittyvää keskustelua pidä kahlita, vaikka se tulisi sen ulkopuolelta.

Vapaavuori itse on todennut puheenvuoroistaan ärtyneille, että yli 600 000 asukkaan pääkaupungin rooli sote- ja maakuntauudistuksessa on niin merkittävä, ettei sen johto voi vaieta itseään koskevista asioista.

Toisaalta kokoomus on sitoutunut edistämään hallituksen sopimusta, jossa sote-uudistuksen ehdoksi on niitattu sekä keskustan maakuntamalli että kokoomuksen valinnanvapausmalli.

Käykö kokoomus pormestarin avulla kahden kärjen strategiaa? Vapaavuori voi arvostella hallitusta kuin oppositiosta, samalla kun hallituksessa istuvat kokoomusministerit toteuttavat hallituspolitiikkaa.

Jos strategia olisi olemassa, se on ainakin onnistunut pitämään kokoomuksen kannatuksen korkealla samalla, kun hallituskumppanien suosio on notkahtanut.

Kokoomuksesta kiistetään kahden kärjen strategia, tai ainakaan se ei ole suunniteltua. Myös entiset kaupunginjohtajat Raimo Ilaskivi ja Eva-Riitta Siitonen osasivat näkyä ja kuulua. Vaisumman Jussi Pajusen jälkeen Vapaavuoren katsotaan puolueessa istuvan samaan jatkumoon.

Kartta