Sisäinen selvitys: Valtaosa EU:n lääkeviraston työntekijöistä eroaisi, jos virasto sijoitetaan Helsinkiin

Helsingin ohella monet itäisen Euroopan kaupungeista eivät houkuttele viraston työntekijöitä.

Euroopan lääkevirasto
Euroopan lääkevirasto Lontoossa.
Euroopan lääkevirasto Lontoossa.Ian Tuttle / AOP

EU:n lääkeviraston työntekijöistä valtaosa, yli 70 prosenttia, jättäisi työpaikkansa, jos virasto sijoitetaan Helsinkiin, Ateenaan, Bratislavaan, Bukarestiin, Maltalle, Sofiaan, Varsovaan tai Zagrebiin.

Virastossa tehdyn sisäisen selvityksen mukaan työntekijät muuttaisivat mieluiten Amsterdamiin, Barcelonaan, Kööpenhaminaan, Milanoon tai Wieniin.

Lääkeviraston sisäisestä selvityksestä kertoi keskiviikkona muun muassa verkkolehti EUobserver (siirryt toiseen palveluun).

Euroopan lääkevirasto (EMA) tai sen työntekijät eivät osallistu päätöksentekoon siitä, mihin virasto sijoitetaan Britannian EU-eron jälkeen. Työntekijöiden mielipidettä todennäköisesti kuitenkin kuunnellaan EU:n pääkaupungeissa, koska tavoitteena on hoitaa muutto niin sujuvasti kuin mahdollista.

EU-maat tekevät päätöksen viraston uudesta kotikaupungista marraskuussa ministerineuvostossa. Asiasta on määrä keskustella myös kahden viikon päästä pidettävässä EU-huippukokouksessa.

Suomi on hakenut virastoa kuten 18 muutakin EU-maata. Virastossa työskentelee noin 600 työntekijää.

EU:n lääkeviraston tekemässä selvityksessä kiinnitetään Helsingin hakemuksessa huomiota muun muassa siihen, että muutto aloitettaisiin siten, että kiinteistön varustelu on vielä kesken.

Vapaavuori uskoo, että Helsinki pystyisi vakuuttamaan lääkeviraston työntekijät

Helsinki on vähemmän tunnettu ja vähän kaukaisempi paikka kuin jotkut muut kaupungit, ja se on lievä imagohaitta. Näin kommentoi Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) kyselyä, jonka mukaan EU:n lääkeviraston työntekijöistä valtaosa jättäisi työpaikkansa, jos virasto sijoitetaan Helsinkiin.

– Lontoosta on varmasti henkisesti tuskaa muuttaa melkein mihin tahansa ja Helsinkiin ehkä vielä vähän enemmän kuin joihinkin muihin kaupunkeihin, Vapaavuori arvelee STT:lle.

Vapaavuoren mukaan Helsingillä on kuitenkin antaa vahvat näytöt siitä, että kaupunkiin työn perässä muuttaneet ulkomaalaiset viihtyvät hyvin. Hän sanoo Helsingissä jo sijaitsevan Euroopan kemikaaliviraston olevan tästä huippuesimerkki. Sen työntekijöiden vaihtuvuus on ollut kaikkien EU:n virastojen alhaisimpia.

Vapaavuoren mukaan kysely on myös tehty varsin aikaisessa vaiheessa ennen kuin Suomen delegaatio kävi Lontoossa keskustelemassa lääkeviraston johdon ja henkilöstön kanssa.

– Uskon, että jos Helsinkiin päädyttäisiin, meillä olisi paljon aikaa vakuuttaa ihmiset siitä, kuinka hyvä paikka Helsinki kuitenkin on.

Vapaavuori huomauttaa myös, että kokonaisuuteen vaikuttaa valtava määrä kriteereitä. Hänen mielestään ei voi sanoa, etteikö kyselyn tulos ollenkaan vaikuttaisi, mutta se on kuitenkin vain yksi tekijä monien muiden joukossa.

*Aiempia uutisia aiheesta *

Suomi tarjoaa EU-lääkeviraston työntekijöille matkakortit, Hollanti antaisi virastolle 18 miljoonaa euroa

Analyysi: Paras tuskin voittaa – Euroviisumainen äänestys vienee lääkeviraston Helsingiltä

Liuta EU-maita himoitsee Britannialta vapautuvaa lääkevirastoa – Suomi uskoo itseensä takamatkasta huolimatta