1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Sairaalat ja terveyskeskukset

Terveyskeskuksen muuttorumba Rovaniemellä: Terveysasemat kolmeen paikkaan

Rovaniemen terveyspalvelut hajautetaan Pulkamontielle, Urheilukadulle ja uudelle, helmikuussa avautuvalle, Rinteenkulman terveysasemalle.

Sairaalat ja terveyskeskukset
Terveysasemat
Urheilukadun terveyasemalla toimitaan jo täysillä, vaikka paikka on vielä keskeneräinen.Raimo Torikka Yle / Rovaniemi

Rovaniemen Sairaalakadun terveyskeskus tyhjenee melkein kokonaan. Sisäilmaongelmasta kärsivästä rakennuksesta lähtevät kaikki avovastaanoton terveyspalvelu ensi vuoden tammikuun loppuun mennessä.

Urheilukadun terveysasema avattiin maanantaina. Kaupunkilaiset ovat löytäneet uuden terveysaseman, vaikka muutto on vielä vähän kesken.

– Kohtuullisen hyvin ovat potilaat paikalle löytäneet, vaikka opasteet ovat vielä viimeistelemättä ja kalusteita vähän. Palvelut kuitenkin toimivat ja asiakkaat ovat omaksuneet uuden paikan jo melko hyvin. Hyvä terveysasema tästä tulee, tiimiivastaava Riitta Pyykönen Rovaniemen kaupungilta sanoo.

Terveysasema kauppakeskuksessa

Rinteenkulman terveysasema avataan asiakkaille ensi vuoden helmikuussa. Samalla lakkaavat kaikki avovastaanoton palvelut lopullisesti Sairaalakadulta

– Senioriasukkaiden kannalta voi olla hyväkin, että uusi terveysasema on juuri kauppakeskuksessa. Täällä on esteetön kulku paikasta toiseen, Riitta Talviaho toteaa.

Pajulammella asuva Jouko Nurmela pitää hyvänä ideana tuoda tervesasema kauppakeskukseen.

Pajulammen mies
Jouko NurmelaRaimo Torikka Yle / Rovaniemi

– Kun tulee tuolta muutaman kymmenen kilometriä kaupungin ulkopuolelta asioimaan tänne, niin on hyvä, että voi muiden asioiden ohessa käydä myös lääkärissä samassa paikassa, jos on tarvetta, Jouko Nurmela sanoo.

Tiimit on purettu

Sairaalakadulla toimineet vanhat aluejakoon perustuneet tiimit ovat jo nyt muuttaneet, Uittotiimiä lukuun ottamatta, muualle. Terveyspalveluiden aluejako puretaan ja asiakas voi valita hoitopaikakseen minkä tahansa terveysaseman.

– Tiimit on purettu ja kaikki terveysasemat palvelevat kaikkia kaupungin asiakkaita entisen sijaan nyt kolmessa paikassa, tiimivastaava Riitta Pyykönen toteaa.

Terveyspalvelujen monikäyttäjä toivoo kuitenkin, ettei muutoksen mylleryksessä unohdettaisi sitä tärkeintä.

Terveyskeskus
Eino AiraksinenRaimo Torikka Yle / Rovaniemi

– Kun lääkäriin menee ja tykästyy yhteen lääkäriin, niin pitäisi aina päästä sille samalle. Kun se katsoo, että tuoltahan tuo ukko tulee taas, niin se tietää mikä sitä vaivaa ja mitä sille pitää tehdä. Se on tärkeää meille vanhoille, Eino Airaksinen toteaa.

Sairaalakadulla jäävät yhä laboratoriopalvelut, akuuttia sairaanhoitoa tarjoava vuodeosasto A1 sekä ikäihmisten erityishoitoyksikkö. Avokuntoutus sekä osa tukipalveluista toimivat Metsäruusuntiellä.

Avovastaanotto uusiksi

Kaupunkilaiset voivat nyt itse valita, missä haluavat käydä lääkärissä tai sairaanhoitajan luona. Avovastaanoton palveluyksiköt toimivat Saarenkylässä Pulkamontiellä, Urheilukadulla tai Sairaalakadulla ja vuoden 2018 alusta lähtien Rinteenkulman terveysasemalla. Useat haastattelemamme asukkaat suuntaavat vanhaan tuttuun paikkaan.

Terveysasemat
Riitta TalviahoRaimo Torikka Yle / Rovaniemi

– Nythän sitä saa valita itse mihin menee, jos hätä tulee menen sinne mistä avun saan, mutta luulen, että pysyn vanhan tutun terveysaseman asiakkaana, Riitta Talviaho toteaa.

– Toivottavasti näistä uudistuksista vielä tiedotetaan lisää ja nettiin laitetaan tietoa siitä, mistä mitäkin palvelua saa, kaupungissa asuva Riitta Talviaho toivoo.

Myös entisen Uittotiimin asiakkaat voivat valita käyntipaikkansa huolimatta siitä, että Sairaalakadulla toimii yhä Attendon pyörittämänä Uittotiimi vuoden 2018 tammikuun loppuun saakka.

Pikapoli muuttaa kauppakeskukseen

Rovaniemen kaupungin pikapoli toimii yhä Sairaalakadun terveyskeskuksessa ilman ajanvarausta, mutta sähköisen ajanvarauksen voi tehdä sairaanhoitajalle asioissa, jotka eivät vaadi lääkärin vastaanottokäyntiä. Pikapoliklinikalla ei ole myöskään puhelinpalvelua.

Pikapolille voi tulla esimerkiksi on uusi kiireetön terveysongelma eikä hoitosuhdetta vielä ole. Tai jos kyseessä on uusi kiireellinen terveysongelma kuten esimerkiksi pitkittynyt flunssa, kurkkukipu, poskiontelotulehdusoireet tai allergiaoireet.

Pikapoli muuttaa myös pois Sairaalakadulta vuoden vaihteen jälkeen ja avautuu helmikuun alussa alkaen Rinteenkulmassa muun sinne siirtyvän vastaanottotoiminnan kanssa.

Avovastaanoton ajanvaraus entiseen tapaan

Lääkärien ja hoitajien vastaanotto- ja puhelinajat varataan soittamalla suoraan terveysasemalle entiseen tapaan oman tiimin numerosta. Hoidon tarpeen arviointi tehdään joko puhelimessa tai paikan päällä vuorokauden kuluessa yhteydenotosta.

Terveysasemilta varataan ajat myös jalkojenhoitajalle ja röntgeniin. Laboratorioajanvaraus tehdään puolestaan sähköisen ajanvarauslinkin kautta tai vaihtoehtoisesti puhelimella. Rovaniemellä asuvat opiskelijat hoidetaan äkillisissä sairastumisissa terveysasemilla niiden aukioloaikana.

Piekkarista apu diabetekseen ja jaloille

Jalkojenhoitaja toimii Piekkarilla eli Pienteollisuustalolla. Jalkojenhoitoa annetaan pääasiassa reumaa ja diabetesta sairastaville kaupunkilaisille riskiluokituksen perusteella. Piekkarilla on myös diabetespoliklinikka jossa toimii diabeteshoitajien ja lääkäreiden vastaanotto sekä diabeteshoitotarvikejakelu. Samat palvelut löytyvät myös Pulkamontieltä.

Lue seuraavaksi