"Palkankorotuksista haittaa" – Kärsivätkö työttömät, jäävätkö etuuksien saajat jälkeen?

Palkankorotusten vaaroista varoittelu jatkuu, mutta mitä niistä voi lopulta seurata?

palkankorotus
Kuvituskuva, jossa on hahmoina työtön, eläkeläinen, työntekijä ja työnantaja
Yle Uutisgrafiikka

Suurta palkansaajajoukkoa näyttää odottavan hiljaisia vuosia anteliaampi palkankorotus, mutta hallitus ja työnantajaleiri pysyttelevät yhä yrmeinä.

Ministerit ja liike-elämän edunvalvojat ovat toistaneet pitkään, että palkkoja saa korottaa vain maltillisesti, jotta Suomen vientiyritysten kilpailukyky paranisi. Haitoista varoittelu ei ole loppunut, vaikka talouskasvu on kiihtynyt ja palkoissa on noudatettu nollalinjaa.

Työnantajaleiristä on myönnetty, että palkkamaltti ja kilpailukykysopimus ovat parantaneet vientiyritysten kilpailuasemaa. Siitä huolimatta työmarkkinasyksy kärjistyi perjantaina, kun työnantajapuoli ehdotti paperiteollisuuden sopimuksen jatkamista ilman palkankorotuksia.

Mitä haittaa palkankorotukset voivat sitten paljon puhutun kilpailukykyongelman lisäksi aiheuttaa?

Väite 1. Työttömät jumiutuvat kortistoon, kun palkat nousevat.

Kaikkien työntekijöiden tuntuvat palkankorotukset voivat hidastaa tai pysäyttää työllisyyden parantamisen, sanoo tutkimusjohtaja Niku Määttänen Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksesta Etlasta.

– Ennen kuin lähdetään hakemaan isompia korotuksia kaikille työntekijöille, pitäisi odottaa että työttömyys on alemmalla tasolla.

Määttänen väläyttää, että työttömyyden pitäisi ennen tuntuvampia palkankorotuksia painua esimerkiksi viiteen prosenttiin. Matkaa on, sillä satunnaisvaihtelusta tasoitettu työttömyysaste oli elokuussa 8,6 prosenttia, kertoo Tilastokeskus.

Määttänen sanoo, että jos palkkamalttia pystyttäisiin edelleenkin pitämään, työttömyysaste voisi kahden–kolmen vuoden kuluttua olla samalla tasolla kuin ennen finanssikriisiä. Matkaa on siihenkin, sillä satunnaisvaihtelusta tasoitettu työttömyysaste oli alimmillaan ennen finanssikriisin puhkeamista huhtikuussa 2008, jolloin se oli Tilastokeskuksen mukaan 6,2 prosenttia.

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n pääekonomisti Ralf Sund ei tyrmää Etlan Määttäsen ajatusta, että työnantajien olisi kannattavampaa teettää matalan tuottavuuden töitä, jos palkat pysyvät alhaalla. Hän painottaa, että palkankorotuksia kuitenkin tarvitaan, koska ne ylläpitävät yksityistä kulutusta ja taloudellista kasvua.

– Ymmärrän Etlan tausta-ajatuksen, mutta tärkeämpää on pitää kansantalous kasvu-uralla. Se tuottaa enemmän työtä kuin näprääminen nollan ympärillä.

Sund ei näe merkkejä syksyn palkankorotusten noususta niin korkeiksi, että pitäisi olla huolissaan työllisyydestä.

Väite 2. Palkkojen yleiskorotukset ovat pahasta, tulospalkkiot ja henkilökohtaiset korotukset hyvästä.

Etlan Niku Määttänen suhtautuu siis nihkeästi kaikille tuleviin palkkojen sopimuskorotuksiiin, mutta vakuuttaa, että palkat nousevat joka tapauksessa niin sanottujen liukumien takia.

– Se tiedetään, että nousuhdanteessa tulee aina liukumia yleiskorotusten päälle. Osa yrityksistä maksaa enemmän palkkaa, eli isommat korotukset kuin mitä sopimuskorotukset määrittelevät.

Eli palkankorotus voi odottaa joka tapauksessa työntekijöitä, joista on jo nyt huutava pula ja kova kysyntä työmarkkinoilla.

– Ajatus on, että saadaan pidettyä hyvät työntekijät talossa ja ehkä houkuteltua uusia. Mitä matalammat yleiskorotukset ovat, sitä enemmän yrityksillä on myös varaa antaa henkilökohtaisia palkankorotuksia, Määttänen sanoo.

Jos sopimuskorotukset jäävät mataliksi, häviäjiä ovat Määttäsen mukaan ihmiset, jotka eivät pysty neuvottelemaan itselleen palkankorotusta, mutta joiden työllisyyttä korkeammat sopimuskorotukset eivät uhkaisi. Eli osa niistä työntekijöistä, joista ei ole kovaa kilpailua työmarkkinoilla.

Ralf Sund sanoo, että kyse on solidaarisuudesta. Riittävä yleiskorotus takaisi kaikille reaalisen ostovoiman säilymisen.

Tietokirjailija, poliitikko Osmo Soininvaaran (vihr.) mukaan 1980-luvulla oli työnantajien märkä uni, että kaikille tulevat palkankorotukset olivat inflaatiota pienempiä. Silloin todelliset palkankorotukset tulivat liukumina, jolloin palkat nousivat vain niiden ansiosta.

– Silloin ne menivät aina sinne missä tarvittiin, missä oli työvoimakapeikkoja. Nyt kapeikkojen hoitaminen on hirveän hankalaa, kun kustannustaso ei kestä nousemista, Soininvaara sanoo.

– Kun meillä on yhteisvaluutta ja inflaatiota ei oikein ole, palkankorotukset ovat haitallisia.

Väite 3. Raha katoaa taivaan tuuliin, jos palkat nousevat liikaa.

Jos ay-liike onnistuisi taistelemaan työntekijöille mojovat palkankorotukset, voitto voi kääntyä itseään vastaan.

Ralf Sund myöntää, että liian korkeat palkankorotukset voivat olla Pyrrhoksen voitto, koska siitä mitä työntekijät nimelliskorotuksina saavat suuri osa menee inflaation kiihtyessä taivaan tuuliin.

Tällaista vaaraa ei hänen mukaansa tänä syksynä kuitenkaan ole.

– Maltillinen, jossain kahden prosentin tasolla oleva työkustannusten nousu ei kiihdytä inflaatiota.

Työmarkkinajärjestöt ovat usein pitäneet mittatikkuna, että noin kolmasosa palkankorotuksista valuisi hintoihin, mutta Sundin mukaan vaikutus ei ole näin yksinkertainen.

Hän sanoo, että korotukset purkautuvat inflaationa vasta kun palkkaratkaisu ylittää tuottavuuden ja pohjainflaation, joka johtuu tällä hetkellä paljolti tuontiöljyn hinnasta.

– Viestini on, että raja on aika korkealla, ennen kuin (palkankorotukset) alkavat tuottaa ikäviä vastaiskuja.

Väite 4. Eläkeläiset ja työttömät köyhtyvät, kun palkansaajien liksat paranevat.

Juha Sipilän (kesk.) hallitus on säästänyt jäädyttämällä etuuksien indeksikorotukset, joten kun hinnat nousevat, työttömien ja eläkeläisten etuudet eivät kohoa mukana kuten aiemmin.

Seuraus on, että mitä suuremmat palkankorotukset ay-liike työntekijöille taistelee, sitä enemmän esimerkiksi kansaneläkkeen, työmarkkinatuen ja peruspäivärahan varassa olevat jäävät muista jälkeen.

– Väkisin sellainen tapahtuu, mutta kuinka suuri vaikutus on, jää arvelujen varaan. Kyllähän he jäävät suhteellisesti jälkeen, ja jos hinnat nousevat, tapahtuu myös reaalista, absoluuttista jälkeen jäämistä, sanoo Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkija Ilpo Suoniemi.

Ralf Sund myöntää, että jonkun mielestä lopputulos voi näyttää rumalta. Hyöty voisi hänen mukaansa mennä kuitenkin osinkojen jakoon, jos ay-liike tyytyisi äärimaltillisiin korotuksiin.

– Rampa auttaisi sokeaa ja se, jolla menee muutenkin hyvin, pärjäisi paremmin.

Myös Ilpo Suoniemen mukaan varakkaiden tulojen nousulla on suurempi vaikutus tuloeroihin. Hän ennakoi, että palkankorotukset liikkuvat 1–2 prosentissa, sillä maltillisia palkankorotuksia on veikkailtu pitkin vuotta.

Suoniemi epäilee, että varakkaille sen sijaan aukeaa uusia mahdollisuuksia kanavoida tuloja kevyemmin verotettuina pääomatuloina listaamattomien yritysten kautta.

Sund sanoo, että perusongelma eivät ole palkankorotukset vaan eriarvoisuutta lisäävät indeksijäädytykset, jotka hän purkaisi.

Väite 5. Suomessa on tehty virhe, kun palkkoja on nostettu liian aikaisin.

Niku Määttänen väittää, että kun työttömyys Suomessa alkaa korkeasuhdanteen aikana lähestyä 6–7 prosentin tasoa, palkkoihin tulee säännönmukaisesti yleiskorotuksia, mikä syö pikku hiljaa vientiyritysten kilpailukykyä ja heikentää työllisyyskehitystä.

Hänen mukaansa kyse on siitä miten korkean työttömyyden suomalaiset hyväksyvät.

– Jonkinlainen rakennetyöttömyys meillä aina on, mutta tuntuu vaikealta hyväksyä, että se olisi väistämättä niin korkea kuin mihin se tuntuu jämähtävän, Määttänen sanoo.

Ralf Sundin mukaan teoria on väärä.

– Näen hyvin olemattoman yhteyden palkkapolitiikan puolelta tähän.

Sund selittää Suomen korkeaa rakenteellista työttömyyttä enemmänkin Nokian romahduksella ja metsäteollisuuden ajautumisella vaikeuksiin. Hänen mukaansa tuotanto- ja ammattirakenne on muuttunut niin hurjaa vauhtia, että passelia työvoimaa ei aina ole. Toisaalta huippuosaajia on ollut jouten.

– Suomi on poikkeuksellinen maa tässä suhteessa. Finanssikriisin yhteydessä tapahtuneessa rakennemuutoksessa kaksi tukijalkaa katkesivat yhtä aikaa 2000-luvulla.

– Palkkapolitiikkaa tärkeämpiä lääkkeitä ovat koulutus sekä alueellinen ja ammatillinen liikkuvuus.