Analyysi: Tillerson pelasti Trumpin haaksirikolta

Ulkoministerin vakuuttelut uskollisuudestaan Trumpille kaikuivat kuuroille korville. Media kärkkyi uutista, eroaako Tillerson vai ei, kirjoittaa Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Mika Hentunen.

Donald Trump
Kuvassa Rex Tillerson puhujanpöntön takana.
Rex Tillerson tuli median eteen kertomaan, ettei ole harkinnut eroamista tehtävästään. Michael Reynolds / EPA-EFE

WashingtonUlkoministeri Rex Tillerson on ollut poikkeuksellisen vähän ja hissukseen julkisuudessa. Ehkä siksi hänestä leviää huhuja, joiden mukaan hän olisi karjunut kulisseissa.

NBC uutisoi keskiviikkona, että Tillerson uhkasi erota kesällä, mutta varapresidentti Mike Pence sai vakuuteltua hänet pysymään virassaaan. NBC:n mukaan Tillerson oli haukkunut Trumpia ääliöksi.

Tillerson tuli kameroiden eteen, ja kiisti missään vaiheessa edes harkinneensa eroa. Trump on vaatinut NBC:lta anteeksipyyntöä.

Media odotti varpaillaan, ilmoittaako Tillerson jättävänsä virkansa. Se olisi voinut merkitä haaksirikkoa Trumpille, jolla menee huonosti.

Trumpin erimielisyydet avainministereidensä kanssa ovat julkisia Trumpin twiittailun takia.

Viikonvaihteessa presidentti viestitti, ettei Tillersonin kannata yrittää neuvotella Pohjois-Korean kanssa, koska "pikku rakettimieheen" eli Kim Jong-uniin eivät suostuttelut tehoa.

Twiitti nolasi Tillersonin, joka on painottanut neuvotteluratkaisua.

Toinen avainministeri, puolustusministeri James Mattis, sanoi maanantaina senaatissa kannattavansa Iranin ydinohjelmaa rajoittavaa sopimusta. Kannanotto on merkittävä, koska Trump on useaan otteeseen vihjannut jättävänsä tuon sopimuksen.

Trumpin hallinto vaikuttaa sekasortoiselta. Mattis, Tillerson ja Valkoisen talon kansliapäälliköksi siirtynyt merijalkaväen kenraali John Kelly ovat ne henkilöt, jotka pitävät alusta pinnalla.

Ministeriöissä on satoja virkoja täyttämättä, suuri määrä ammattilaisia on lähtenyt (siirryt toiseen palveluun). Varsinkin nuorten ammattilaisten rekrytointi on vaikeaa, koska työskentelyä Trumpin hallinnossa ei välttämättä katsota heille meriitiksi.