Amerikkalaissotilaita kuoli väijytyksessä Nigerissä – Malin konflikti leviämässä yli rajojen

Arviot amerikkalaisten erikoisjoukkojen läsnäolosta alueella saivat vahvistuksen.

aseelliset konfliktit
Sotilas rynnäkkökiväärin varressa savannilla
Arkistokuvassa nigeriläisiä sotilaita Diffassa Nigerissä maaliskuussa 2017.Zayid Ballesteros / Yhdysvaltain armeija / EPA

Useita sotilaita on kuollut väijytyksessä Nigerin ja Yhdysvaltain yhteistä sotilaspartiota kohtaan Nigerissä.

Hyökkäys tapahtui Tillabérin alueella lähellä Nigerin rajaa, paikallinen turvallisuusviranomainen kertoi uutistoimisto AFP:lle.

The New York Timesin mukaan väijytyksessä kuoli kolme yhdysvaltalaista erikoisjoukkojen sotilasta ja kaksi haavoittui.

Yhdysvaltalaisten sotilaiden läsnäololle alueella saatiin nyt ensimmäistä kertaa vahvistus. Yhdysvallat antaa koulutus- ja turvallisuustukea Nigerin armeijalle taistelussa terroristeja vastaan.

Karttakuva, jossa näkyy Nigerin ja Malin rajat sekä Tillaberin raja-alue
Yle Uutisgrafiikka

Syyskuussa Niger pidensi poikkeustilaa, joka on ollut maaliskuussa lähtien voimassa alueella Malin suunnasta tulevan terrorismiuhan takia.

YK varoittaa, että Malin konflikti pohjoisen jihadistien ja keskushallinnon välillä on leviämässä naapurimaihin Nigeriin ja Burkina Fasoon. Ranskan tukemat Sahelin alueen G5-maat aloittivat syyskuussa hyökkäyksen jihadisteja vastaan. Asiasta kertoo Ranskan radio RFI (siirryt toiseen palveluun).

YK:lla on Malissa rauhanturvaoperaatio Minusma, jossa palvelee yli 12 000 rauhanturvaajaa ja poliisia. Operaatiota pidetään YK:n vaarallisimpana rauhanturvaoperaationa.

Malin pohjoisosa joutui keväällä 2012 Al-Qaedaan linkittyvien jihadistiryhmien hallintaan. Ne ovat tukeneet tuaregipaimentolaisten kapinaa alueella. Islamistit ajettiin pääosin pois alueelta Ranskan johtamissa sotilasoperaatioissa vuodesta 2013 alkaen, mutta yksittäiset hyökkäykset maassa ovat jatkuneet.

Lähteet: AFP, Yle