yle.fi-etusivu

Viljelijöiden protestiliike näkyy osuuskunnan paisumisena: "Ostajilla on ollut konsensus siitä, ettei viljan hintaa nosteta"

Vuosi sitten perustettuun viljaosuuskunta Vilja Tavastiaan liittyy jatkuvasti uusia jäseniä. Osuuskunnassa on jo 300 tuottajaa ja näyttää siltä, että viivan alle jää aiempaa enemmän.

osuuskunnat
Arto Laine tarkastelee viljaa kuivurissa
Arto Laine iloitsee, että osuuskuntana ViljaTavastia on pystynyt käymään kunnon neuvotteluja viljan hinnasta.Ville Välimäki / Yle

Hattula

Vljelijä Arto Laine Hattulasta katselee ympärilleen ja sanoo satokauden olleen omalla kohdallaan suorastaan historiallinen.

– Oma viljelyhistoriani on 25 vuotta, niiden aikana ei näin huonoa vuotta ole ollut koskaan. Poudat riittivät juuri ja juuri, kertoo Laine.

Arto Laineen viljatila on keskikokoinen suomalainen viljatila, jossa leipä lähtee vajaasta sadasta hehtaarista kauraa, vehnää ja rapsia.

– Satoa verotti kylmä kesä, eikä vilja meinannut valmistua millään. Sateinen korjuuaika puolestaan huolehti lopusta. Vilja on ollut niin kosteaa, että korjuukustannukset nousevat huimiksi, kertoo Arto Laine.

Viljelijällä ei ole ollut hintaan juuri sanomista

Hämäläiset viljauutiset eivät ole ainoastaan huonoja. Vuosi sitten perustettu viljaosuuskunta Vilja Tavastia (siirryt toiseen palveluun) on lähtenyt huimaan lentoon, kertoo osuuskunnan hallituksen puheenjohtajana toimiva Laine.

– Nyt jäseniä on noin kolmesataa, ja lisää ilmoittautuu koko ajan eri puolilta Suomea. Se kertoo siitä, että kotimaisessa viljakaupassa on paljon parannettavaa.

Se kertoo siitä, että kotimaisessa viljakaupassa on paljon parannettavaa.

Arto Laine

Suomen viljamarkkinat eivät toimi. Keskeinen ongelma on se, että kotimaisia viljan ostajia on vain muutama.

– Suomessa on haluttu ylläpitää ylituotantoa ja näin viljan hinta on pysynyt alhaisena. Viljelijän näkökulmasta on jäänyt selllainen mielikuva, että ostajilla on ollut konsensus siitä, ettei viljan hintaa nosteta.

– Kartelli on toki liian vahva sana kuvaamaan tilannetta, mutta viljan hintaan ei tuottajalla ole ollut paljoa sanottavaa.

Osuuskunnan kautta 5-10 euroa enemmän

– Nyt neuvottelut kotimaisen viljateollisuuden kanssa ovat parantuneet. Jo alku on näyttänyt, että vaikutusta viljamarkkinoihin on ollut. Tästä ovat hyötyneet niin viljelijät kuin ostajatkin. Pystymme toimittamaan tasalaatuisia, isoja ja hyviä viljaeriä. Neuvotteluja hinnoistakin on pystytty käymään, iloitsee Laine.

Vilja Tavastia haluaa vaikuttaa erityisesti siihen, että viljelijälle jää enemmän käteen ja yhteistyö kotimaisen viljateollisuuden kanssa on rakentavaa. Siitä Laineella on omakohtaista kokemusta.

Kaurapelto
Kauralle on nyt kysyntääTerri Niemi / Yle

– Omalta osaltani olen saanut 5-10 euroa tonnilta paremman hinnan, kun olen myynyt sen osuuskunnan kautta. Jäsenemme pystyvät toimittamaan kymmenen miljoonaa kiloa viljaa, kertoo Laine.

Toimintansa alkuvaiheessa Vilja Tavastia hyödyttää jäseniään tekemällä tarvike- ja siemenhankintoja.

– Tulevaisuudessa tuottajaa voidaan ohjailla jatkossa myös paremmin siihen, mille viljalle on eniten kysyntää. Siitä hyötyvät molemmat osapuolet. Erityisesti kauralle on kysyntää.

Tuhannen viljelijän raja rikki viidessä vuodessa

– Osuuskunnasta tulee juuri niin merkittävä ja vaikuttava taho kuin viljelijät itse sen haluavat olevan. Olemme pitäneet liittymiskynnyksen matalana ja tuottajat itse ratkaisevat, kuinka sitoutuneita heistä Vilja Tavastiaan tulee.

Hämeestä on nousemassa yhteinen viljanviljelijiöiden ääni.

– Nyt vaikuttaa siltä, että jäsenistö on halukas tulemaan mukaan Vilja Tavastiaan. Uskon, että tuhannen tuottajan raja menee rikki viiden vuoden sisällä.

Tulevaisuudessa viljaa riittää myös vientiin. Baltiaan on jo viety Suomesta vehnää ja kauraa.

– Uusia viljamarkkinoita haetaan koko ajan, sanoo Vilja Tavastian hallituksen puheenjohtaja Arto Laine Hattulasta.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Valtion talousarviot

Yle seurasi keskustelua eduskunnassa:

"Mitä ihmeen lääkettä te otatte, kun te lähdette täältä salista ulos?"

Poliisi

Vähäväkinen mutta suuri Enontekiö jäämässä kokonaan ilman poliisia

Eläköityvän poliisin mielestä länsäoloa tarvitaan jatkossakin

Ammatillinen koulutus

Ammattiopiskelijat kyllästyivät lähiopetuksen puutteeseen:

"Hukkaan heitettyä aikaa"

Raqqa

Katso video murskatusta kaupungista

Ylen Antti Kuronen kävi ensimmäisenä suomalaistoimittajana Isisin entisessä pääkaupungissa Raqqassa