Rajut myrskyt vaatineet kuolonuhreja Saksassa

Seitsemän ihmistä on kuollut myrskyn aiheuttaman kaaoksen takia Pohjois-Saksassa. Voimakkaat tuulet ovat matkalla Saksan koillisosiin.

Ulkomaat
Auton päälle on kaatunut puu, joka on rikkonut auton ikkunoita.
Omer Messinger / EPA-EFE

Seitsemän ihmistä on kuollut Pohjois-Saksassa, kun rajut tuulet repivät puita ja aiheuttivat kaaoksen Pohjois-Saksassa torstaina.

Hampurissa viranomaiset kehottivat ihmisiä pysymään sisätiloissa sen jälkeen kun puu kaatui auton päälle. Tapaturmassa kuoli yksi nainen. Rostockissa kuoli rekka-auton kuljettaja, kun puu kaatui ajoneuvon päälle.

Brandenburgin alueella kuoli neljä ihmistä ja yksi ihminen Berliinissä puun kaaduttua hänen autonsa päälle. Berliinin kahdella lentokentällä lentokoneet joutuivat pysymään maassa väliaikaisesti, kun tuulet puhalsivat jopa yli 33 metriä sekunnissa.

Myös hätäkeskuksiin on tullut myrskyn takia runsaasti soittoja. Berliinissä hätäkeskus kertoi saaneensa puolen tunnin aikana 50 hätäpuhelua, ja Hampurissa hätäpuheluihin vastattiin kokonaisuudessaan yli 800 kertaa.

Ihmisiä odottaa rautatieasemalla.
Omer Messinger / EPA-EFE

Myös junavuoroja on peruttu. Saksan kansallinen rautatieyhtiö Deutsche Bahn kertoi, että junat muun muassa Hannoverin ja Hampurin välillä sekä Hannoverin ja Berliinin välillä on peruttu.

Berliinissä myös eläintarha sulki ovensa myrskyn takia.

Tuulten odotettiin torstai-iltana matkaavan Saksan koillisosiin.

Lähteet: AFP, AP, Reuters, STT