yle.fi-etusivu

Suomalainen lumihullu haluaa varastoida Kiinan olympialumet – itse hän laskee mäkeä vaikka jätekasassa

Mikko Martikainen niitti mainetta jo Sotšin olympialaisten lumikuiskaajana. Nyt hän on rakentanut lumikasan Kiinaan.

lumi
Mies katsoo kameraan, kädessä hieman lunta.
Mikko Martikainen on keksinyt uudenlaisen tavan varastoida lunta. Jos kaikki onnistuu, on uusi menetelmä käytössä jo Pekingin olympiakisoissa talvella 2022.Jenny Matikainen / Yle

YANJING Valkoinen nyppylä hohtaa oudon kirkkaana syyskuun yhä pistävässä valossa. Sen takana häämöttävät laskettelurinteet näyttävät kesäasussaan hieman surullisilta.

Tuo nyppylä on Mikko Martikaisen valkoista kultaa. Sen avulla hän aikoo kohota maailman maineeseen, vielä suurempaan mihin hän on tähän mennessä yltänyt.

Kun kasaa lähestyy, huomaa, että se on peitelty muovilla ja folion näköisillä kääreillä suojaan polttavalta auringolta. Kiinassa on yhä kuuma. Eikä Martikaisen kulta saa sulaa.

Peiton alla on nimittäin piilossa lunta.

Mikko Martikainen nousi lumellaan maineeseen jo Sotšin olympialaisten aikaan. Häntä haastatteli muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC. Wall Street Journal nimesi hänet ”lumikuiskaajaksi”. Se johtui siitä, että Martikainen auttoi olympiajärjestäjiä varastoimaan lähes miljoona kuutiota lunta.

Nyt Martikainen aikoo tehdä saman talviolympialaisiin valmistautuvassa Kiinassa, ja mullistaa siinä samassa sen miten lunta säilötään. Siihen on tarvittu parin vuosikymmenen työ.

Ja yksi hetki saunan jälkeen, jolloin hän tajusi olleensa väärässä niiden ajan.

Talvella 1964 Martikainen tamppaa lumista rinnettä rinnettä ylös kavereidensa kanssa. Varkauden Vattuvuorella ei ole vielä hiihtohissiä, mutta alas on päästävä. Sitä varten on pakko kiivetä ylös. Mutta suksi luistaa, ja se on pääasia.

Sen jälkeen ei paluuta enää ole.

Nuoren Martikaisen elämä keskittyy siihen, kuinka päästä suksille ja rinteeseen, vuodenajasta riippumatta. Eräänä kesänä hän lähtee kaverinsa kanssa Ruotsiin etsimään auki olevaa hiihtokeskusta todetakseen sen suljetuksi. Toisena hän keksii laskea rinnettä, joka kasvaa kanervaa.

– Kanerva ja puolukka luistavat hyvin. Samoin kivikasa luistaa. Hiili ei luista, Martikainen listaa neljäkymmentä vuotta myöhemmin.

Hän tietää, koska on kokeillut niitä kaikkia.

Punainen kulpavolkkari, katolla suksia.
Joinain kesinä Martikainen lähti ystävänsä kanssa etsimään lunta rajan takaa Ruotsista saakka.Hannu Tikkanen

Ikkunan takana vilisee jättimäisiä harmaita asuinkomplekseja. Nyt ei olla kotona Varkaudessa. Martikainen istuu autossa moottoritiellä Kiinassa. Hän on matkalla tarkastamaan lumikasaansa.

Tänne pitkän tien kautta johtaneet tapahtumat sijoittuvat nekin kesäiseen Varkauteen.

On kuuma heinäkuun päivä kesällä 1984.Parikymppinen Martikainen on ulkona kaverinsa kanssa, kun he näkevät kyltin. ”Lumenkaatopaikka”, siinä sanotaan.

Tien päässä on musta kasa. Talvella ajettu lumi on osin sulanut ja hiekka ja roskat ovat tehneet kasan päälle kuorrutteen. Mutta sen alta löytyy valkoista lunta.

Kaverukset päällystävät rinteen käsiinsä saamalla paperiteollisuuden nollakuidulla. Päälle he levittävät löytämäänsä lunta. Se luistaa ainakin yhtä hyvin kuin kanerva.

Nyt Kiinassa Martikainen muistelee, että ajatus lumen varastoinnista saattoi syntyä juuri tuona kesäpäivänä.

Jäätä on säilötty ja kaupattu ennenkin. 1800-luvulla jää oli iso bisnes, ja vain varakkaiden ulottuvissa. Tuolloin jäätä tarvittiin ruuan säilytykseen. Jään varastointi mullisti elintarvikkeiden kaupan.

Martikainen toivoo mullistavansa hiihtobisneksen.

Hän uskoo olleensa ensimmäinen, joka keksi varastoida lunta urheilutarkoitukseen. Se tapahtui Kuusamossa Rukan hiihtokeskukseessa, vuosituhannen vaihteessa.

Kesällä 1999 Rukalla laskettiin half pipessa, jota varten Martikainen oli tehnyt 9 000 tonnia lunta. Half pipe oli juuri edellistalvena debytoinut olympialajina Naganon kisoissa.

Seuraavina kesinä hiihtokeskukseen ilmestyi lumikourujen lisäksi hiihtolatu ja lopulta rinne. Välillä Martikainen oli kuitenkin menettää uskonsa. Vuonna 2002 Martikaisen lupaaman kesärinteen avaamista edeltävällä viikolla satoi koko ajan vettä.

– Se toukokuu oli käsittämättömän lämmin. Mietin, että tässäkö tämä nyt on. Jos en onnistu, menetän uskottavuuteni, Martikainen muistelee.

Hänen stressatessaan kotona, Rukalla vesi ikkunan takana alkoi hiljalleen muuttaa muotoaan.

– Se muuttui rännäksi ja lopulta lumeksi.

Kun kesärinne avattiin sen pinnalla oli kerros tuoretta lunta.

Mies suksilla ilmassa.
Nuoruuden into ei ole hiipunut, 60-vuotias Mikko Martikainen laskettelee yhä.Hannu Tikkanen

Aina kun ensilumi sataa Martikainen etsii rauhallisen paikan, juo lasin konjakkia ja kuuntelee Sergei Rahmaninovin pianokonserton numero kaksi.

– Se on tapani tervehtiä lunta, hän kertoo, aivan kuten kertoi yhdysvaltalaislehti Wall Street Journalille muutama vuosi sitten.

Lumi on Martikaisen bisnes ja hän tietää, miten siitä rakennetaan tarinaa. Lehti antoi hänelle nimen “lumikuiskaaja”, mistä hän on selvästi mielissään.

Eikä ihme. Lumi on Martikaiselle hänen elämänsä toinen suuri rakkaus. Toinen on hänen vaimonsa. Martikaisen mukaan vaimo ymmärtää hänen toista, aikaa syövää suhdettaan uskomattoman pitkäpinnaisesti.

Martikainen myös tuntee lumen läpikotaisin. Miltä sen pitää näyttää, kuinka märkää sen pitää olla, miten sitä varastoidaan parhaiten.

– Sahanpuru on uskomattoman hyvä eriste. Sitä on käytetty Suomessa jään varastointiin ja se toimii tässäkin todella hyvin.

Kiinassa eristeeksi keksittiin sitä, mitä kaupasta löytyi.

– Se kasa tehtiin hirveällä kiireellä ja ilman budjettia. Sen tarkoitus on ainoastaan näyttää, että lumen varastointi näissä olosuhteissa on mahdollista.

Mustavalkoinen kuva jossa mies laskee alas lumetonta mäkeä.
Edes lumen puute ei ole estänyt Mikko Martikaista laskemasta.Mikko Martikaisen kotialbumi

Moottoritie on sylkäissyt seurueen pienen hiihtokeskuksen laitaan. Siinä se nyt on. Kasa lumikultaa.

Täällä Yanjingissa lämpömittari kohoaa tänäänkin 25 asteeseen. Kesällä lämpötila pysytteli viikkoja päälle kolmessakymmenessä ja nousi paikoin jopa 40 asteeseen.

Lumikasan pintalämpötila voi nousta 60 asteeseen, Martikainen sanoo.

Hän tarttuu kiikkeriin tikkaisiin ja kiipeää ylös kasansa päälle. Pudotusta nurmelle on noin kymmenen metriä.

– Täältä olisi pitänyt saada kaikki tumma pois, hän sanoo ja tökkii jalallaan pressun päällä olevaa painoa.

Yhä itsekin rinteitä koluava juuri 60-vuotta täyttänyt elämäntapahiihtäjä tähyää vuorille, joilta vajaan viiden vuoden päästä lasketaan syöksyä ja pujottelua. Olympiarinteiden ja -kylän rakennustyöt ovat jo alkaneet.

Kun Pekingille myönnettiin talviolympialaiset moni parahti epäuskosta: Eihän siellä riitä lunta talvilajeihin!

“Luonnollisen lumen puuttumisen vuoksi, kisapaikat eivät välttämättä näytä kovin miellyttäviltä”, todettiin jopa olympiakomitean omassa mietinnössä.

Sääpalveluiden mukaan (siirryt toiseen palveluun) Yanjingissa satoi viime talvena lunta viitenä päivänä. Lumipeite oli maksimissaan neljä senttiä paksu. Keskimääräinen lumisademäärä on viisi senttiä vuodessa.

Nyt syksy on jo tulossa, mutta suomalainen tuntee hellepäivän hikisyyden. Mikko Martikainen raottaa valkoista peitettä ja kaapii kädelleen rakeista lunta. Se sulaa nopeasti.

– Tämä ei näytä nyt priimalta mutta kun se levitetään tuonne marraskuussa, siitä tulee oikein hyvä rinne lapsille.

Martikainen tietää, että lumibisneksessä ei pärjää vain pitämällä lunta hengissä kesän yli. Se pitää myös osata levittää oikein ja mikäli kyseessä on tykkilumi, valmistaa oikein.

– Tämä on varmasti ainoa lumivarasto maailmassa, joka on rakennettu näin lämpimiin olosuhteisiin, Martikainen pohtii.

Shijinlongon hiihtokeskus, jonka rinteiden juurella kasa on, sijaitsee noin kymmenen kilometrin päässä olympiavuorilta. Se on noin 500 metrin korkeudessa, kun kilparinteet kohovat tuplasti tai triplasti korkeammalle.

Jos lumen varastointi onnistuu täällä, se onnistuu myös ylhäällä, missä ilma on kylmempää, Martikainen selittää.

Mies valkoisen kasan edessä.
Mikko Martikainen aarteensa äärellä.Jenny Matikainen / Yle

Martikaisella on juuri nyt paljon pelissä, sillä hän kertoo keksineensä täysin uuden tavan varastoida lunta.

Se oli tuo hetki saunan jälkeen viime kesänä. Silloin hän viimein tajusi, miten lumi oikeastaan pitäisi varastoida.

– Uusi tapa mullistaa kaiken. Aivan kuten lumitykit aikoinaan 1970-luvulla, Martikainen haaveilee.

Tämän enempää hän ei halua vielä kertoa. Patentit ovat vetämässä ja niissä on kiinni suuri osa hänen säästöistään.

Martikainen toivoo, että uusi systeemi olisi käytössä jo Pekingin kisoissa vuonna 2022. Hän kutsuu sitä kolmannen sukupolven ekologiseksi lumivarastoksi.

– Se säästää vettä ja lumen hinta tulee sen avulla halvemmaksi kuin tykkilumi. Hiihtokeskus voi avata takuuvarmasti haluamaan päivänä, noin kuukausi ennen normaalia hiihtokautta, Martikainen lupaa. Hän korostaa, että uuden tekniikan avulla myös ympäristö kuormittuu aiempaa vähemmän.

Aikaiset avajaiset on tarkoitus järjestää myös Yanjingissa, vaikka siellä sinnittelevä kasa onkin vasta varhaisempien sukupolven lumivarasto.

– Älkää huolestuko, täällä hiihdetään marraskuussa, Martikainen vakuuttaa ympärillään pyörivälle hiihtokeskuksen väelle. Hän sanoo palaavansa kertomaan, miten lumi pitää levittää oikeaoppisesti.

Sitä hän on harjoitellut jo kolmekymmentä vuotta.

Tekee mieli vielä kysyä miksi. Miksi kenenkään pitäisi päästä hiihtämään, kun pakkasta ja lunta ei ole?

– Ihan sama olisi kysyä, miksi jääkiekkoilijat haluavat kiekkoilla keskellä kesää, Martikainen vastaa tottuneesti.

– Ei se sen hullumpaa hommaa ole.