1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. nahkiaiset

Nahkiaisenpyytäjät odottavat nyt myrskytuulia pyynnin avuksi – verkkaisesti käynnistynyt kausi on silti sujunut suotuisasti

Nahkiaisenpyynti on edennyt lupaavasti Kemijoella. Saaliiksi on saatu jo seitsemänkymmentätuhatta nahkiaista, joten pyytäjät uskovat voivansa lyhentää ylisiirtorästiä.

Kuva: Paula Hiljanen / Yle

Keminmaan nahkiaisenpyytäjät odottavat nyt etelämyrskyjä, jotka saisivat nahkiaiset nousemaan mereltä. Sateiset ja sumuiset säät ovat jonkin verran auttaneet ja tähän mennessä saaliiksi on saatu seitsemänkymmentätuhatta nahkiaista.

Pyytäjät uskovatkin voivansa lyhentää ylisiirtorästiä. Tavoitteena heillä on siirtää ylemmäs jokeen 120 000 ympyräsuuta. Vuotuinen ylisiirtovelvoite on satatuhatta.

– Tämä on lähtenyt vaihtelevasti liikkeelle. Alku oli hyvin hiljaista, kun elokuun 16. päivä pyyntiä aloitettiin. Syyskuun puolella alkoi nahkiaista olla paremmin liikkeellä ja ylisiirtotavoitettakin on saatu tälle syksylle, niin että ollaan reilusti yli puolenvälin menossa, kuvaa kauden kulkua Keminmaan nahkiaisenpyytäjien puheenjohtaja Jouko Rantamaula.

– Suuret toiveet on, että se satatuhatta kappaletta tuonne Isohaaran padon yläpuolelle saadaan siirrettyä kuluvan syksyn aikana.

Halstrattua herkkua harvoin tarjolla

Rantamaulan mukaan pyytäjien nahkiaiskopilla on tänä syksynä saatu tarjota yhtä paistokertaa lukuunottamatta "ei-oota".

– Meillähän on vasta yksi paistokerta ollut tänä syksynä. Se on aika vähän, kun ihmiset osaavat jo odottaa, että saataisiin useamminkin tarjolle.

Rantamaula kertoo "vanhoina aikoina" olleen useampiakin paistopäiviä ja alueen ihmiset ovat oppineet niin hyvin herkusta pitämään, että kyselyitä tulee säännöllisesti pitkin syksyä.

– Eräskin sanoi, että on yöllä nähnyt syömisestä unta, niin että aamulla on nahkiaisen maku suussa herännyt, Rantamaula naurahtaa.

Pyytäjien toiveissa on, että syksyn kuluessa päästäisiin vielä pari kertaa paistopuuhiin. Mitään ihan pieniä määriä varten ei paistouunia aletakaan lämmittää, kun halsteriinkiin menee jo kerralla 50 nahkiaista.

– Sata kiloa pitäisi olla paistettavaa vähintään, ennenkuin uunia aletaan lämmittää. Ja paistamisen valmisteluhan alkaa jo vuorokautta aikaisemmin pesemisellä ja suolaamisella, Rantamaula toteaa.