1. yle.fi
  2. Yle Uutiset
  3. taksiliikenne

Kokkolan taksit hylkäävät Soiten Kyytikeskuksen välittämiä kyytejä

Syytä suureen määrään hylättyihin tilauksiin selvitetään, tekniikan ei pitäisi olla Soiten mukaan enää este palvelun toimivuuteen.

Kuva: Jarkko Heikkinen / Yle

Vanhus- ja vammaispalvelukuljetukset eivät vieläkään toimi Keski-Pohjanmaalla toivotulla tavalla uuden Kyytikeskuksen välittämänä. Uusin käänne jupakassa on se, että osa takseista hylkää huomattavan osan välitetyistä tilauksista. Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymän Soiten kuljetuskoordinaattori Ari Sorola sanoo, että alkuun tökkinyt tekniikka ei enää ole este palvelun tuottamiseen.

Kyytikeskusta pyörittävän Speys Oy:n toimitusjohtaja Jouko Sipilä selvitti taksitilausten etenemisen kymmenen päivän ajalta 17.9–5.10. Tarkastelujaksoon sisältyi 1 400 tilausta, joista 1 100 analysoitiin. Mukaan ei laskettu pelkissä sote-ajoissa olleita takseja tai esimerkiksi ryhmäkuljetuksia.

Kuljettajat hylkäsivät tai jättivät huomioimatta 30 prosenttia kyytitilauksista. Osa kuljettajista hoitaa tilaukset 100-prosenttisesti, osa taas on jättänyt hoitamatta valtaosan. Ongelmat keskittyvät Kokkolaan, maakunnassa kyydit toimivat paremmin.

 – Tärkeintä on nyt selvittää juurisyy, miksi näin käy. Tekniikka kyllä toimii, sanoo Kyytikeskusta pyörittävän Speys Oy:n toimitusjohtaja Jouko Sipilä.

 Myös Keski-Pohjanmaan taksiautoilijoiden puheenjohtaja Esa Kalliokoski myöntää, että nyt kuljettajien käytössä oleva puhelinsovelluksen uusin versio toimii aiempaa paremmin, silti Speysin toiminta herättää kovaa kritiikkiä.

 – Meille markkinointiin suurta digiloikkaa, mutta tämä on vastannut vanhanajan puhelinkeskusta. Onko meidän tehtävä kehittää Soiten Kyytikeskusta ja puhelinapsia. Talkoissa on kyllä oltu mukana, mutta mikä on vastine meille, kysyi Kalliokoski.

Kuljettajat ihmettelevät myös sitä, millä perusteilla kyydit jakaantuvat autoille.

Ari Sorola arvelee, että yhtenä syynä kyytien hylkäämiseen on se, että Kyytikeskuksen ja taksien oma tietojärjestelmä eivät keskustele keskenään eli taksi voi näyttää Kyytikeskukseen päin olevan vapaa, vaikka se onkin varattu.

Sorolan mukaan asiakasprofiileissa on vielä hiomista. Asiakasprofiiliin tallennetaan esimerkiksi tiedot siitä, millaista apua tai millaisen taksin kyyditettävä tarvitsee.

Kokkolan taksiautoilijoiden puheenjohtaja Sakari Viitalan mukaan yksi syy kyytien hylkäämiseen voi olla se, että taksit eivät halua sitoutua liian aikaisin välitettyihin kyyteihin. Jos tilattu ajo on parin tunnin päässä, odotusaikana ei välttämättä uskalla ottaa muita kyytejä.

– Keskimäärin kuljetukset välitettiin 19 minuuttia ennen noutoaikaa. Kahden tunnin etukäteisikkuna ei tunnu minulle tutulta, sanoo Speysin Sipilä.

Maakunnassa, jossa takseja on vähemmän, kuljettajat taas haluavat tietää mahdollisimman aikaisin tilauksen, että kyytiin voi varautua oikeanlaisella autolla.

– Väittäisin, että kyllä meillä tahto on ajaa näitä kyytejä. Ei se siitä ole kiinni, sanoo taksiautoilija Sakari Viitala.

Kyytien hylkääminen tuli Soitelle tietoon pari päivää sitten. Asiaan paneudutaan Speysin ja taksien kanssa. Paljon kyytejä hylkäävät taksit on tiedossa, ja ongelmia käydään läpi niiden kanssa yksityiskohtaisesti.

Kokkolan taksiautoilijoiden oma kyytikeskus hävisi Speysille tarjouskilpailun kyytikeskuspalvelun pyörittämisestä. Soiten Ari Sorola ei usko, että kyseessä olisi joiden kuljettajien protesti.

– Tämä on erittäin iso muutos autoilijoille. Aika tuo varmasti parannuksen asiaan, jos asenteissa on korjattavaa.

Soiten hallitus kokoontuu ylimääräiseen kokoukseen perjantaina 13.10. Soiten uusi hallitus perehtyy asiaan ja se saa tilannekatsauksen palvelun nykytilasta. Päätöksiä kokouksessa ei ole määrä tehdä.