yle.fi-etusivu

Katalonian kansanäänestyksestä liikkui sosiaalisessa mediassa kuvaväärennöksiä

Vime sunnuntain kansanäänestyksen yhteydessä sorruttiin liioittelemaan vammoja. Espanjan poliisi yritettiin kuvata mahdollisimman väkivaltaiseksi.

Katalonia
Katalonian kansanäänestys
Espanjan poliisi käytti voimatoimia viime sunnuntain Katalonian kansanäänestyksessä, mutta väkivallasta liikkui sosiaalisessa mediassa myös kuvaväärennöksiä ja liioitteluja. Tämä kuva ei ole väärennös.Adria Ropero / EPA

MADRID Kuvia brutaalista poliisiväkivallasta levisi Espanjan Kataloniasta maailmalle viime sunnuntaina.

Itsenäistymistä koskevaan kansanäänestykseen osallistuvien kohtelu järkytti kautta maailman.

Kuitenkin poliisien ja äänestäjien yhteenotoissa tuli vain kaksi vakavasti loukkaantunutta.

Muut Katalonian terveysviranomaisten ilmoittamat 891 loukkantumista olivat lieviä, kuten mustelmia, pintahaavoja, ahdistustiloja.

Ensiapua tarvinneita poliiseja oli Espanjan sisäministeriön mukaan 39. Kun ministeriö huomasi, että Katalonia laskee äänestäjien mustelmatkin loukkaantumisiksi, se nosti loukkaantuneiden poliisien määrän yli 400:n.

Maailmalle levisi vanhoja kuvia

Tapahtumista nähtyjen kuvien perusteella luulisi vakavia vammoja saaneita olevan enemmän.

Katalonian itsenäisyyttä ajavan järjestön ANC:n johtaja Jordi Sánchez kutsui loukkaantuneiden määrää peräti "Euroopan suurimmaksi sitten toisen maailmansodan".

Mutta Espanjassa lehdet ovat tunnistaneet useita verkkoon ladattuja kuvia, jotka ovat peräisin vuosien takaisista mielenosoituksista.

Myös arvostettu ranskalainen Le Monde on löytänyt sosiaalisessa mediassa levinneistä kuvista (siirryt toiseen palveluun) ainakin neljä selvää väärennöstä. Osa kuvista on sittemmin vedetty pois Twitteristä.

Le Monden mukaan esimerkiksi kuva, jossa poliisi kadulla hakkaa pampulla kahta nuorta, joista toinen - teinipoika - saa päähän verisen haavan, on Tarragonan kaupungista marraskuulta 2012.

Kyseessä oli protesti säästötoimia vastaan, ja pamputtava poliisi oli Katalonian oma aluepoliisi Mossos d´Esquadra. Tapahtumasta on internetissä myös videokuvaa.

Kuva kuitenkin levisi sunnuntaina maailmalle tekstillä "Espanjan poliisi hyökkää katalonialaisia äänestäjiä vastaan".

"Espanjan poliisi ei epäröi..."

Huiputusta on myös Twitterissä levinnyt kuva, jossa poliisi näyttää ahdistavan pyörätuolissa istuvaa miestä, Le Monde kertoo. Kuvaa pyydettiin jakamaan verkossa tekstillä "Espanjan poliisi ei epäröi käydä vammaisen kimppuun".

Kuva on vuodelta 2011, jolloin Kataloniassa hajotettiin Indignados-liikkeen mielenosoituksia. Poliisi jahtasi pyörätuolissa istuvan takana olevaa miestä.

Muut Le Monden kirjaamat kuvavalheet ovat palomiesten lakon ajalta jokunen vuosi sitten. Poliisia uhmaavaan väkijoukkoon on kuvakäsittelyllä lisätty Katalonian itsenäisyysliikkeen tähtilippu.

Espanjassa on paljastettu valheeksi kuva pää verisenä esiintyvästä vanhasta rouvasta pää verisenä, sekä kaivoslakon aikainen kuva miehestä, jonka päästä valuvaa verta kuivataan pyyhkeellä. Nämäkin levisivät verkossa kuin kulovalkea.

Espanjan lehdistössä arvellaan, että ne palvelivat itsenäisyysliikkeen tavoitetta osoittaa maailmalle, että Espanja on sortovaltio, josta Katalonialla on tarve päästä irtoamaan.

Tarina sormien murtamisesta

Ylivoimaisesti eniten närkästystä on aiheuttanut nainen, joka tviittasi, että poliisi mursi häneltä sormet harkitusti yksi kerrallaan ja kosketteli nauraen hänen rintojaan.

Nainen on keskeisen itsenäisyyspuolueen, Tasavaltalaisen vasemmiston (ERC), kunnanvaltuutettu Barcelonan lähikunnassa.

Hän on myöntänyt, että hän keksi koko tarinan "hermostuksissaan".

Tarina kuitenkin ehti kauhistuttaa maailmalla miljoonia ihmisiä, eikä vähiten katalonialaisia ja muita espanjalaisia.

Tarinaa höysti video, jossa näkyy, miten poliisi pakolla irrottaa vastaan haraavan naisen oikean käden jostakin - mutta videolla ei näy sormien katkomista, eikä sitä, että nainen olisi paiskattu portaita alas, kuten hän myös väitti.

Myöhemmin hänellä oli vasen käsi sidottuna. TV-kanavan kysyessä asiasta hän sanoi, että yhdessä sorminivelessä on tulehdus.