Koe uusi yle.fi

Jani Kaaron kolumni: Niko ja kahdeksas kuolemansynti

Missä on vika, jos kaikki on samaa tyhjyyttä ja mitäänsanomattomuutta. Ja mistä apu, kysyy Jani Kaaro.

yksinäisyys
Jani Kaaro.
Leila Oksa / Yle

Kuvitellaan Niko.

Hän on tavallinen nuori mies: Tavallisen näköinen, tavallisen kokoinen ja tavallisen kuuloinen.

Niko on työtön. Hän saa työttömyyskorvausta ja ehkä asumistukea. Hän asuu yksin. Hänellä on ystäviä, eli frendejä, mutta hän ei puhu heille paljonkaan asioistaan, vaan viettää mieluiten aikaa omissa oloissa. Hänellä on vanhemmat; isä vähäpuheinen, äiti toimelias hölösuu.

Niko ei vaikuta elävän kovin terveellisesti. Hän ei harrasta liikuntaa eikä paistattele kasvojaan auringossa, ja hän jättää todennäköisesti salaattinsa syömättä.

Mitä Niko siten tekee? Miten hän saa ajan kulumaan? Siinä onkin se juttu. Hän on nimittäin jumissa jonkinlaisessa oman mielensä rakentamassa ansassa, jossa hän liikkuu kahden asemapaikan välillä kuin flipperikuula.

Se menee näin. Kun hän aamulla nousee, hän keittää kahvit, avaa läppärin ja klikkaa auki jonkin lukemattomista pornosivuista. Hän katsoo pornoa, kunnes on saanut kyllikseen, masturboi, ja kaataa sitten lisää kahvia. Sitten hän katselee ulos ikkunasta, syö ehkä jotakin, tsekkaa sosiaalisen median, lukee deittipalstoja ja klikkaa auki lisää pornoa.

Hän tietää, että lääkärin luukulta tarjotaan masennus- ja riippuvaisuupuhetta, ja se ei vain tunnu tavoittavan ongelmaa

Nyt hän haluaisi löytää jotain, mikä todella säväyttäisi. Sitten hän masturboi jälleen, mutta orgasmi on, kuten aina, jonkinlainen pettymys. Niko on katsonut pornoa niin kauan, että hän voi sanoa tuntevansa sen maailman: Suosituimmat näyttelijät, kaikki genret, kaikki mausteet. Hän on kurkkuaan myöten täynnä sitä, kurkkuaan myöten täynnä omia päiviään, mutta aina hän palaa sivustoille takaisin.

Nikolla on viime vuosien aikana ollut pari vakavampaa suhteentapaista naisen kanssa. Hän odotti ja toivoi niin kovasti, että hän pääsisi niiden kautta irti pornopinteestä, mutta sai vain hämmästyä, miten nopeasti hän oli taas tutuilla sivuilla nenä kiinni ruudussa.

Tässä kolumnissa ei kuitenkaan ole kyse pornosta. Haluan tässä katsoa syvemmälle Nikon sieluun, sillä luulen, että tunnistan jotakin tästä ongelmasta.

Luulen, että Nikokin tunnistaa päätellen siitä, että hän ei halua lääkärin apua. Hän tietää, että siltä luukulta tarjotaan masennus- ja riippuvaisuupuhetta, ja se ei vain tunnu tavoittavan ongelmaa.

Nikon ongelma on – minun nähdäkseni – syvä eksistentiaalinen tylsistyminen. Millään ei oikein ole mitään väliä. Kaikki on samaa soopaa; samaa tyhjyyttä ja mitäänsanomattomuutta. Ainoa keino rikkoa tämä huikaiseva tylsyys on stimulaatio, mutta kun stimulaatio ohittaa huippukohtansa, hän putoaa takaisin siihen tylsyyteen mistä lähtikin. Näin hänen elämänsä on kuin Sisyfoksen kivi; se sahaa huipulle ja alas, huipulle ja alas, eikä ulospääsyä näy.

Kauan sitten acedia vaivasi nimenomaisesti niitä munkkeja, jotka eristäytyivät yksinäisyyteen mietiskelemään

Masennus ja riippuvuus ovat liian moderneja ja liian kapeita käsitteitä kuvaamaan tylsyyttä, mitä Niko tuntee sisällään. Hänen vaivansa on paljon muinaisempi ja sillä on myös muinainen nimi: acedia.

Uskonoppineet tietävät, että acedia on yksi seitsemästä kuolemansynnistä, ja se on suomennettu laiskuudeksi. Laiskuus on kuitenkin kehno suomennos, sillä kyse on pikemminkin välinpitämättömyydestä, eksistentiaalisesta puutumisesta. Se on tietynlaista vapaaehtoista luopumista siitä ajatuksesta, että elämässä voi olla ja voi tavoitella hyvää.

Kauan sitten acedia vaivasi nimenomaisesti niitä munkkeja, jotka eristäytyivät yksinäisyyteen mietiskelemään. Kun aika kului, eksistentiaalinen tylsistyminen valtasi heidät, ja jalot ja ylevät ajatukset väistyivät toisenlaisten tieltä. Nämä uudet ajatukset olivat synnillisiä, lihan himoja ja pahuuden kieroiluja, ja monet munkit kokivat olevansa voimattomia niitä vastustamaan.

Kun katsoo Nikon elämää, ei voi olla ajattelematta, etteikö hän olisi eräänlainen moderni munkki.

Kun hän sulkee asuntonsa oven, hän on yksin. Hän tuijottaa kattoa, tuijottaa ulos ikkunasta, tuijottaa ruutuja. Hän laittaa puhelimen äänettömälle, koska hän ei jaksa puhua. Hän käy kaupassa vasta sitten kun on pakko. On hiljaista, kuuluu vain jääkaapin hurina, ulkona ajavien autojen ääni, ja hän tuntee sen. On stimulaation aika.

Stimulaatio on vain pullistuma, joka paljastaa ongelman. Se ongelma on elämässä itsessään

Niko on taistellut omaa taisteluaan jo kauan, ja jos jossain onkin olemassa hyvyyttä, pelastus tai jokin sellainen, sen täytyisi raahautua hänen kotiovelleen, koska eksistentiaalinen tylsistyminen käy voimille. Se turruttaa, tylsistyttää, kapeuttaa näköalan, ja pelkkä ajatuskin muutoksesta saa uhrin haukkomaan henkeään.

On kuulemma julmaa sanoa: ”Hanki elämä!” Se on kuitenkin ainoa asia, mitä voisin sanoa Nikolle ja hänen kaltaisilleen, ja he taitavat tietää sen itsekin. Pointti ei nimittäin ole stimulaatiossa – oli se sitten pornoa, seksiä, shoppailua, liikuntaa tai huippukokemuksia.

Pointti on se, minne tipahdat stimulaation jälkeen. Mitä siellä on? Miltä siellä näyttää? Onko tyhjää? Vai onko hyvä?

Tässä voi olla yksi syy sille, miksi lääketiede tuntuu joskus olevan hieman kädetön riippuvuuksien hoidossa. Lääketiede keskittyy usein stimulaatioon. Sille stimulaatio on ongelma, se pitää hoitaa pois. Mutta oikeasti ongelma on syvemmällä. Stimulaatio on vain pullistuma, joka paljastaa ongelman. Se ongelma on elämässä itsessään.

Mutta miten elämä korjataan? Se ei taida tapahtua pillereillä. Siihen tarvitaan jotain muuta…jotain sellaista kuin kylä…tai rakkaus…tai kutsumus…tai suuri oivallus…tai elämän tarkoitus…jotain tällaista vanhanaikaista, joka kuulostaa vanhoilta filosofeilta.

Jani Kaaro

Kirjoittaja on tietokirjailija ja vapaa toimittaja. Hän rakastaa filosofiaa ja inspiroituu vanhan ja uuden, tutun ja tuntemattoman sekoittumisesta, joka johtaa johonkin hedelmälliseen asiaan.

Kolumnin Niko on kuvitteellinen henkilö, joka on rakennettu käyttäen lähteinä porno- ja seksiaddiktiota käsitteleviä keskustelupalstoja, aihetta käsittelevää kirjallisuutta ja mielikuvitusta.