Näyttelijä Birgitta Ulfsson on kuollut

89-vuotias Ulfsson kuoli kotonaan Helsingissä.

teatteritaide
Birgitta Ulfsson, 1928-2017
Birgitta Ulfsson, 1928-2017Mikko Stig / Lehtikuva

Suomenruotsalainen näyttelijä Birgitta Ulfsson on kuollut. Ulfsson kuoli kotonaan Helsingissä 89-vuotiaana. Asiasta kertoo Svenska Yle.

Svenska Yle kertoo, että Ulfsson oli yksi värikkäimmistä ja karismaattisimmista näyttelijöistä Suomessa. Hän syntyi Helsingissä vuonna 1928, mutta asui lapsuutensa aikana eri puolilla Suomea isänsä ammatin vuoksi.

Ulfsson aloitti uransa Helsingissä ruotsinkielisessä Svenska Teaternissa opiskeltuaan sen koulussa 1948–1950.

Ulfsson kuului Lilla Teaternin kantaviin voimiin teatterin alkuvuosista lähtien. Hän johti teatteria yhdessä silloisen miehensä Lasse Pöystin kanssa vuodet 1967–1974. Ulfssonilla ja Pöystillä on kaksi lasta Tom ja Erik.

Birgitta Ulfsson työskenteli myös Helsingin kaupunginteatterissa, Televisioteatterissa ja Tampereen työväen teatterissa.

Katso:

Birgitta Ulfsson oli Maarit Tastulan vieraana Punainen lanka -ohjelmassa vuonna 2007

Lue myös:

Näyttelijälegenda Birgitta Ulfsson, 88: "Teatterin vaarallisin myrkky on piehtaroida omassa tärkeydessään"

_Korjattu 9.10. klo 6.55: Ulfsson ei opiskellut teatterikorkeakoulussa Ruotsissa vaan Helsingin Svenska Teaternin koulussa. _