yle.fi-etusivu

Masku ottaa nuoret mukaan suunnittelemaan tulevaisuuden kuntaa – "Hyvä, että me saamme vaikuttaa"

Maskulaisnuoret pohtivat yhteiskuntaopin tunnillaan, millainen heidän kotikuntansa pitäisi olla vuonna 2024.

nuoret
Saana Syrjämäki, Milla Saarinen, Jesse Plit
Paula Koskinen / Yle

Masku

Maskun kunta ottaa nuorten ajatukset huomioon, kun Maskulle laaditaan seuraavaa kuntastrategiaa. Tähtäimessä on vuosi 2024.

Kunnan päättäjät haluavat kuulla, minkälaisessa kunnassa maskulaisnuoret haluaisivat tulevaisuudessa elää. Tämän vuoksi kaikki Maskun Hemmingin koulun 140 yhdeksäsluokkalaista osalilstuvat kuntastrategian tekoon osana yhteiskuntaopin opintojaan.

– Haemme heiltä ideoita ja uskon, että sieltä voi tulla ihan hyviä ajatuksia, sanoo Maskun kunnanjohtaja Arto Oikarinen.

Nuoret haluavat vaikuttaa

Hemmingin koulun yhdeksäsluokkalaiset ovat iloisia siitä, että heidän mielipiteitään halutaan kuulla.

– On hyvä, että myös nuoremmat saavat vaikuttaa, etteivät vaan iäkkäämmät ihmiset päätä kaikesta, maskulainen Saana Syrjämäki sanoo.

– Osa meistä kuitenkin varmaan tulevaisuudessa asuu täällä, niin olisi hyvä, jos asiat olisivat silloin hyvin, jatkaa Milla Saarinen.

Nuorten mielestä Masku on jo nyt hyvä paikka asua. Kehittämistä keksitään äkkiseltään vain julkisesta liikenteestä.

Hemmingin koulu
Hemmingin koulun 140 yhdeksäsluokkalaista ovat mukana Maskun kuntastrategian suunnittelussa. Paula Koskinen / Yle

Myös muualla kuntalaiset osallistuvat strategian tekoon

Kuntalain (siirryt toiseen palveluun) mukaan kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on oltava edellytykset osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Kunta voi vapaasti päättää siitä, miten se tämän velvollisuutensa käytännössä toteuttaa.

Kuntastrategioita suunnittelevat kuntapäättäjät ovat eri puolilla Suomea aikaisemminkin jalkaantuneet kysymään ajatuksia kuntalaisilta. Näin on tehty muun muassa Torniossa. Maskussa myös muiden kuntalaisten on mahdollista vaikuttaa kuntastrategiaan ottamalla osaa nettikyselyyn.

Yhteiskuntaopin opettajan näkökulmasta on hyvä, että nuoret otetaan mukaan kuntastrategian tekoon osana opintoja.

Kuntapäättäjät tulevat varmaan yllättymään, kun nuoret lähtevät visioimaan.

Mirva Juselius

– On hienoa, että nuorten ääntä kuunnellaan, ja että yhteydenotto on tullut nimenomaan kunnan suunnalta. Kunta tulee tällaisen asian myötä nuorille konkreettisemmaksi, Mirva Juselius Hemmingin koulusta sanoo.

Hän kuitenkin pohtii, miten paljon vaikutusta oppilaiden ajatuksilla lopulta on.

– Kunnan resurssit ovat kuitenkin aika rajoitetut. Kuntapäättäjät tulevat varmaan yllättymään, kun nuoret lähtevät visioimaan. Suunnitelmat voivat olla aika utopistisia. Toivottavasti tulee toteuttamiskelpoisia ideoita, Juselius sanoo.

Maskun kunnanvirasto
Paula Koskinen / Yle

Nuoret innostumaan kunta-asioista

Maskun kunnanjohtaja Arto Oikarinen vakuuttaa, että nuorten ajatukset otetaan vakavasti. Ne viedään jatkojalostukseen kunnanvaltuuston strategiaseminaariin.

– Ei heidän tarvitse varsinaista kuntastrategiaa suunnitellla, vaan heittää ideoita siitä, minkälaisessa Maskussa he haluaisivat tulevaisuudessa elää, Oikarinen sanoo.

Kuntalaiset pitäisi ottaa entistä enemmän huomioon palvelujen suunnittelussa.

Arto Oikarinen

Kuntastrategian laatimisen lisäksi kunnanjohtaja toivoo, että nuoret saataisiin muutenkin innostumaan kunnan toiminnasta.

– Ideana on se, että nuorille tuotaisiin tutuksi, mikä on kunnan rooli heidänkin lähipalveluissaan ja niiden tuottamisessa.

Maskun kunnanjohtaja sanoo, että kuntalaisten toivotaan muutenkin osallistuvan kunnan tulevaisuuden kehittämiseen.

– Lähdemme siitä ajatuksesta, että kuntalaiset pitäisi ottaa entistä enemmän huomioon palvelujen suunnittelussa, Arto Oikarinen sanoo.