yle.fi-etusivu

Hanaveden hinnoissa moninkertaiset erot – katso top 20 -listasta maan kalleimmat ja halvimmat vedentoimittajat

Hintavertailussa on mukana 170 vedenjakelijaa. Ne vastaavat pääosasta Suomen vedentoimituksia.

vesihuolto
Vettä tulee kraanasta lasiin.
Sasha Silvala / Yle

Kuntalainen joutuu maksamaan talousvedestään jopa yli tuhat euroa enemmän vuodessa kuin vedenkuluttaja edullisimman vertailuhinnan kunnassa. Tulos selviää Suomen Vesilaitosyhdistyksen hintakyselystä, johon vastasi lähes 170 vedentoimittajaa ympäri Suomea. Ne vastaavat pääosasta Suomen talousveden toimituksia.

– Maantietelliset erot vaikuttavat kustannuksiin: on kallioista maaperää ja pehmeää maaperää. Toisaalta myös asutuksen tiheys vaikuttaa hintaan. Harvaan asutuilla alueilla on huomattavasti kalliimpaa rakentaa vesihuoltoverkosto ja ylläpitää palveluja pienemmälle asukasjoukolle, sanoo apulaisjohtaja Mika Rontu Suomen Vesilaitosyhdistyksestä.

Rontun mukaan myös kunnallispolitiikka vaikuttaa monesti veden hintaan. Iso osa vesilaitoksista on kuntaomisteisia.

– Valitettavasti tahtoo olla niin, että kunnallisessa vesihuoltolaitoksessa kunnalliset päätöksentekijät haluavat pitää mahdollisimman halpaa hintaa ja se ei välttämättä ole hyvä palvelun laadulle, Rontu sanoo.

– Asiakkaana kiinnittäisin huomiota hinta-laatusuhteeseen. Kuinka hyvin varavesiyhteydet on järjestetty, kuinka häiriötilanteisiin on varauduttu, ja kuinka se palvelu ylipäätään asiakkaalle näkyy, Rontu huomauttaa.

Vastike hämärtää vesitietoa

Hintakyselyn mukaan Suomen edullisinta omakotitalon vertailuhintaa peritään Kempeleen Vesihuollon alueella. Nelihenkisen omakotiperheen vesi- ja viemärilaskut tekevät vertailuhinnalla laskettuna 622 euroa vuodessa. Kalleinta taas on Karttulan vesiosuuskunnan alueella. Siellä nelihenkinen perhe saa varautua keskimäärin 1 680 euron vesi- ja viemärilaskuun vuodessa. Eroa on yli tuhat euroa Kempeleeseen verrattuna, kuukaudessa se tekee lähes satasen.

Kerrostaloissakin ero kalleimman ja edullisimman vedentoimittajan välillä on helposti tonnin luokkaa vuodessa nelihenkiseltä perheeltä. Ero voi olla suurempikin, koska kerrostaloasukas käyttää vettä yleensä enemmän kuin omakotiasukas. Se taas johtuu siitä, että taloyhtiöissä vesimaksu sisältyy yleensä vastikkeeseen, eivätkä asukkaat monesti edes tiedä omaa vedenkulutustaan. Tosin uusiin ja peruskorjattuihin asunto-osakeyhtiöihin on alettu asentaa huoneistokohtaisia vesimittareita.

Kärkipää entisellään

Veden ja jäteveden yhdistetyllä vertailuhinnalla katsottuna omakotiasukkaan on edullisinta asua Kempeleen ja Raahen seuduilla. Ne ovat sijoittuneet aivan edullisimpaan kärkeen myös 2014, 2015 ja 2016 taksavertailuissa. Raahe oli edullisin vuosi sitten. Kolmanneksi nyt sijoittunut Sotkamo on noussut edullisimpien joukkoon parin viime vuoden aikana.

Edullisimmat omakotivedet 2017
Lähde: Suomen VesilaitosyhdistysYle Uutisgrafiikka

Näistä vetensä hankkiva säästää vuodessa satoja euroja verrattuna maan keskimääräiseen vertailuhintaan.

Kyselyyn vastanneista suurista vedenjakelijoista edullisinta vettä myy omakotiasukkaille pääkaupunkiseudun yhteinen HSY. Myös Oulun Vesi mahtuu nippa nappa top 20:een.

Hintahaitarin toisesta päästä löytyy Jyväskylä. Se on kallein suurista kaupungeista, mutta sitä hintavampina on sen edellä toistakymmentä pienempää vedentoimittajaa. Vertailuhinnalla katsottuna hintavinta omakotiasukkaalla on Karttulassa, Kemiönsaarella ja Itä-Savon veden alueella Kerimäellä. Vuosi sitten kallein oli Kemiönsaari, nyt Karttula.

Hintavimmat omakotivedet 2017
Lähde: Suomen VesilaitosyhdistysYle Uutisgrafiikka

Karjalassa kallista

Vertailuhinnan perusteella kerrostaloasukkaalle edullisinta on asua Kempeleen, Närpiön ja Raahen seuduilla. Ne sijoittuivat keulille myös 2015 ja 2016 taksavertailuissa. Suurista kaupungeista top 20:een ylsivät pääkaupunkiseudun kuntayhtymä HSY, Oulu, Tampere ja Lahti.

Edullisimmat kerrostalovedet 2017
Lähde: Suomen VesilaitosyhdistysYle Uutisgrafiikka

Kalleinta kerrostalovettä nautitaan ja kulutetaan Parikkalassa. Eteläkarjalainen kunta oli vertailun hinnakkain myös 2015 ja 2016. Myös Kemiönsaaren vesi on sijoittunut hinnakkaimpaan päähän parina aiempana vuotena.

Hintavimmat kerrostalovedet 2017
Lähde: Suomen VesilaitosyhdistysYle Uutisgrafiikka

Hinnat nousseet

Vesi- ja jätevesimaksuilla on ollut tapana nousta pikku hiljaa joka vuosi. Siksi onkin yllättävää huomata, että hinnat ovat itse asiassa nousseet melkoisesti, kun hintamuutosta tarkastelee kymmenen vuoden aikajänteellä.

Grafiikka
Yle uutisgrafiikka

Vuodesta 2007 lähtien vertailuhinnat niin omakotitaloissa kuin kerrostaloisskain ovat nousseet reilusti yli 50 prosenttia. Se on selvästi nopeammin kuin kuluttajahinnat maassa keskimäärin. Elinkustannusindeksi on noussut vuodesta 2007 tähän päivään yhteensä 17 prosenttia.

– Veden hinta on Suomessa lähellä Ruotsin ja Norjan tasoa. Muita kansainvälisiä vertailuja ei oikein voi tehdä, koska tiedot ovat epäluotettavia, Rontu sanoo.

Tälle vuodelle vedentoimittajat nostivat kerrostalojen vesitaksoja keskimäärin pari prosenttia. Omakotitalojen taksat pidettiin ennallaan. Mutta näin vain keskimäärin. Laitoskohtaisia eroja on.