Koe uusi yle.fi

Suurpetoja nähty ennätysmäärä Pohjanmaan maakunnissa – "Lasten koulumatkat hankaloituvat"

Pohjanmaan riistakeskuksen alueella on tehty yli tuhat karhuhavaintoa tänä vuonna.

petoeläimet
Karhu metsäaukiolla.
Kimmo Ohtonen / Yle

Suurpetojen määrä on lisääntynyt Pohjanmaan riistakeskuksen alueella. Metsästäjät näkivät tammikuun ja elokuun alun aikana esimerkiksi karhun yli tuhat kertaa ja susia vielä sitäkin useammin.

Suurpetoja eli karhuja, susia, ilveksiä ja ahmoja nähtiin pohjalaismaakunnissa yhteensä yli 3 000 kertaa. Määrä on suurin sen jälkeen, kun metsästäjät ottivat sähköisen merkintäjärjestelmä Tassun (siirryt toiseen palveluun)käyttöönsä vuonna 2009.

– Määrä on kasvanut yllättävän paljon, varsinkin susien ja karhujen osalta, toteaa Suomen metsästäjäliiton Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Jukka Hautala.

Pohjanmaan riistakeskuksen alue (siirryt toiseen palveluun) ulottuu kaikkien pohjalaismaakuntien alueille. Hautala pitää suurpetojen määrää jo huolestuttavana.

– Lasten koulumatkat hankaloituvat, kun he odottavat tienvarsissa koulukyytiä. Kotieläinyrittäjille tulee enemmän vahinkoa, varsinkin lammastilallisille, mutta myös nautakarjatiloille.

Yhteistyöryhmälle tyrmäys maakuntaliitolta

Metsästäjäliiton Pohjanmaan piiri pyysi Etelä-Pohjanmaan maakuntaliittoa perustamaan suurpetoyhteistyöryhmän. Se olisi toiminut asiantuntijana suurpetoihin ja niiden hallintaan liittyvissä kysymyksissä. Vastaavanlainen työryhmä on perustettu esimerkiksi Satakunnassa.

Etelä-Pohjanmaan maakuntaliitto kuitenkin hylkäsi ehdotuksen. Se katsoi, ettei asia kuulu maakuntaliiton ydintoimintaan, eikä sillä ole tällä hetkellä resursseja työryhmän perustamiseen.

Metsästäjäliiton Pohjanmaan piirissä oltiin päätökseen pettyneitä. Hautalan mukaan ryhmälle olisi tarvetta etenkin suurpetoihin liittyvissä konfliktitilanteissa. Suurpetoyhteyistyöryhmä toisi esiin myös paikallisten ihmisten näkemyksiä.

– Ihmisiltä alkaa loppua kärsivällisyys. Vähän ihmetyttää tällainen haja-asutusalueiden syrjintä. Täällä pitää tulla toimeen petojen kanssa, mutta kehä kolmosen sisäpuolella ei tarvitse.

Konflikteja syntyy muun muassa kun suurpeto käy koti- tai lemmikkieläimen kimppuun. Silloin suurpetoyhteistyöryhmä voisi ottaa kantaa siihen, miten toimitaan, ja myönnetäänkö ylimääräisiä kaatolupia.