yle.fi-etusivu

Kaupunki tarjosi vaikeavammaiselle kahta vaippaa kuuden sijaan – Äiti: "Kuuluuko ihmisen olla likaisissa vaipoissa koko päivä?"

Miltä tuntuisi, jos kotiin tulisi kolmen vuoden välein uusi puoliso, joka kertoo, mitä syödään ja milloin saat käydä suihkussa? Tältä Suomen hankintalaki kehitysvammaisesta tuntuu. Nyt heidän läheisensä ovat nousseet kapinaan.

Vammaispalvelut
Jenni Matihaldi
Jenni Matihaldi Antti J. Leinonen

Lirinää. Manneken Pis, lorotteleva pikkupoika, seisoo Brysselin parhaalla paikalla. Suomi haluaa liittyä Euroopan unioniin mutta pitää sosiaalipolitiikan omissa käsissään. Tarinamme alkaa täältä, yhdistyneen Euroopan pääkaupungista. Vuosi on 1994.

Jenni Matihaldi oli tuolloin 6-vuotias kehitysvammainen päiväkotityttö Oulusta. Suomi oli 77 vuotta täyttävä EU:n ehdokasmaa, joka halusi karistaa harteiltaan maineen “Kekkoslovakiana”.

Laman puristuksessa oleva Esko Ahon hallitus valmistautui viemään maansa EU:hun ja sääti Suomen ensimmäisen hankintalain. Matihaldin perhe puolestaan odotti pian alkavaa esikoisen koulutietä samanlaisen jännityksen vallassa.

Suomi halusi mennä Eurooppaan täysillä ja uudesta hankintalaista tehtiin tiukka. Kilpailutus ulotettiin kaikille aloille, mitään ei suljettu pois. Tämä hetki sinetöi Jenni Matihaldin ja muiden vaikeavammaisten kohtalon paljon myöhemmin.

Jenni Matihaldi
29-vuotias Jenni Matihaldi on vanhempiensa esikoinen. Antti J. Leinonen

Kilpailuttaminen - pienyrittäjän etu

Jenni Matihaldi on vanhempiensa Pian ja Tapanin esikoinen. Vauvana hän oli kuin kuka tahansa pienokainen.

Vasta yksivuotisneuvolassa tytön hidasta kehitystä ryhdyttiin ihmettelemään. Tutkimusten jälkeen paljastui geenivirheen aiheuttama vaikea kehitysvamma. Nyt 29-vuotias Jenni on kaksivuotiaan tasolla, ei puhu eikä kommunikoi.

Pois lapsuudenkodistaan Jenni muutti heinäkuussa 2006. Ensimmäinen oma koti oli kansalaisjärjestön omistama Nuorten Ystävien Rantakoti Muhoksella. Samaan aikaan, kun Jenni asui Oulujoen varrella, uudistettiin Helsingin kabineteissa EU:hun pyrkiessä säädettyä hankintalakia. Lobbaus oli ankaraa. Suomi päätti sisällyttää lakiin kaikki sosiaalipalvelut. Tätä perusteltiin pienyrittäjyydellä.

– Silloinen Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen halusi tukea saarijärveläistä naisyrittäjää, muistelee kehitysvammaisten palvelusäätiön toimitusjohtaja Markku Virkamäki, joka tapasi ministerin ennen lakiesityksen antamista.

Kymmenen vuotta myöhemmin saarijärveläisiä naisyrittäjiä on yhä vähemmän. Hoivamarkkinoiden jättiläisiä ovat pääomasijoittajien omistamat Mehiläinen ja Esperi Care sekä Tukholman pörssiin listattu Attendo. Tässä uusjaossa myös Jenni Matihaldin päiväohjelma ja hoitajat ovat vaihtuneet useita kertoja ja hänenkin kotinsa on päätynyt yhdelle näistä jäteistä.

Palveluntuottaja vaihtuu ja vaihtuu ja vaihtuu 

Nykyiseen asuntoonsa 15-paikkaiseen hoitokoti Kangasrouskuun, Jenni Matihaldi muutti vuonna 2010. Asunto oli lähempänä lapsuudenkotia ja alku näytti muutenkin lupaavalta. Koko perhe sai jo rakennusvaiheessa osallistua tilojen suunnitteluun.

Mutta heti, kun palveluntuottaja oli kilpailutettu ja valittu, alkoivat Jenni Matihaldin ja muiden asukkaiden vanhemmat haistella palaneen käryä. Esimerkiksi ruoan saantia rajoitettiin. Jenni sai ateriaa kohti vain yhden lasin maitoa ja yhden palan leipää.

– Jälkikäteen ajateltuna se muutto oli virhe, sanoo Jennin äiti nyt.

Kangasrouskun asumispalvelut
Antti J. Leinonen

Valitusten jälkeen tilanne korjaantui ja hoitokotiin palkattiin keittäjä. Keittiöpuuhista tulikin Jennille tärkeä juttu. Edessä oli monta seesteistä vuotta. Kunnes joulukuussa 2015 Oulun kaupunki ilmoitti kilpailuttavansa palvelut uudelleen.

Kilpailutuksen voitti yritys, joka pystyi tarjoamaan samalla rahalla eniten suoritteita eli henkilökohtaisen avustamisen tunteja ja työtoiminnan päiviä.

– Luvattiin kymmenen hyvää ja yhdeksän kaunista, sanoo Jennin äiti.

Mutta todellisuudessa omasta keittiöstä luovuttiin ja pidetty keittäjä sai lähteä. Seuraavana syksynä, 2016, putosi uutispommi: yrittäjän koko liiketoiminta myytiin Esperi Carelle, Suomen kolmanneksi suurimmalle hoivajätille. Jennin vanhemmat tunsivat itsensä petetyiksi.

– Jälkikäteen on helppo arvata, että firmaa oltiin laittamassa myyntikuntoon, sanoo Pia Matihaldi nyt.

Isot ostavat, pienet myyvät

Jenni Matihaldin kodissa palveluntuottaja on seitsemässä vuodessa vaihtunut kolme kertaa. Kilpailutukset ja yritysostot ovat sanelleet tahdin.

Ilmiö näkyy hoivakotimarkkinoilla laajemminkin. Aiemmin vahvat järjestöt eivät ole pysyneet pelikenttää hallitsevien pääomasijoittajien perässä. Alalla eletään sote-uudistuksen ja valinnanvapauden aattona kuin villissä lännessä.

– Meneillään on uusjako. Isot toimijat valtaavat markkinoita yritysostoin ja pienillä taas on paniikki myydä omiaan pois mahdollisimman korkeaan hintaan, sanoo Keski-Pohjanmaan sote-muutosjohtaja Eija Kellokoski-Kari.

Aki Jumisko
Kangasrouskussa asuu 15 vammaista nuorta aikuista. Antti J. Leinonen

Markku Virkamäki kehitysvammaisten palvelusäätiöstä on seurannut Kangasrouskun kilpailutuksia tarkkaan. Hänen mielestään Jennin oravanpyörä kuvastaa kaikkien kehitysvammaisten tilannetta. Poliitikkojen päätös avata hoivapalvelut kilpailuttamiselle loi Suomeen neitseelliset hoivamarkkinat, joille kansainväliset jätit rynnistivät.

– Kilpailuttaminen avasi markkinat. Siihen markkinamekanismiin kuuluu keskittyminen: isot syövät pienet. Bisnesslangilla sanottuna se oli sinisen meren strategia kansainvälisille pääomasijoittajille, jatkaa Virkamäki.

Järjestöt, joihin Virkamäen omakin työnantaja kuuluu, ovat aiemmin tuottaneet paljon kehitysvammaisten palveluja. Myös Jenni asui ensin järjestön ylläpitämässä palveluasunnossa. Mutta viime aikoina järjestöt ovat pärjänneet kilpailutuksissa huonosti. Miksi?

– Se on uskon ja osaamisen puutetta, myöskään tarjouskilpailujen tehokkuusvaatimuksia ei aina osata. Toisaalta moni järjestö on pitänyt pintansa. Yksi syy on se, ettei niiden tarvitse tuottaa osinkoa Suomen kansantalouden ulkopuolella oleville omistajilleen, Virkamäki summaa.

Suomi – Euroopan innokkain kilpailuttaja

– Aina kun palvelutuottaja vaihtuu, osa henkilökunnasta vaihtuu. Me ollaan samassa tilanteessa joka kolmas tai viides vuosi, sanoo Jennin äiti Pia Matihaldi. Hän viittaa siihen, että kilpailutuksia käydään yleensä kolmen tai viiden vuoden välein.

Oulun kaupungin mukaan Kangasrouskussa on toimittu asiakaslähtöisesti, koska Jennin ja muiden asukkaiden ei ole tarvinnut muuttaa kodeistaan mihinkään, kun palveluntuottaja on vaihtunut. 23-vuotiaan, harvinaista Sallan tautia sairastavan Aki Jumiskon äidin mielestä tilanne on absurdi.

– Miltä meistä terveistä tuntuisi, jos kotiin tulisi kolmen vuoden välein uusi aviopuoliso, joka sanoisi mitä syödään, minne sukat laitetaan ja mitä tehdään lomalla. Juuri tätä hankintalaki tekee vammaisille, Leena Jumisko sanoo.

Leena Jumiskon mielestä Suomessa on menty piiloon EU:n selän taakse: EU ei pakota kilpailemaan hinnalla. Myös Euroopan parlamentin jäsen Sirpa Pietikäinen sanoo, että Jennin, Akin ja muiden kehitysvammaisten palvelut olisi voitu rajata kilpailutuksen ulkopuolelle, jos olisi haluttu.

Aki Jumisko
Aki Jumisko rakastaa musiikkia ja moottorikelkkailua.Antti J. Leinonen

Hankintalakia näet uudistettiin viimeksi pari vuotta sitten. Silloin sotepalvelujen kilpailutuksen kynnysarvoja nostettiin 100 000 eurosta 400 000 euroon. Lain perussävy ei kuitenkaan muuttunut, eikä Akin ja Jennin tilanteeseen tullut olennaista uutta.

– Suomessa ollaan kilpailutususkossa. Luullaan, että kilpailutus tuottaa parempia palveluita. Mutta ei markkinoita voi väkisin synnyttää, ellei ole aitoa kysyntää. Eivät kehitysvammaisten asumispalveluja tarvitse muut kuin kehitysvammaiset, sanoo Pietikäinen.

Pietikäisen mielestä vammaisasioissa on lopulta kysymys perusoikeuksista. Näyttää siltä, että tässä asiassa Suomi on samassa kastissa Itä-Euroopan maiden kanssa. Tämän tietää myös Jennin äiti, joka on valittanut tyttärensä palvelujen kilpailuttamisesta Euroopan parlamentin vetoomusvaliokuntaan. Asian käsittely on kesken.

Kansantalouden kannalta hankintalain tarkoituksena on pitää kustannukset kurissa ja varmistaa hinta-laatusuhteeltaan edullisimpien hankintojen teko. Vammaisjärjestöt ja omaiset keräävät parhaillaan nimiä kansalaisaloitteeseen, jolla Suomen eduskunta voisi kieltää vammaisten palvelujen kilpailutuksen.

Jenni ei uskalla kävellä nurmikolla  

Sohvannurkka. Se on Jennin lempipaikka nykyisin. Äidin mielestä tytär on taantunut. Syynä on se, ettei henkilökunnan aika enää riitä asukkaiden kanssa puuhailuun, vaan se menee siivoamiseen ja ruoan lämmitykseen.

– Jennin pitäisi olla rakentamassa palapelejä, osallistua keittiötöihin, pyykinpesuuun tai olla pihalla kävelemässä. Hänen kävelynsä on huonontunut,eikä Jenni enää uskalla astella nurmikollakaan ilman tukea, sanoo Pia Matihaldi.

Viikonloppulomien aikana Jenni takertuu vanhempiinsa ja haluaa yöksi viereen. Muutkin asukkaat ovat olleet haluttomia palaamaan Kangasrouskuun viikonloppujen jälkeen. On ollut kiroilua ja kiukuttelua, tavallista enemmän huonoja päiviä.

Oululaisen Kangasrouskun palvelutalon piha.
Antti J. Leinonen

Olisimme halunneet haastatella myös Kangasrouskun palveluntuottajaa, mutta Esperi Caren toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohanni suostui kommentoimaan asiaa lyhyesti vain sähköpostitse:

"En näe syytä haastattelulle. Mahdolliset laatuongelmat koskevat aikaa ennen kodin siirtymistä Esperin omistukseen. Nykyisessä toiminnassamme laatuongelmia ei ole havaittu."

Vanhempien mielestä laatuongelmia on ollut myös Esperin aikana. He ovat tänä syksynä olleet huolissaan hoitajien iltavuorojen lyhentämisestä. Ehditäänkö hampaat pestä ja iltatoimet tehdä? Oulun kaupungin mukaan vanhempien huoli on kuultu.

– Heti kun tämä huolenilmaus tuli, me tarkastettiin henkilöstömitoitus. Tarkastuskäynnin perusteella meillä ei ole ollut mitään huomautettavaa, sanoo Oulun sosiaalijohtaja Arja Heikkinen.

Vain kaksi vaippaa päivässä

Vaipan vaihto aamulla ja toisen kerran illalla. Mitä ajattelisit, jos sinun pitäisi tehdä kaikki tarpeesi vaippaan ja saisit niitä kaksi per vuorokausi?

Joku aika sitten Oulun kaupunki kilpailutti hygieniatarvikkeet ja päätti sen jälkeen, että kaupungin kustantamia vaippoja annetaan vammaisille ja vanhuksille kaksi kappaletta vuorokautta kohti. Aiemman kuuden vaipan sijaan Jennikin saisi pärjätä kahdella.

– Kuuluuko ihmisen olla märissä ja likaisissa vaipoissa koko päivä? Missä on se inhimillisyys, kysyi Pia Matihaldi kaupungilta.

Se tuotti tulosta, Jenni Matihaldi sai kuin saikin kuusi vaippaa vuorokautta kohti. Ohjesääntöä ei kuitenkaan muutettu, muut vaippaa tarvitsevat, kuten vanhukset ja muistisairaat ovat oikeutettuja vain kahteen vaippaan vuorokaudessa.

Juttua varten ovat lisätietoja antaneet myös Ensi- ja turvakotien liiton toimitusjohtaja Riitta Särkelä, jonka väitöskirja “Järjestöt julkisen kumppanista markkinoiden puristukseen” julkaistiin viime vuonna sekä Hyvinvointialan liiton johtava asiantuntija Aino Närkki.

Vammaisten palvelujen kilpailutuksia käsitellään A-studiossa 11.10.2017 kello 21.05.

Lue myös:

Puolueet MOT:lle: Vammaispalveluiden kilpailutus lopetettava

Katso Yle Areenassa:

MOT: Kilpailutushuuman kolhimat

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Valtion talousarviot

Yle seuraa keskustelua eduskunnassa:

"SDP ja uudistaminen sopivat yhtä hyvin yhteen kuin talouskasvu ja sosialismi"

Telakkateollisuus

Turun telakan talousvaikutus mittava koko Suomelle

Ammatillinen koulutus

Ammattiopiskelijat kyllästyivät lähiopetuksen puutteeseen:

"Hukkaan heitettyä aikaa"

Arktinen alue

Tutkijat: Arktinen jääalue ei palaa enää ennalleen