yle.fi-etusivu

Liikennöikö länsimetro jo tässä kuussa? Ensi viikko on hyvin ratkaiseva, sanoo HKL

Länsimetron koeajoissa ei ole ilmennyt mitään ylitsepääsemätöntä ongelmaa, tiedottaa HKL.

Länsimetro
Metrokartta Aalto-yliopiston metroasemalla Espoon Otaniemessä.
Metrokartta Aalto-yliopiston metroasemalla Espoon Otaniemessä joulukuussa 2016.Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Länsimetron koeajoissa ei ole ilmennyt mitään ylitsepääsemätöntä ongelmaa, kertoo Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen eli HKL:n toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski tiedotteessa (siirryt toiseen palveluun).

HKL ja Länsimetro-yhtiö ratkovat esivaiheessa esiin tulleita puutteita ja häiriöitä yhdessä.

Länsimetron hallinta siirtyi Länsimetro-yhtiöltä HKL:lle viikko sitten tiistaina. Koeajot jatkuvat ensi viikolla keskiviikkoa lukuun ottamatta koko metrolinjalla päivittäin.

– Ensi viikon koeajojen onnistuminen on yksi hyvin ratkaiseva tekijä, kun arvioidaan matkustajaliikenteen alkamisen ajankohtaa, Lehmuskoski sanoo tiedotteessa.

Ennen matkustajaliikenteen alkamista HKL tavoittelee metron käytössä kahden viikon häiriötöntä jaksoa. Lehmuskoski on sanonut aiemmin, että länsimetro voisi alkaa kulkea jo lokakuun aikana.

– Lokakuu on mahdollinen, ja uskon, että ainakaan marraskuuta pidemmälle se ei veny, hän sanoi Ylelle viikko sitten.

Metroliikenteen alkamisesta Helsingin Ruoholahdesta Espoon Matinkylään päättää myöhemmin Helsingin seudun liikenne eli HSL.

Lue lisää aiheesta:

Länsimetro-raportti paljasti viivästymisten syyt – "Meille vakuutettiin viimeiseen asti, että aikataulussa pysytään"

Länsimetro ei ole vieläkään täysin valmis, mutta silti se luovutetaan nyt HKL:lle