Pekingissä voi pian shoppailla suomalaispäiväkotien oppeja – Kiinalainen isoäitikin tietää, että ne ovat parhaita maailmassa

Suomalaisella koulutuksella on Kiinassa hyvä maine. Nyt sitä yritetään myydä perheen pienimmille.

Kiina
Kiina suomalainen kouluvienti
Jenny Matikainen / Yle

Keskellä musiikkiluokkaa on laastisäkkejä, ja rakennusvalot roikkuvat siellä täällä katossa. Muualla olisi vaikea kuvitella, että reilun kahden viikon päästä täällä on laulavia lapsia. Mutta nyt ollaan Kiinassa. Asioilla on tapana valmistua.

– Tuo toinen puoli on liikuntatila, Reetta Jukkara sanoo ja osoittaa paljasta betoniseinää.

Jukkara on luokanopettaja, joka on tullut Pekingiin opettamaan kiinalaislapsille suomalaisen päiväkodin oppeja. Lokakuun lopussa tänne avataan suomalainen koulu, Dibi Academy, jossa tarjotaan suomalaista varhaiskasvatusta kiinalaisille asiakkaille.

Asiakkaita ovat alle viisivuotiaat pekingiläislapset ja heidän vanhempansa.

Tarkoitus on paketoida suomalaisen päiväkodin parhaat palat ja tarjota ne viikoittain puolentoista tunnin paketissa, Jukkara kertoo.

Toiminta on kerhomaista

Sitä varten kouluun on palkattu kolme suomalaisopettajaa.

– Tämä ei siis ole päiväkoti vaan toiminta on kerhomaista. Lapset tulevat pariksi tunniksi kerrallaan, hän selittää.

Reetta Jukkara
Karsten Hohmann / Yle

Opetuskieli on englanti, mutta tuntien sisällöt Suomesta. Jukkaran mukaan opetuksessa halutaan korostaa erityisesti oppimisen iloa ja ryhmässä tekemistä.

– Teemme paljon juttuja yhdessä ryhmässä. Täällä ei ole niinkään kyse yksilön suoriutumisesta tai testaamisesta, hän kertoo.

Kaikki oppiminen lähtee lapsesta, Jukkara korostaa.

Se ei aina ole itsestäänselvyys arvosanoihin keskittyvissä ja kilpailua korostavissa kiinalaiskouluissa. Siksi moni vanhempi etsii lapselleen jotain muuta.

Lapselle halutaan vaihtoehto

Koulutusshoppailu on Kiinassa suosittua. Monet vanhemmat haluavat lapsille mahdollisimman hyvän pohjan ponnistaa eteenpäin. Pekingissä on tarjolla mielin määrin vaihtoehtoisia kouluja ja kerhoja päiväkoti-ikäisille.

Varhaiskasvatus on kuuma aihe, tietää lapsensa Dibi Academyn koetunnille tuonut Li Xuesong.

– Ostoskeskuksissakin lasten koulutukseen liittyvät paikat ovat kaikkein suosituimpia, Li sanoo.

Kiina koulu päiväkoti lapset
Jenny Matikainen / Yle

Hän kertoo jopa äitinsä olevan kartalla siitä, millaisia kouluvaihtoehtoja on tarjolla, ja mikä niistä on parempi toista.

– Kerroin äidilleni, että tulemme kokeilemaan suomalaista koulua. Hän totesi, että sehän on paras maailmassa, Li nauraa.

Luonto yksi opetussisällöistä

Sen sijaan kolmevuotias Li Yanting oli innostunut siitä, että koulu tulee samasta maasta kuin sininen suklaa. Isä-Lin mukaan poika oli pitänyt myös testitunnista.

Siellä askarreltiin puu, laulettiin ja tanssittiin.

Lin mukaan heille on tärkeää, että poika oppii kokemaan maailmaa ja soveltamaan oppimaansa, ei vain pänttäämään tietoa kirjoista.

– Teimme kuvan puusta ja hän pääsi kokeilemaan, miltä lehti tuntuu. Hän koki sen muodon ja pohti, että se muuttuu syksyllä keltaiseksi. Se oli erilaista kuin missään muualla, Li sanoo.

Luonto onkin yksi koulun opetussisällöistä. Pekingissä se on usein kaukana, siksi Li on tyytyväinen tunnille tuotuihin lehtiin.

Kiinassa riittää potentiaalisia asiakkaita

Dibi Academy avaa ovensa kuun lopussa. Opettajat uskovat, että luokat ovat silloin täynnä elämää.

Moni muukin suomalainen koulutusalan toimija haaveilee kiinalaisasiakkaista.

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen oli tiistaina Pekingissä edistämässä vientiä ja mainostamassa suomalaista koulutusta.

– Kiina on iso markkina. Se kehittää koulutusta voimakkaasti ja suomalaisella koulutuksella on todella hyvä maine, Grahn-Laasonen sanoo.

Sanni Grahn-Laasonen.
Jenny Matikainen / Yle

Eikä ministeri ole matkalla yksin. Mukana on edustajia suomalaisista oppilaitoksista, joilla on himo päästä kiinan markkinoille. Osa haluaa kouluttaa perheen pienimpiä, osa myydä ammattikouluosaamista, osa kouluttaa opettajia.

– Kiinassa on kaksi kertaa enemmän opettajia kuin Suomessa asukkaita. Eli tarvetta opettajankoulutukselle ja koulutuksen kehittämiselle on, Grahn-Laasonen sanoo.

Hänen mukaansa Suomen opettajien laaja pedagoginen vapaus ja korkeakoulutus ovat ehdottomia vientivaltteja. Eikä niistä haluta tinkiä Kiinassakaan, sanoo ministeri.

Suomi ratsastaa Pisa-maineellaan ja Grahn-Laasonen uskoo, että se kantaa vaikka koulutuksesta on jouduttu leikkaamaan.

Tätä kautta rahaa myös palaa Suomeen ja suomalaisen koulutuksen kehittämiseen, hän lupaa.

Kiinassa vanhemmat ainakin ovat valmiit käyttämään lapsiinsa rahaa, silloin kun sitä on. Suurin haaste lienee erottua joukosta, sillä kulman takana on aina toinenkin koulu.