Onko sinulla sanottavaa Kuopion viljelypalstoista? Nyt voit vaikuttaa

Kuopion kaupunki aikoo uudistaa viljelypalstojaan. Nyt avatusta nettikyselystä halutaan saada kaupunkilaisilta tietoa palstojen kehittämistarpeista.

Kuopio
Salaattia ja kukkua kasvaa viljelypalstalla.
Johanna Mitjonen / Yle

Kuopion kaupunki kysyy asukkaiden toiveita viljelypalstoista. Asiasta on avattu nettikysely (siirryt toiseen palveluun), koska kaupunki on uudistamassa palstoja ja niiden vuokraussääntöjä. Kysely on lähetetty palstojen nykyisille vuokralaisille myös postitse.

Ongelmia on ollut kaupungin apulaiskunnossapitopäällikön Hannele Kauppisen mukaan esimerkiksi palstojen kunnossa ja siisteydessä. Lisäksi vuokrausjärjestelmässä on ollut teknisiä ongelmia.

– Palstoilla esimerkiksi säilytetään ylimääräistä tavaraa, vaikka niitä ei ole siihen tarkoitettu. Jos taas joku on vuokrannut palstan, mutta ei jostain syystä viljelekään siellä, palsta heinittyy, Kauppinen kertoo.

Kyselystä saatujen tietojen perusteella pohditaan esimerkiksi, olisiko ihmisillä tarvetta nykyistä pienempiin viljelypalstoihin. Toiveissa on, että kaupunki pääsisi aloittamaan palstojen uudistustyöt ensi keväänä.

Kuopion kaupunkialueelle on perustettu vuosina 1970–2000 yhteensä 364 viljelypalstaa yhdeksään eri kohteeseen. Vanhimmat palstat ovat Julkulanniemessä, Savisaaressa ja Niuvassa. Niitä on myös Itkonniemellä, Jynkänlahdella, Pappilanmäellä, Petosella, Rahusenkankaalla ja Särkiniemessä.

Kysely on avoinna 6. marraskuuta saakka.