yle.fi-etusivu

Ahdingossa oleva rokkiklubi Hämeenlinnassa yrittää haalia lisää euroja joukkorahoituksella – "Meillä on ollut vaikeuksia oikeastaan koko ajan"

Suisto-klubi Hämeenlinnassa oli vähällä ajautua konkurssiin maksamattomien verojen takia. Omistaja maksoi velat omasta pussistaan ja hakee nyt lisää rahaa joukkorahoituksella.

joukkorahoitus
Kuva ulkoa Verkatehtaan sisäpihalta jossa on kirkkaan keltaisia terassipöytiä ja tuoleja
Suistolla on hyvä maine keikkapaikkana kotimaisten artistien keskuudessa. Klubin kannattavuus on ollut ongelma miltei koko sen olemassaolon ajan.Nina Keski-Korpela / Yle

Suomen rokkipiireissä arvostettu musiikkiklubi Hämeenlinnassa voi huokaista helpotuksesta, ainakin hetkeksi. Velat verottajalle on kuitattu ja nyt turvaudutaan kaupunkilaisten ja muidenkin musiikin ystävien apuun.

– Rahallisia vaikeuksia meillä on ollut oikeastaan koko ajan, koska live-kenttä ei ole helppo missään päin Suomea, tunnustaa klubiyrittäjä Ukri Kokkonen Youtube (siirryt toiseen palveluun) -videoviestissään.

Hämeenlinnan Verkatehtaalla toimiva Suisto-klubi eli koko alkusyksyn jännityksessä.

Verottaja haki muusikkopiireissäkin arvostettua klubia konkurssiin maksamattomien verojen takia. Klubille oli syntynyt lisää velkaa, vaikka se sai vuonna 2014 saneerausohjelman.

Verottaja kuitenkin perui konkurssihakemuksen viime viikolla, kun klubin yrittäjä Ukri Kokkonen maksoi puuttuvat rahat itse.

Kanta-Hämeen käräjäoikeus vahvisti asian päätöksellään tiistaina.

Julkisti joukkorahoituskampanjan verkossa

Suisto-klubi kertoo Facebookissa (siirryt toiseen palveluun), että se etsii toimintansa tukemiseksi lisää rahaa joukkorahoituksella (siirryt toiseen palveluun).

Kampanjan tavoitteena on saada kokoon 50 000 euroa, mutta 10 000 euron pottikin tyydyttää.

Vähintään sen verran olisi saatava kokoon joulukuun 3. päivään mennessä.

Päätin, että yritetään viimeisen kerran ja tehdään se nyt kovemmin kuin koskaan.

Ukri Kokkonen

– Päätin, että yritetään viimeisen kerran ja tehdään se nyt kovemmin kuin koskaan. Olisi suuri harmi minulle, mutta uskoakseni myös koko Hämeenlinnalle, jos Suisto katoaisi, kirjoittaa klubin pyörittävä Ukri Kokkonen Facebook-sivullaan.

Suurin summa, jolla klubia voi tukea on 5 000 euroa ja pienin 25 euroa.

Suisto on toiminut Verkatehtaalla vuodesta 2009 lähtien. Siellä vierailevat vuosittain maamme kärkiartistit, mutta myös bändejä laidasta laitaan.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Yhdysvaltain terveydenhuoltouudistus

Työnantajien on edelleen tarjottava ilmainen ehkäisy työntekijöilleen

Trumpin yritys tuhota Obamacaren vaatimus torpattiin oikeudessa

Paul Manafort

Manafort pääsi kotiarestistaan valvottuun vapauteen

Itävalta

Itävallassa äärioikeisto nousee hallitukseen

Facebook

Facebook puolustautuu sosiaalisen median kritiikkiä vastaan: "Aktiivinen somen käyttö parantaa ihmisten hyvinvointia"