Koe uusi yle.fi

Korkein oikeus alensi yhden tuomiota Tapanilan joukkoraiskauksesta – tapauksen saama julkisuus otettiin huomioon

Yhden tekijän törkeän raiskauksen tuomiota alennettiin raiskaukseksi ja rangaistus lyheni kahdella kuukaudella. Kahden muun tekijän rangaistuksia ei muutettu.

korkein oikeus
Tapanilan asema.
Henrietta Hassinen / Yle

Korkein oikeus (KKO) on alentanut yhden Tapanilan joukkoraiskauksen tekijän tuomiota törkeän raiskauksen sijasta raiskaukseksi.

Hovioikeus oli aiemmin tuominnut tekohetkellä 18-vuotiaan miehen 2 vuoden ja 4 kuukauden ehdottomaan vankeuteen. KKO lyhensi rangaistusta 2 vuoteen ja 2 kuukauteen.

Vuoden 2015 maaliskuussa Tapanilassa tehdystä raiskauksesta tuomittiin yhteensä kolme henkilöä, joista kaksi oli tekohetkellä alaikäisiä.

Korkeimman oikeuden päätöksestä kahden törkeästä raiskauksesta tuomitun alaikäisen tekijän 1 vuoden ja 9 kuukauden ehdolliset vankeusrangaistukset pysyivät ennallaan.

KKO katsoi, että teosta tuli lähtökohtaisesti tuomita keskimääräistä ankarampi rangaistus, sillä sen tekotavan pelottavuus aiheutti uhrille henkistä kärsimystä. Tapauksen sormin tehtyä raiskausta ei nähty vähemmän vakavana tekona kuin sukupuolielimellä tehtyä.

Tuomiossa otettiin huomioon tekijöiden alaikäisyys sekä myös 18-vuotiaan tekijän nuori ikä. Rangaistusta määrättäessä otettiin huomioon myös tapauksen saama julkisuus, josta oli aiheutunut haittaa tekijöille. Heidän koulunkäyntinsä oli keskeytynyt ja alaikäiset tekijät oli sijoitettu lastensuojelulaitokseen.

Tapauksessa viisi nuorta miestä oli lähtenyt seuraamaan Tapanilassa junasta poistunutta nuorta naista. Nainen oli pysäytetty kotinsa lähellä ja tekijät olivat estäneet hänen liikkumisensa. Yksi tekijä oli pidellyt naista paikallaan, kun toiset kaksi olivat sormin raiskanneet uhrin.

Kaksi muuta joukon miestä oli seurannut tapahtumaa kuitenkaan siihen itse osallistumatta.