Parolan huonokuntoinen seurakuntatalo odottaa yhä purkulupaa – Museovirasto pistää hanttiin

Hattulan kirkkovaltuusto päätyi keväällä siihen, että ainoa järkevä vaihtoehto on Parolan seurakuntatalon purkaminen. Museovirasto on toista mieltä.

Purkamislupa
seurakuntatalo ulkoa kuvattuna
Seurakuntatalo on merkitty Hattulan keskeisten alueiden osayleiskaavassa maakunnallisesti merkittäväksi suojeltavaksi rakennukseksi.Anne Niskanen / Yle

Hattulan seurakunta haluaa purkaa huonokuntoisen Parolan seurakuntatalon.

Talolle ehdittiin tehdä jo ulkoremonttia, mutta viime syksynä ja tänä keväänä tehtyjen rakennusteknisten selvitysten mukaan seurakuntataloa ei kannata remontoida enempää.

– Kiinteistön korjausprosentti on arvioiden mukaan jopa 95, joten meidän ei kannata viedä korjausprojektia eteenpäin, kertoo Hattulan kirkkoherra Virpi Järvinen.

Purkuluvan saaminen onkin viivästynyt, koska Museovirasto ei puolla rakennuksen purkamista.

Virpi Järvinen

Seurakunta jätti purkulupahakemuksen Hattulan kunnan rakennusvalvontaan jo keväällä. Lisäksi purkamista varten tarvitaan lausunnot Museovirastolta ja Hämeen ELY-keskukselta.

Seurakuntatalo on merkitty Hattulan keskeisten alueiden osayleiskaavassa maakunnallisesti merkittäväksi suojeltavaksi rakennukseksi.

– Purkuluvan saaminen onkin viivästynyt, koska Museovirasto ei puolla rakennuksen purkamista eli nyt tarvitaan vielä lisää asiakirjoja ja perusteluja purkamisvaihtoehdon puolesta.

Kirkkoherra Virpi Järvisen mukaan purkamisen aikataulusta ei ole vielä tarkkaa tietoa.

– Odotamme kuitenkin lupapäätöstä lähikuukausien aikana.

Oma, uusi tila tilauksessa Parolaan

Parolan seurakuntatalo on ollut tyhjillään lähes kaksi vuotta.

Kaikki toiminnat ja henkilökunta ovat siirtyneet Parolasta väliaikaisiin tiloihin Pappilanniemeen. Pappilanniemen tila ei kuitenkaan ole toimiva.

– Varovaisen arvion mukaan joudumme kuitenkin olemaan Pappilanniemessä vielä pari kolme vuotta, sillä purkaminen ja uuden rakentaminen vie aikaa.

Seurakunnan työntekijät ja luottamushenkilöt toivovat omaa tilaa nimenomaan Parolaan.

– Kaipaamme nyt seurakuntalaisten näkemyksiä ja toiveita, vaikka meille onkin jo tullut paljon toiveita uuden tilasta. Silloin, kun lähdetään rakentamaan uutta toimitilaa, niin sehän tehdään seurakuntalaisia varten, muistuttaa kirkkoherra Virpi Järvinen.

Seurakuntatalon tontti Parolan keskustassa on seurakunnan oma.