yle.fi-etusivu

Ähtärin pandatalo on jo enemmän kuin harjassa – "Kyllä maailmankin mittakaavassa tosi upeat tilat tulee pandoille"

Ähtärin eläinpuistossa on vietetty tänään puiston kaikkien aikojen suurimman rakennuksen, pandatalon harjannostajaisia. Samaan aikaan Kiinassa valitaan pandapariskuntaa, jonka on määrä saapua Ähtäriin tämän vuoden puolella.

pandat
Rakentumassa oleva pandatalo Ähtärissä
Ähtärin Eläinpuisto Oy – Ähtäri Zoo

Maansiirtokone pihassa osoittaa, että aivan lähipäivinä ei pandoja Ähtärin eläinpuistossa vielä nähdä. Tänään on kuitenkin vietetty pandatalon harjannostajaisia.

Seremoniaan osallistui muun muassa Kiinan suurlähettiläs Chen Li, Suomen maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (Kesk.) sekä maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio.

Kiinan suurlähettiläs Chen Li tutustumassa pandataloon
Kiinan suurlähettiläs Chen Li (keskellä) tutustumassa pandataloon.Anne Elhaimer / Yle

Ministeri Jari Leppä totesi juhlapuheessaan Kiinan ja Suomen olevan merkittäviä metsämaita. Ministerin mukaan pandakarhujen tulo huipentaa vahvan metsäalan yhteistyön, jota maiden välillä on vuosikymmeniä ollut.

– Olen havainnut, että metsien ohella kansojamme yhdistää myös suuri kunnioitus karhuja kohtaan. Suomen kansanperinteessä karhuilla on ollut hyvin merkittävä rooli. Karhu on meille metsän kuningas ja myös maamme kansalliseläin. Pian saamme toivottaa tervetulleeksi maahamme uuden karhun, josta tulee epäilemättä Ähtärin uusi valtias, Leppä kertoi juhlapuheessaan.

Pandatalon harjaiset, yleisöä juhlistamassa taloa
Pandatalon harjakaiset kiinnostivat yleisöäAnne Elhaimer / Yle

Maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallion mukaan suuri merkitys pandojen saamiseksi Suomeen on ollut maiden välisillä suhteilla. Kaikki lähtee diplomatiasta. Husu-Kallio on asiantuntijaporukan tavoin matkustanut pandahankkeen tiimoilta useita kertoja Pekingiin.

– Kokonaislukua ei ole tainnut kukaan laskea, puolin ja toisin on kuitenkin kuljettu, Husu-Kallio kertoo.

Leevi Pekkala
4-vuotias Leevi Pekkala ei malta odottaa, että näkee pandojaMirva Ekman / Yle

Myös yleisö on päässyt aamupäivän tutustumaan uusiin tiloihin järjestetyillä kierroksilla. Karhuista pitävä 4-vuotias Leevi Pekkala uskoo olevansa ensimmäisten joukossa katsomassa pandakarhuja. Voittavatko kiinalaiset pandakarhut nyt suomalaiset sukulaisensa?

– Joo, kertoo Leevi ja huokaa syvään. Vielä pandoja joutuu hetken aikaa odottamaan. Leevin äiti Mia Pekkala on saanut seurata talon rakentumista aitiopaikalta.

– Olen töissä toisella puolella tietä olevassa Hotelli Mesikämmenessä, niin koko kesän olen saanut seurata, että miten tämä tässä valmistuu. Pakkohan se oli sisälle päästä katsomaan, että miltä täällä näyttää, ennen kuin pandat tänne tulee, Mia Pekkala kertoo.

– Onhan tämä mahtava rakennus. Toivotaan, se että tuo Ähtäriin paljon turisteja, lisää isä Teppo Pekkala.

vieraita pandatalon harjakaisissa
Vieraita pandatalon harjakaisissaAnne Elhaimer / Yle

Mittavin tarhakokonaisuus Ähtärin eläinpuistossa

Pandatalo tulee kaikkiaan maksamaan yli 8 miljoonaa euroa. Pandatalon rakennus on sisätiloiltaan (siirryt toiseen palveluun)lähes 2500 neliötä, tonttiakin löytyy reilut 10 000 neliötä. Kyseessä on mittavin tarhakokonaisuus, mikä eläinpuiston alueelta löytyy, kertoo toimitusjohtaja Juhani Haapaniemi.

– Tässä 2400 neliössä on mukana ravintolatilat, matkamuistomyymälät ja lipunmyyntitilat. Ei siis ihan kaikkea pandoille, mutta kyllä maailmankin mittakaavassa tosi upeat tilat tulee pandoille, Haapaniemi kertoo.

Pääurakoitsija Lemminkäiselle projekti on ollut harvinaislaatuinen. Tavanomaisia julkisia rakennushankkeita yritykselle ovat esimerkiksi koulut, urheilutilat ja terveyslaitokset.

– Välillä on aluepäälliköltä kotona kysytty, että mitä ihmettä luet. Vastauksena "AZA 2009: Guidelines for the Housing and Husbandry of the Giant Panda (Ailuropoda melanoleuca)", nauratti aluejohtaja Mikael Snellman Lemmikäiseltä juhlapuheessaan yleisöä.

Rakennustyömaa on työllistänyt keskimäärin 30 henkilöä koko pandatalon rakentamisaikana, nyt lokakuussa työmaalla on ollut vajaa 50 henkilöä töissä.

Pandatalon sisätilat
Anne Elhaimer / Yle

Lisääntymisessä hyödyksi Suomen neljä vuodenaikaa

Pandatalon suunnittelussa ja toteutuksessa on tehty tiivistä yhteistyötä Kiinan johtavien panda-asiantuntijoiden kanssa. Pandaa kohden sisätilaa vuoristomaisemissa on noin 400 neliötä, ulkotilaakin löytyy noin 2000 neliötä.

Naaras- ja urospandalla on omat sisätarhansa, joista on kulku ulkotarhoihin. Pandoilla on pääsy myös alhaalla oleviin teknisiin tiloihin. Tilaa omaan rauhaan siis löytyy. Haapaniemen mukaan pandojen paikkaa pystytään ohjailemaan esimerkiksi ruuan avulla.

– Oli se sitten mikä vuodenaika tahansa, niin näkyviin panda tulee. Joko ulkotarhassa tai sisätarhassa. Panda on kova syömään bambua, että me voimme ohjailla sillä ruualla, Haapaniemi kertoo.

Paljon rakennuksessa on kiinnitetty huomiota siihen, että pandat lisääntyisivät suojeluhankkeen mukaisesti.

– Pyrimme käyttämään hyväksi Suomen neljä vuodenaikaa ja niiden luomat mahdollisuudet, että pandat luontaisesti lisääntyisivät. Varmaankin erilaisilla ääni- ja valomaailmoilla pyritään löytämään niitä mahdollisimman alkuperäisiä olosuhteita.

Suomen keväällä ja kesällä voi siis olla suuri vaikutus lisääntymiseen.

– Näin ainakin asiantuntijat uskovat. Kuitenkin olemme tällaisella ilmastovyöhykkeellä, joka vastaa pandojen luontaisten elinalueitten ilmastoa, joissa tulee selkeästi eri vuodenaikoja. Tämä olisi pandoille hyvin ihanteellinen paikka elää ja lisääntyä.

Rakentumassa oleva pandatalo Ähtärissä
Ähtärin Eläinpuisto Oy – Ähtäri Zoo

Talon luovutus marras-joulukuussa

Talon luovutus tapahtuu marras-joulukuun vaihteessa. Haapaniemen mukaan hankkeen rahoitukseen liittyvät oikeusprosessit eivät ole suoranaisesti hidastaneet projektin etenemistä, mutta lisänneet haastavuutta.

– Ehkä jopa vähän sisuunnuttanut, että kyllä tämä valmiiksi saadaan, Haapaniemi kertoo.

Tavoitteena on saada pandat Ähtäriin vielä tämän vuoden puolella. Yleisön nähtäville kaksikko saadaan näillä näkymin helmikuun puolivälissä. Pariskunnan valinta on viimeistä viilausta vaille.

– Uskotaan, että ihan näinä lähiviikkoina tiedetään se pariskunta, joka Suomeen muuttaa.

Myös hoitajan valinnassa ollaan kalkkiviivoilla. Kaikki alkaa olla siis valmista.

– Tuntuu todella upealta. Hanke alkoi virallisesti joulukuussa 2014. Kyllähän tämä on ollut iso ponnistus kaikilta mukana olleilta, Haapaniemi kertoo.