Koe uusi yle.fi

Trump alkoi purkaa Obamacarea omin voimin

Trumpin mukaan miljoonat amerikkalaiset voivat nyt hankkia edullisia vakuutuksia. Demokraatit varoittavat, että eniten vakuutusturvaa tarvitsevien ihmisten vakuutusten hinta nousee.

Yhdysvaltain terveydenhuoltouudistus
Mies profiilikuvassa.
Presidentti Donald Trump Michael Reynolds /EPA

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on antanut presidentin asetuksen, jonka tarkoituksena on uudistaa maan terveydenhuoltojärjestelmää.

Republikaanipuolue on yrittänyt moneen otteeseen purkaa edellisen presidentin Barack Obaman hallinnon luomaa ns. Obamacare-järjestelmää, mutta ei ole päässyt yhteisymmärrykseen tavasta, jolla se tehtäisiin.

Trumpin allekirjoittama asetus on hänen mukaansa ensimmäinen askel Obamacaren, eli Affordable Care Actin purkamiseksi.

Asetus määrää liittovaltion viranomaiset hakemaan keinoja, joilla pienyritykset ja yksityishenkilöt voivat liittyä yhteen ostaakseen terveydenhoitovakuutuksia.

Samalla asetus antaa kuluttajille mahdollisuuden ostaa lyhytaikaisia vakuutuksia, joiden laatua ei olisi rajoitettu Obamacaren säädösten puitteissa.

Ääniä puolesta ja vastaan

Trump sanoo asetuksen lisäävän valinnanvapautta ja kilpailua terveydenhuollossa yli osavaltiorajojen. Kuluttajat saisivat aiempaa paremman vakuutusturvan, eikä uudistus maksaisi mitään.

Trump sanoi puheessaan, että uudistus antaisi miljoonille yhdysvaltalaisille mahdollisuuden hankkia itselleen terveysvakuutus. Hän kritisoi Obamacarea vakuutusten hintojen rajusta noususta.

Demokraattipuolueessa on varoiteltu uudistuksesta. Puolueen mukaan muutos tuo markkinoille halpoja terveysvakuutuksia, joiden tuoma vakuutusturva olisi aiempaa suppeampi. Näitä vakuutuksia hankkisivat nuoret ja terveet ihmiset.

Samalla iäkkäiden ja sairaiden laajempien vakuutusten hinnat nousisivat. Vakuutusmarkkinat voivat mennä sekaisin, puolue varoittaa.

Uutistoimisto AP uskoo, että eräät lääkäri- ja kuluttajajärjestöt, ja mahdollisesti myös vakuutusyhtiöt vastustavat uudistusta.

On myös epäselvää, onko presidentillä oikeus määrätä tämänkaltaisesta muutoksesta. Muutokset edellyttävät myös paljon viranomaisvalmistelua, joten niiden arvioidaan astuvan voimaan aikaisintaan vuonna 2019.

Lue lisää: Republikaanit heittivät pyyhkeen kehään Obamacare-kiistassa

Lähteet: AP, Reuters