Koe uusi yle.fi

Tutkimus: Ihmisen ja apinoiden viimeinen yhteinen esivanhempi oli vain kissan kokoinen

Ihmiset ja isot apinat erkanivat omiksi sukuhaaroikseen 6–7 miljoonaa vuotta sitten.

antropologia
Puolivuotias vauva pitelee gibboninpoikasen etukäpälää.
Saksalaisen Thülen eläinpuiston toimitusjohtajan Alexandra Grothoffin Viktoria-tytär ja emonsa hylkäämä Louis-gibboni tekivät tuttavuutta toissa kesänä. Viktoria on kuvassa äitinsä sylissä, Louisia hoivaa eläintenhoitaja Ralf Haidenkummer.Ingo Wagner / EPA

Ihmisten ja isojen apinoiden viimeinen yhteinen esivanhempi oli paljon pienempi ja notkeampi kuin on oletettu, arvioi tuore tutkimus. Sen mukaan otuksella oli todennäköisesti painoa vain noin 5,5 kiloa.

Se oli siis nykyisten gibbonien kokoinen ja myös heilautteli itseään puissa gibbonien tavoin, tutkijat päättelivät.

He tulivat tähän tulokseen vertaamalla apinoiden ja nykyihmisen sekä fossiililöytöjen perusteella tunnettujen aiempien hominidilajien pääteltyjä kokoja.

Hominidien sukupuu haaroittui moneen suuntaan mioseenikaudella, 23–5 miljoonaa vuotta sitten. Nykyisiin isoihin apinoihin ja meihin nykyihmisiin johtaneet linjat erkanivat toisistaan 6–7 miljoonaa vuotta sitten. Fossiililöydöt niiltä ajoilta ovat vain muutamia hampaita ja leukaluun sirpaleita.

Koolla on väliä

Tähän saakka on oletettu, että sukulaisemme oli erkaantumisen kynnyksellä simpanssin tapainen ja kokoinen eläin. Simpanssi painaa useita kymmeniä kiloja. Uusi tutkimus antaa aivan uutta suuntaa käsitykselle ihmisen suvun varhaisimmista vaiheista.

– Ruumiin koko vaikuttaa suoraan eläimen ja ympäristön suhteeseen. Millään muulla ominaisuudella ei ole yhtä laajoja biologisia vaikutuksia, sanoo saksalaisen Tübingenin yliopiston apulaisprofessori Mark Grabowski.

Hän johti tutkimusta vierailevana tutkijana Yhdysvaltain luonnonhistoriallisessa museossa (siirryt toiseen palveluun) New Yorkissa.

Kisa ruoasta vaati uudet konstit

Tutkijat päättelevät, että esivanhempanne ryhtyivät heilauttelemaan itseään oksissa, koska apinalajeja oli yhä enemmän ja puissa alkoi olla kilpailua ruoasta. Niinpä uudet keinot olivat tarpeen. Heilauttelemalla otus pääsi käsiksi oksien päässä olleisiin hedelmiin.

Koon kasvu puolestaan näyttää olleen eri aikaan kehittynyt vastaus kisaan elintilasta: isompana oli tarpeen tullen helpompi puolustaa itseään, tutkijat päättelevät.

Tutkimus on vapaasti luettavissa Nature Communications (siirryt toiseen palveluun) -lehdestä.