yle.fi-etusivu

Kalifornian maastopaloissa kuollut jo 31 ihmistä

Maastopalot ovat tuhoisimmat osavaltion historiassa.

maastopalot
Hiiltynyt auto täysin hiiltyneen maisen ympäröimänä.
Palanut auto oli parkkeerattu autotallin eteen Santa Rosan kaupungissa. John G,. Mabanglo / EPA

Kalifornian maastopalojen uhriluku on noussut 31:een. Lisäksi kateissa on satoja ihmisiä. Kyseessä on tuhoisin viikko osavaltion maastopalojen historiassa. Vuonna 1933 Griffith Parkissa Los Angelesissa kuoli 29 ihmistä. Nyt uhriluvun uskotaan vielä nousevan, sillä kateissa on satoja ihmisiä.

Maastopalojen aineelliset tuhot ovat myös valtavat. Ainostaan Santa Rosan kaupungissa on tuhoutunut yli 2800 kotia ja liiketiloja lähes 40 000 neliömetriä, kirjoittaa Los Angeles Times. (siirryt toiseen palveluun)

Ainakin 13 Napa Valleyn alueen viinitarhaa on tuhoutunut paloissa, on viinikauppiaiden liitto tiedottanut. (siirryt toiseen palveluun)

Etiketti viinipullon kyljessä on liekkien tummentama.
Palaneita viinipulloja tuhoutuneessa viinitarhassa. John G,. Mabanglo / EPA

Mendocinon alueella on tuhoutunut myös kannabisviljelmiä. Piirikunta saattaa menettää miljoonia, sillä viljelijät eivät ole voineet vakuuttaa peltojaan, sillä kannabiksen kaupallinen myynti on Kaliforniassa laillista vasta ensi vuoden alusta lähtien.

Voimakkaat tuulet jotka ovat ruokkineet liekkejä ovat hieman laantuneet, mutta ennusteiden mukaan tuulet saattavat jälleen voimistua perjantai-iltaa kohti.

Lähteet: AP, Reuters