Koe uusi yle.fi

Matikainen: Vapauttakaa sitruuna! Maailma hukkuu muoviin, mutta Kiinassa siihen kääritään lupaus laadusta

Suomessa muovista puhutaan lähinnä jätteenä, mutta Kiinassa muovittamaton tuote on epäilyttävä, kirjoittaa Jenny Matikainen.

muovijäte
Jenny Matikainen
Yle Uutisgrafiikka

Yritin viikonloppuna ostaa sitruunaa kiinalaisen laatumarketin vihannesosastolta. Tarvitsin yhden. Hyllyssä oli kuitenkin tarjolla vain styroksilautaselle kelmun alle pakattu sitruunakuusikko.

Maanittelin myyjää aikani, mutta yhtä sitruunaa ei saanut. Sen sijaan voisin ostaa viinirypäleitä, jotka olivat tarjouksessa.

Nostin muovitetut sitruunat pettyneenä koriini ja jatkoin sadatellen matkaa.

Ruokakauppojen vihannesosasto on Pekingissä usein surullinen näky. Vaaleanpunaiset luksusomenat lepäävät kukin omalla vaahtomuovipedillään. Kuten sitruunat, myös tomaatit ja kurkut on kahlittu kelmun alle styroksirasiaan. Jopa yksittäisellä mansikalla saattaa olla oma kotelonsa.

Ruuan puhtaus on Kiinassa asiakaskunnalle kova sana. Marketeissa, joissa hedelmät uivat vapaana kasoissa poimittavana, kiinalaisrouvat ja nuoret vanhemmat käyttävät minuutteja jokaisen valitsemansa hedelmän syynäämiseen. Onko kuhmuja, rupia tai muita epämääräisiä osumia.

Miten käsittää, että miljardi ihmistä juo vettä, joka pakataan muovipulloihin

Ruokahuijausten maassa tarkkuuden ymmärtää. Kiinan some kuohuu milloin feikkimunista, muoviriisistä tai katuojasta kerätystä ruokaöljystä.

Suomesta tulija on helposti vähän hölmö. Meillä ruoka on vielä niin turvallista, että Kiinan huijaritarinat kuulostavat, toki kamalilta, mutta liian absurdeilta sulatettavaksi. Ei kai tämä riisi kuitenkaan suolistoani tuki, ajattelen.

Tunnen usein kuinka minua katsotaan hieman säälien, kun poimin mandariinini niin varomatta.

Kiinalaisen mielestä muovi pitää ehjänä ja puhtaana. Monissa ketjuravintoloissa jokainen muki ja kuppi on muovitettu, jotta kukaan ei varmasti ole hörpännyt niistä ennen sinua.

Kiinalaiset näkevät muovin alla laatua ja puhtautta. Itse ajattelen lähinnä kuolleita kaloja.

Eräs myyjä ei suostunut lopettamaan pienen puulautasen muovittamista vaikka kuinka estelin

Maailma hukkuu muoviin, meille kerrotaan nykyisin lähes joka viikko. Se on Pekingin arjessa paljon helpompi ymmärtää kuin se, että syömäni kananmuna ei ehkä ollutkaan muna.

Kiinassa on helppo myös ajautua epätoivoon. Maan kulutus on aivoille mahdotonta matematiikkaa: miten käsittää, että miljardi ihmistä juo vettä, joka pakataan muovipulloihin, heittää roskat yhteen kasaan ja tuottaa koko ajan maailmaan lisää tavaroita, joita kukaan ei oikeasti tarvitse.

Suomessa muovista on tullut juttu. Monissa kaupoissa muovikassista on tullut maksullinen, jotta ihmiset ajattelisivat sen tarpeellisuutta. Kiinassa on toisin. Muovi on arkipäivän mahdollistaja ja yksilönsuoja.

Ikeassa takanani jonossa seisonut mies hihitteli kun pakkasin ostoksiani. Käärin lautaset pyyhkeeseen ja tungin mytyn kattilaan. Vaateostoksilla kassista joutuu joskus kieltäytymään kolmesti. Eräs myyjä ei suostunut lopettamaan pienen puulautasen muovittamista vaikka kuinka estelin.

Hän ei voinut ymmärtää miksi ei. Hullu ulkomaalainen! Sehän hajoaa muuten.

Kalat ja minä voimme vain toivoa, että muovista tulee Kiinassa juttu nopeammin kuin Suomessa

Minäkin rakastin lapsena kuplamuovia. Sitä miten ilmalla täytetty pallukka napsahti täydellisesti sormien välissä. Toiset tussahtivat tylsästi, osa litistyi äänettä.

Jos pala oli tarpeeksi iso, siitä saattoi tuhlata osan sarjatuleen. Vääntää kuin rättiä ja kuulla napsahtelujen tyydyttävän sarjan. Osan saattoi jopa säästää seuraavalle päivälle.

Viehätys oli sama kuin karkkipäivässä. Kun hupia oli tarjolla harvoin, siitä nautti suurin huokauksin.

Nyt lapsuus on loppu.

Myyjän kääriessä lautasta metrin levyiseen kuplamuovikaistaleeseen teki mieleni huutaa. Vapauttakaa sitruunat! Antakaa mansikoiden olla mansikoiden kanssa! Kalat kuolevat!

Mutta ketäpä syyttää? Minä poksuttelin kuplamuovini 90-luvulla, voinko nyt moittia Kiinaa, kun se iloitsee omastaan. Ehkä voin, mutta en katsomatta omaankin napaan.

Kalat ja minä voimme vain toivoa, että muovista tulee Kiinassa juttu nopeammin kuin Suomessa.

Että jo parin vuoden päästä muovi ei ole luksusta vaan jäte, jonka käytöstä pitää maksaa.

Jenny Matikainen

Kirjoittaja aloitti syyskuussa Ylen Aasian-kirjeenvaihtajana. Hän katsoo tässä blogissa Kiinaa eri kanteilta ja uskoo, että asian ymmärtäminen ei tarkoita, että olisi siitä samaa mieltä.