Koe uusi yle.fi

Maailman lapset tekivät taidetta yhdessäolosta: syntyi sohvaperunoita, hellyyttä ja hämähäkinseitti

16. kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen katselmus on nimeltään Yhdessä, together. Hyvinkäällä kulttuurikeskus Villa Artussa on esillä 200 työtä 46 eri maasta. Lasten teokset kuvaavat yhdessäoloa ja -elämistä monista eri näkökulmista.

maalaustaide
Yhdessä - Together lasten ja nuorten taiteen näyttely
Olivia Rabishaw (14v), Kanada: Suudelma Lasten ja nuorten taidekeskus

Villiä luovuutta, värien ilotulitusta, huumoria ja patetiaa, taitoa ja lahjakkuutta. Kaikkea tätä on nähtävillä Yhdessä, together -näyttelyssä Hyvinkään Villatehtaalla Villa Artussa.

Esillä on 3 – 18 -vuotiaiden lasten ja nuorten piirroksia, maalauksia, valokuvia ja videoita eri puolilta maailmaa. Kaikkiaan näyttelyyn tarjottiin 6800 teosta 66 maasta. Niistä taiteen ammattilaisista koostunut jury valitsi 200 työtä.

Yep Hei Yin Travelling by boat.
Yip Hei Yin (7v), Kiina (Hongkong): VenematkaLasten ja nuorten taidekeskus

Kuvista välittyvät kulttuurien kirjo, lasten erilainen arki maailman eri kolkilla sekä kuvataiteen tekemisen monet traditiot.

Kiinalaislapsen Veneretki -vesivärityössä maan maalaustaiteen perinne näkyy voimakkaasti muun muassa mustan tussin runsaassa käytössä.

Yhdessä - Together lasten ja nuorten taiteen näyttely
Sini Peränen, Sofianna Pohjola, Alexandra Jokinen, Sóley LIndfors (kaikki 12v), Suomi: SohvaperunatLasten ja nuorten taidekeskus

Yhteistä lasten ja nuorten teoksissa on ystävyyden, läheisyyden ja turvallisuuden tarve. Suomalaisen tyttöporukan Sohvaperunat -kollaasissa (perunat on liimattu sohvaan) kerrotaan kotoisesta vapaa-ajanviettotavastamme vastaansanomattoman selkeästi, mutta lämmöllä.

Yhdessä - Together lasten ja nuorten taiteen näyttely
Filopov Luchezar (6v), Bulgaria: MusikantitLasten ja nuorten taidekeskus

Lasten kuvissa harrastetaan yhdessä, syödään, juhlitaan ja leikitään.

Näyttelykuvien valinnassa mukana ollut kuvanveistäjä Sampo Malin kertoo, että teoksissa pisti silmään niiden suvaitsevaisuus, ystävällinen suhtautuminen muihin ihmisiin. Kulttuurikeskuksen toiminnanjohtaja Raisa Laurila-Hakulinen komppaa.

– Lapset tuovat esille sen, että me tarvitsemme toisiamme, että on tärkeää olla yhdessä eikä kukaan pärjää ilman toista. Se antaa toivoa tulevaan.

Yhdessä - Together lasten ja nuorten taiteen näyttely
Lana Dekovic (15v), Kroatia: Ihon allaLasten ja nuorten taidekeskus

Laurila-Hakulinen esittelee kanadalaisen 14-vuotiaan tytön teoksen Ihon alla.

– Tämän lähes käsitteellisen teoksen yläosassa näytetään, miten olemme päältäpäin erilaisia. Alaosassa on kuvattu, miltä näytämme sisältä. Teos kiteyttää hienosti näyttelyn teeman: vaikka tulemme eri kulttuureista ja erilaisista elämänpiireistä, olemme loppujen lopuksi kaikki samanlaisia.

Yhdessä - Together lasten ja nuorten taiteen näyttely
Maria-Anna Doukakou (16v), Kreikka: ValaistuminenLasten ja nuorten taidekeskus

Lapset ja nuoret kertovat kuvissaan myös yhdessäelämisen varjopuolista. On kuvia sodasta ja toisten hyödyntämisestä. Toisaalta nuorilla on halu vaikuttaa, kuten 16-vuotiaan kreikkalaistytön Valaistuneet osoittaa.

Yhdessä - Together lasten ja nuorten taiteen näyttely
Sofia Buyan (9v), Valko-Venäjä: Vastakohtien pelitLasten ja nuorten taidekeskus

Sampo Malin sanoo tekniikan vaikutuksen lasten elämässä näkyvän näyttelykuvissa selvästi.

– Teoksissa pelataan tietokonepelejä ja vietetään aikaa älypuhelimilla ja muilla vempaimilla. Myös internetin vaikutus näkyy. Ympäri maailmaa tulleissa töissä on paljon samanlaisia netissä levinneitä kuva-aiheita.

Toisaalta lapset ymmärtävät myös problematisoida tekniikan elämässään. Tietokoneesta ei ole kaveriksi, tuntuu hämähäkki pojan olkapäällä sanovan yhdeksänvuotiaan valko-venäläistytön maalauksessa.

Yhdessä - Together lasten ja nuorten taiteen näyttely
Elena Maxemcluc (16v), Moldova: YhdessäLasten ja nuorten taidekeskus

Siinä missä pikkulasten teokset ovat villejä ja vapaita, nuorten työt herättävät usein ihastusta taidokkuudellaan.

Ruskeasävyisen Yhdessä -teoksen tekijä, 16-vuotias moldovalaisnuori, on maalannut taiten vaikeasta kuvakulmasta valoa ja varjoa käyttäen kaksi nukkuvaa lasta.

Otsikkokuva Suudelma on 14-vuotiaan kanadalaistytön herkkä ja karvantarkka, hienosti valkoisella liidulla viimeistelty, tutkielma hellästi toisiaan nuuhkivista kissoista.

Raisa Laurila-Hakulinen ja Sampo Malin
Kulttuurikeskus Villa Artun toiminnanjohtaja Raisa Laurila-Hakulinen ja näyttelyjuryn jäsen Sampo MalinNella Nuora / Yle

Kansainvälisen lasten ja nuorten taiteen näyttelyn perinteet ulottuvat yli 40 vuoden taakse. Taiteilija Eino Vesalainen (k. 2010) aloitti toiminnan kotikaupungissaan Hyvinkäällä 1970-luvulla.

Nykyään näyttelyt järjestää kolmen vuoden välein Lasten ja nuorten taidekeskuksen säätiö.

Kansainvälisistä näyttelyistä on Hyvinkäälle kertynyt mittava lasten ja nuorten kuvataiteen arkisto. Siinä on yli 100 000 teosta 130 maasta.

Yhdessä, together -näyttely on esillä Villa Artussa ensi vuoden tammikuulle saakka.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Lapsiperheet

Miksi olen olemassa ja miksi sisko kävelee liian hitaasti?

20 + 2 syytä soittaa äidille tai isälle töihin

Puoli seitsemän

Samuli Edelmann edesmenneestä isästään: "Tänne minä jäin laulamaan hänen laulujaan"

Työllisyys

Keskusta ja kokoomus sopuun työllisyys- ja yrityspalveluista –sinisille malli ei kelpaa

A-studio

Rikosoikeusprofessori seksuaalisesta hyväksikäytöstä: Lasten kohdalla pitäisi tuomita useammin raiskauksena