Pääministeri Sipilä Suomen tiukasta kannasta euroalueen kehittämiseen: "Jotta ei tulla yllätetyiksi housut kintuissa"

Pääministeri Juha Sipilän mukaan Suomen keskeisin tavoite euroalueen kehittämisessä on vahvistaa markkinakuria.

Juha Sipilä
Pääministeri Juha Sipilä saapui tiedotustilaisuuteensa eduskunnassa Helsingissä täysistunnon jälkeen 13. lokakuuta
Pääministeri Juha Sipilä saapui tiedotustilaisuuteensa eduskunnassa Helsingissä täysistunnon jälkeen 13. lokakuuta.

Hallituksen EU-ministerivaliokunta päätti tänään Suomen EMU-linjasta, joka on paikoin hyvin kriittinen. Suomen EMU-kanta on ajankohtainen, sillä EU-komissio keskustelee euroalueen kehittämisestä jo joulukuussa.

Suomi vaatii kannassaan muun muassa markkinakurin lisäämistä ja velkojen yhteisvastuuta lisäävien päätösten välttämistä.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) mukaan hallituksen keskeisin tavoite euroalueen kehittämisessä on vahvistaa markkinakuria, jossa on ollut viime vuosina puutteita.

– Voisi sanoa, että markkinakurin euro on se meidän iso linja, Sipilä sanoi toimittajille perjantaina eduskunnassa.

Sipilän mukaan hallituksen EMU-kantaa voi tulkita ajoittaisesta kriittisyydestä huolimatta siten, että Suomi haluaa sanoa kaikelle pidemmän aikavälin kehittämistyölle mieluummin kyllä kuin ei.

– Mutta haluamme sanoa selkeästi sen, mitkä askelmerkit [reunaehdot] siihen tarvitaan.

Hyväksi euroalueen kehittämisehdotukseksi Sipilä mainitsee erityisesti Euroopan vakausmekanismin muuttamisen eurooppalaiseksi valuuttarahastoksi. Hallitus on löytänyt siitä Sipilän mukaan hyviä kohtia.

– On hyvä, että on pysyvä mekanismi, joka takaa euroalueen vakautta omalta osaltaan, Sipilä sanoi.

Sipilän mukaan hallituksen linjaukset ovat välttämättömiä entistä toimivammalle euroalueelle. Hän huomautti, että euroalue ei vielä toimi toivotulla tavalla.

– Aiemmista kriiseistä pitää ottaa nyt opiksi ja toimintatapoja pitää parantaa, jotta ei tulla yllätetyiksi housut kintuissa, Sipilä totesi.

Terho: Harmillista, että tämä kesti 20 vuotta

Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terhon (sin.) mukaan EMU-linjauksella Suomi jatkaa EU:n liittovaltiokehityksen vastustamista. Terhon mukaan Suomi torjuu kannallaan useita tarpeettomia ehdotuksia euroalueen kehittämiseksi.

– Haluamme kehittää EU:ta ja euroa markkinakurin kautta eikä yhteisvastuuta kasvattamalla, Terho sanoi.

Terho kertoo, että sinisen eduskuntaryhmän oli helppo hyväksyä EMU-kanta.

– On vain harmillista, että Suomella kesti 20 vuotta päästäkseen näinkin realistiseen euro- ja EU-politiikkaan.

Seuraavaksi Suomi aloittaa työn samanmielisten maiden löytämiseksi euroalueelta, jotta se saisi tavoitteitaan läpi. Sipilä arvioi, että ainakin Hollannin tuoreen hallituksen EMU-kanta on hyvin samanlainen kuin Suomella. Sipilä kertoo uskovansa, että myös Saksa tukee Suomen tavoitteita.