yle.fi-etusivu

EU-maat hyväksyivät joustot hiilinieluihin – Suomi voi lisätä hakkuitaan ilman päästöleikkauksia, muttei yhtä paljon kuin haluaisi

Suomi yritti loppusuoralla saada itselleen lisää liikkumavaraa hakkuissa, ja äänesti lopulta tyhjää.

Yle maailmalla: Bryssel
Kaadettuja puita pinossa.
Roni Rekomaa / Lehtikuva

LUXEMBURG EU:n jäsenmaat ovat hyväksyneet metsien hiilinielujen laskentasäännöt, jotka mahdollistavat hakkuiden lisäämisen ilman päästöleikkauksia muualta.

Hyväksytyn kannan mukaan hakkuita voi lisätä, kunhan koko EU:n hiilinielu kasvaa. Suomi voi joustomekanismin nojalla lisätä hakkuita määrällä, joka vastaa 54,1 miljoonaa tonnia hiilidioksidia kymmenen vuoden ajalla.

Suomen hallituksen mielestä jouston määrä on liian pieni, ja sitä yritettiin kasvattaa kokouksessa. Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) ehdotti 64 miljoonan tonnin kiintiötä Suomelle, mutta esitys torjuttiin. Suomi olisi halunnut kompensaatiota myös metsäkadosta, mutta siihenkään muut maat eivät taipuneet.

Suomi äänesti lopulta tyhjää. Puola ja Kroatia äänestivät esitystä vastaan.

– Tarjolla on vain huonoja vaihtoehtoja, ympäristöministeri Tiilikainen sanoi salissa.

Puheenjohtajamaa Viron laatima joustomekanismi tulee käyttöön vain jos EU:n metsien hiilinielu kasvaa kokonaisuutena. Joustoa on kymmenen vuoden ajalle yhteensä 370 miljoonaa hiilidioksiditonnia vastaava määrä.

Euroopan parlamentti hyväksyi oman näkemyksensä hiilinielujen laskentaan eli ns. lulucf-sääntöihin syyskuussa. Parlamentin hyväksymä kanta sallii sekin hakkuiden kasvattamisen, muttei mainitse määriä.

Hiilinielusääntöjen lopullinen muoto haetaan jäsenmaiden, parlamentin ja komission välisissä neuvotteluissa.

Suomi on ajanut muutosta komission ehdottamiin sääntöihin. Suomen mukaan komission versio olisi johtanut tilanteeseen, jossa hakkuiden lisääminen olisi pakottanut Suomen vähentämään päästöjä jostain muualta tai ostamaan päästöoikeuksia muilta mailta.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Onnettomuudet

Rakenteet romahtivat kesken joulukonsertin Vaasassa – seitsemän sairaalaan

Lähdesuoja

HS: Poliisi teki kotietsinnän Viestikoekeskuksesta kirjoittaneen toimittajan kotiin

Kotimaan uutiset

Sanoman hallitus pyysi HS:ltä selvitystä tiedustelu-uutisoinnista

Kansallisen turvallisuuden vaarantaminen

Asiantuntijat: Media teki tehtävänsä vuotouutisessa