Tuhansien jääpingviinien joukkokuolema Etelämantereella – vain kaksi pikkupingviiniä selviytyi

Jääpingviinien poikasista vain kaksi on selvinnyt hengissä.

pingviinit
Jääpingviini kulkee jään päällä
Etelämantereen jääpingviiniDean Lewins / EPA

Vain kaksi jääpingviinin poikasta selviytyi hengissä tänä vuonna yhdyskunnassa itäisellä Etelämantereella, kertoo BBC (siirryt toiseen palveluun). Kausi on toiseksi huonoin sitten vuoden 2015, jolloin kaikki syntyneet jääpingviinin poikaset kuolivat. Tutkijat löysivät tänä vuonna paljon munia, jotka eivät kuoriutuneet lainkaan.

Maailman luonnonsäätiön WWF:n mukaan krillin kalastuskielto erityisesti itäisellä Etelämantereella auttaisi varmistamaan jääpingviinien selviytymisen.

Jääpingviinien joukkokuoleman epäillään liittyvän jään määrään.

Koska meren jääpeite on ollut tavallista laajempi, jääpingviinien piti kulkea jopa sata kilometriä tavallista kauemmas ruuan perässä.

Edellinen vastaava poikaskato sattui neljä vuotta sitten. Tuolloin jään lisäksi sateinen sää ja sitä seuraava pakkanen olivat kohtalokkaat poikasille.

Tutkijat sanovat jääpingviinien joukkokuolemaa katastrofiksi. Etelämantereen meren elollisten luonnonvarojen säilyttämistä ajavan komission (CCAMLR) on tarkoitus kokoontua ensi viikon alussa.

Olemme tehneet jääpingviiniyhteisön poikaskuolemista uuden, perusteellisemman jutun. Sen pääset lukemaan tästä.

Jutun korjaushistoriaa täydennetty 17. lokakuuta klo 14.25.

Korjattu 14.10. klo 12.01. Pingviinien ahdingon syynä ei ollut liian vähäinen jäämäärä vaan tavallista suurempi määrä jäätä. Lisäksi alkuun lisätty tieto, että joukkokuolema koski yhtä pingviiniyhdyskuntaa ja jutun keskivaiheille tieto sateiden vaikutuksesta pingviinien kuolemaan. Pingviinien kulkema matka muutettu sadoista kilometreistä jopa sadaksi kilometriksi.

Täydennetty 14.10. kello 15.10. Lisätty lähteeksi myös AFP. Muutettu sateiden vaikutusta koskevaa kohtaa siten, että kyse oli edellisestä poikaskadosta.

Lähteet: AFP