Lukemista lauantaiksi: Syöpätutkija sairastui, nainen koki menettäneensä rahaa naimattomuuden takia, isät jäävät kotiin Islannissa

Tämä on Ylen lukupaketti, josta löydät ajankohtaista luettavaa joka lauantai ja sunnuntai.

Viikonloppukooste
Vanhemman ja vauvan varpaat.
Leagun / stock.xchng
Kätilöopisto vuonna 1960.
Tuore äiti saa hoitajalta kapaloidun lapsen syliinsä. Kuva vuodelta 1960.Pertti Jenytin / Lehtikuva

Kätilöopiston viimeinen vauva syntyy hetkenä minä hyvänsä – Synnytyssairaalan tarina alkoi korruptiosta ja päättyi sisäilmaongelmiin

Vajaan kuuden vuosikymmenen aikana Helsingin Kätilöopistolla saatettiin maailmaan yli 300 000 ihmistä.

Tuuli Kunnas kotitalonsa edessä Käpylässä.
Tuuli Kunnas ei ole ainoa, jonka tonttivuokra nousee. Korotus koskee tällä erää koko Käpylä-Kumpula-Koskela-Toukola -aluetta, joilla on vanhat sopimukset.Kari Ahotupa / Yle

Tuuli Kunnas maksaa pian tuhansia euroja enemmän kotitalonsa tontista – "Mistä sellaisen rahan yhtäkkiä saa?"

Helsingissä osa tonttien vuokrista on jopa viisinkertaistumassa. Rajuilla korotuksilla pyritään yhdenmukaistamaan vuokria. Paineita maanvuokrien korotuksiin on koko maassa.

Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

180 astetta: Seksuaaliväkivallan parissa työskentelevä Satu Hintikka: "Meillä on tarve pitää yllä hyvää kuvaa itsestämme, vaikka tekisimme kuinka törkeitä tekoja toisillemme"

#MeToo -kampanja on tällä viikolla nostanut esiin seksuaalista häirintää kohdanneiden kokemuksia. Tekijöiden on usein vaikea nähdä oman toimintansa vaikutuksia, kertoo seksuaaliväkivallan parissa työskentelevä Satu Hintikka.

Johanna Tuomela
Paula Koskinen / Yle

Kun syöpätutkijasta tuli potilas – Johanna Tuomela taistelee levinnyttä rintasyöpää ja potilaiden eriarvoisuutta vastaan

Syöpätutkija Johanna Tuomela on kohdannut karulla tavalla sen, miten uusien syöpälääkkeiden saaminen voi olla potilaalle mahdotonta.

Saara hanhela istuu kotitalonsa portailla
Saara Hanhela

Nainen laskee menettäneensä ison summan rahaa, koska ei ole naimisissa – kirjoitti avoimen kirjeen "modernin maailman mallimaalle"

Verohallinto ja Kela tulkitsevat eri tavoin sen, mitä tarkoittaa puoliso.

Jiang Zemin
Jiang ZeminWu Hong / EPA

Toimittajalta: Yksi maa, yksi johtaja – jopa edeltäjä haukotteli Kiinan presidentin puhuessa

Xi Jinpingin mukaan Kiinassa käynnistyi uusi aika, mutta Kiinan kommunistisen puolueen kokous huokuu mennyttä, kirjoittaa Ylen Aasian-kirjeenvaihtaja Jenny Matikainen.

 Skarphéðinn Halldórsson
Suhde lapsiin on muodostunut paremmaksi, kun heidän kanssaan on viettänyt paljon aikaa jo vauvavuotena, Skarphéðinn Halldórsson sanoo.Hrönn Òlafsdóttir

Islannin perhevapaamalli toi isät kotiin vauvoja hoitamaan – "Naisten ei tarvitse valita uran tai lasten välillä, täällä voi saada molemmat"

Islannissa ei käydä ideologista keskustelua kotiäitiydestä, koska sellaiselle ei ole tarvetta.

Ganges-joki Varanasin kaupungin kohdalla.

Intian äiti kärsii – Sinun nahkakenkiesi valmistus saattoi saastuttaa pyhää Ganges-jokea

Tumma kemikaaleilta haiseva vesi virtaa syvästä ojasta Gangesiin. Myrkkyvesi on lähtöisin nahkatehtaista, joiden tuotteita tuodaan myös Suomeen.