Kaikki talviolympialaisista!

Metsän kuntosalissa välineet koostuvat kivistä, kannoista ja puista – luontoliikunnan opettaja kannustaa syyslomalaisia liikkeelle

Lomaviikon voi käyttää hyödyllisesti lähtemällä metsään treenaamaan. Luonnossa voi kestävyyden lisäksi kehittää vaikka koordinaatiokykyä, tasapainoa ja voimaa, henkisestä virkistäymisestä puhumattakaan.

Syysloma
Portaita ja patikoijia luontoreitillä metsässä
Pelkkä epätasaisessa maastossa käveleminen toimii sekä voimaharjoitteluna, että tasapainoharjoitteluna. Maaston muotojen hyväksi käyttäminen tuo liikuntaan lisää haastetta.Meeri Niinistö / Yle

Tammela

Tarja Jaakkola vetää tuulitakin vetoketjun ylös ja astelee vaelluskengillä märkään nurmikkoon.

Pimeä metsä ja vettä tippuvat oksat eivät luonnossa liikkumisen ammattisaarnaajaa häiritse. Jaakkolan harvinainen ammattinimike on "luontoliikunnan opettaja"

– En edes tiedä, onko minulla kollegaa Suomessa tällä hetkellä, hymyilee Jaakkola.

Hän on aloittanut työssään Tammelassa sijaitsevassa Eerikkilän urheiluopistossa tänä syksynä ja kouluttaa erityisesti erä- ja luonto-opasopiskelijoita.

Säästä viis – asenne ratkaisee

Parhaillaan syyslomaa viettäviä perheitä Jaakkola kannustaa vetämään vedenpitävät vaatteet niskaansa ja lähtemään ulos. Usein märkä sää haittaakin aikuisia enemmän kuin lapsia.

Mies kävelee rannalla syksyllä.
Huonoa säätä ei huomaa silloin, jos luontolenkillä on jotain tekemistä.Sakari Partanen / Yle

– Sehän on asennekysymys ja vasta sen jälkeen pukeutumiskysymys. Meiltä aikuisilta se vaatii usein enemmän asennetta kuin lapsilta. Lapsethan ovat valmiita lähtemään ulos säässä kuin säässä.

Usein ulkona tulee liikuttua kuin salaa, kun samalla puuhaa jotain muuta. Jaakkola itse innostuu hyötyliikunnasta.

– Olin itse juuri karpaloita keräämässä. Marjastus, sienestys, kivikiipeily tai mitä vain siellä metsässä keksiikään. Tee jotain, ettet vain kävele paikasta toiseen. Silloin ei huomaa, vaikka keli olisi vähän huonompikin.

Marjastaessa ja sienestäessä eteneminen on usein rauhallista. Entä mitä sitten, jos kaipaa treeniä, jossa hiki irtoaa ja syke kohoaa?

– Polkujuoksu on tietysti yksi ihan loistava luontoliikuntamuoto, joka on tänä päivänä aika suosittuakin. Siinä saa haastaa itsensä monella eri tavalla: matkalla, maastolla ja vauhdilla. Tietysti sitä voi harrastaa lastenkin kanssa, vauhti on vain vähän hitaampi ja maastot vähän helpommat. Tärkeintä on edetä oman halunsa ja kykynsä mukaan, neuvoo Tarja Jaakkola.

Metsän kuntosalissa välineitä ovat kivet, kannot ja puut

Luontoliikunnan opettaja rohkaisee treenaamaan luonnossa liikkuessaan kestävyyden lisäksi myös koordinaatiokykyä, tasapainoa ja voimaa. Kuntosalivälineet metsän helmassa koostuvat kivistä, kannoista ja puista.

Tee jotain, ettet vain kävele paikasta toiseen.

Tarja Jaakkola

– Salin saa helposti rakennettua metsään, tai se on jo siellä!

Mitään ei ole tarkoitus kuitenkaan lähteä siirtelemään tai toisten omistamia puita turmelemaan.

Pelkkä epätasaisessa maastossa käveleminen toimii sekä voimaharjoitteluna, että tasapainoharjoitteluna. Maaston muotojen hyväksi käyttäminen tuo liikuntaan lisää haastetta.

– Siihen voi ottaa mukaan vaikkapa kiven päälle kiipeämisen, kiveltä alas hyppäämisen ja kaatuneiden puun runkojen päällä kävelyn. Aina löytyy joku oksa, jossa voi vetää leukoja. Kivillä voi metsässä tehdä punttitreenejä. Se on varmasti mukavampi ympäristö kuin kliininen sali, vinkkaa Jaakkola.

Lapsille pelaamista, leikkimistä, kiipeilyä tai geokätkentää

Tarja Jaakkola iloitsee viimeaikaisista tutkimuksista luonnon hyvinvointi- ja terveysvaikutuksista. (siirryt toiseen palveluun) Jaakkolan mukaan luonnossa tehty harjoittelu on jopa tehokkaampaa kuin sisätiloissa tehty treenaaminen.

Lapsi juoksee rannalla.
Henrietta Hassinen / Yle

– Fyysinen teho liittyy siihen, miten ihmisten aivot reagoivat luontoon, vihreyteen ja väreihin. Lisäksi se piristää mieltä eli tehokkuus lisääntyy sekä fyysisesti että psyykkisesti.

Luontoliikunnan opettaja Jaakkola haluaa rohkaista erityisesti lapsia ja nuoria liikkumaan luonnossa.

– Perheenäitinäkin voin sanoa, että lasten sisällä oleminen huolettaa tosi paljon. Kyllä se lähtee pitkälti sieltä kotoa, että mennäänkö perheen kanssa ulos.

Jaakkola kannustaa vanhempia miettimään yhdessä lasten kanssa sellaisia liikuntatapoja, jotka innostavat lapsia.

– Pelaamista, leikkimistä, kiipeilyä tai vaikka geokätkentää. Puuhaa ja toimintaa lapsen tai nuoren iän mukaan. Tässä on kysymys siitä, että luonto on aina hyväksi ja ulkoilma on aina hyväksi.

Oli siis sää minkälainen tahansa, siitä saa aina virtaa ja positiivista mieltä päivään.