Norjassa lisää havaintoja hirvieläimiä tappavasta näivetystaudista

Hjortevilt.no-nettisivuston mukaan CWD-sairauteen on kuollut ainakin seitsemän tunturipeuraa ja kolme hirveä Etelä-Norjassa.

Norja
hirvi
Kuvan hirvi asteli riistakameran kuvaan RautjärvelläPentti Myllys

Norjassa on havaittu kaksi uutta tapausta hirvieläinten näivetystaudista, kertoo nettisivusto hjortevilt.no (siirryt toiseen palveluun). Etelä-Norjan vuoristossa on todettu nyt yhteensä kymmenen tapausta: sairauteen on kuollut seitsemän luonnonvaraista tunturipeuraa ja kolme hirveä.

Norjalaiset eläintutkijat aikovat ottaa näytteitä luonnonvaraisista eläimistä aiempaa laajemmalta alueelta, jotta saadaan kartoitetuksi näivetystaudin levinneisyys. Lisäksi viranomaiset ovat määränneet pakkoteurastuksia Norjan eteläisille poronhoitoalueille.

Norjassa pelätään, että hirvieläimiä tappava sairaus pääsee leviämään pohjoiseen ja tarttuu luonnonvaraisista tunturipeuroista niiden sukulaiseen eli paimennettaviin poroihin.

Hirvieläinten näivetystauti (CWD (siirryt toiseen palveluun)) on samantyyppinen aivoja rappeuttava prionitauti kuin ns. hullun lehmän tauti. Nykyisen tietämyksen mukaan se ei ole vaarallinen ihmisille.