Tampere ja Transtech allekirjoittivat sopimuksen raitiovaunuista – Vuoden viivästys ei vaaranna aikataulua

Sopimuksen arvo on kokonaisuudessaan 100 miljoonaa. Tarkoitus on, että vaunuja päästään koeajamaan vuonna 2020.

raitioliikenne
Helsingin uusi ratikka kylässä Tampereella, rakennusmiehiä Keskustorilla
Tamperelaisille esiteltiin Helsingin uusia ratikkavaunuja kesällä. Tampereen vaunujen värien halutaan henkivän tamperelaisuutta. Matias Väänänen / Yle

Tampereen kaupunki ja Transtech ovat allekirjoittaneet raitiotievaunujen toimitussopimuksen. Maanantaina Tampereen Raatihuoneella allekirjoitetun sopimuksen arvo on raitiotien ensimmäisessä rakennusvaiheessa noin 70 miljoonaa euroa. Rakentamisen toisessa vaiheessa summa nousee 100 miljoonaan.

Ensimmäisessä vaiheessa Tampere tilaa 19 vaunua, toisessa vaiheessa tulee 5-6 vaunua lisää.

Transtechin toimitusjohtaja Lasse Orre iloitsee merkittävästä tilauksesta. Orren mukaan tilaus menee kolmen suurimman joukkoon Transtechin historiassa. Transtech sai myös 10 vuoden huoltosopimuksen, ja sen lisäksi option 30 vuoden huolloista.

– Tämä on hyvin tärkeää meille, se on osa meidän uutta strategiaamme, Orre sanoo.

Orre sanoo kuitenkin, että vielä ei ole varmuutta siitä, rekrytoidaanko Kajaaniin lisää ratikantekijöitä ja jos, niin kuinka paljon.

– Me tarvitsemme noin 200 ihmistä tekemään tätä, mutta koska tilausta aletaan tehdä varsinaisesti vasta vuonna 2020, vielä ei tiedetä tarvitaanko lisää väkeä vai ei. Todennäköisesti kyllä.

Ratiovaunuista allekirjoitetaan sopimusta Tampereen raatihuoneella.
Sopimus allekirjoitettiin Tampereen raatihuoneella maanantaina.Kai Pohjanen / Yle

Vaunut ehtivät valituksesta huolimatta

Tampere valitsi Transtechin kalustotoimittajaksi noin vuosi sitten lokakuussa. Parinkymmenen vaunun lisäksi kauppaan sisältyy vaunujen kunnossapitoa kymmeneksi vuodeksi. Valinnasta valitettiin markkinaoikeuteen, mutta oikeus hylkäsi valituksen.

Tampereen pormestarin Lauri Lylyn mukaan vuoden viivästyminen on ollut harmillinen, mutta nyt on tärkeintä, että raitiovaunujen suunnittelu saadaan liikkeelle.

– Vielä ehditään vuoteen 2021, mutta jos viivästyisi vielä vähänkin, tulisi vaikeuksia saada ne valmiiksi, Lyly sanoo.

– Tarkoitus olisi, että niitä koeajetaan jo vuonna 2020.

Vaunujen väreissä oltava tamperelaisuutta

Tampereen Raitiotie Oy:n toimitusjohtajan Pekka Sirviön mukaan vaunujen muotoilu lähtee nyt liikkeelle. Sirviön mukaan Tampereen vaunut eivät voi olla kopioita helsinkiläisistä.

– Perustyyppi on sama, mutta meille tulee pidemmät ja leveämmät vaunut. Pientä faceliftiä tulee Tampere-twistillä. Meidän pitää saada tamperelaiset raitiovaunut, ei kopioita helsinkiläisistä.

Seuraava yleisön mielenkiinnon kohde tulee olemaan raitiovaunujen väri. Lyly uumoilee, että värin valinnassa otetaan huomioon kaupunkilaisten mielipiteet.

– Toivon mukaan kansalaiset osallistuvat vahvasti värin valintaan. Luulen, että raitiotieallianssissa ruvetaan miettimään ja laittamaan jonkinnäköistä pientä kisaakin pystyyn siitä, mitkä ne värit olisivat.

– Värin pitää henkiä tamperelaisuutta ja kestää aikaa, sanoo puolestaan Sirviö.