Huumeita tulee Pohjanmaalle Uumajasta meritse mutta myös muita reittejä: "Niitä tulee kaikkia kanavia pitkin"

Wasaline toimittaa kaikki matkustajalistansa tullille, joka tekee niiden perusteella riskiarviot.

huumeet
Wasalinen matkustajalaiva lähdössä aamuhämärissä Vaasan satamasta.
Wasalinen matkustajalaiva satamassa. Elina Niemistö / Yle

Huumeiden hankkiminen on helppoa, mikäli on uskominen tullia, poliisia ja laivayhtiö Wasalinea. Tulliylitarkastaja Tommi Hartman Vaasan tullista kertoo, että viidessä vuodessa huumeiden määrä tullin takavarikoinneissa on kasvanut 20 prosenttia. Myös poliisi on huomannut huumeiden määrän kasvun.

– Huumeita on helppo saada ja niitä on enemmän saatavilla. Niitä tulee kaikkia kanavia pitkin, kertoo Pohjanmaan poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Kari Keski-Opas.

Sanomalehti Vasabladet kertoi lauantaina (siirryt toiseen palveluun), että pietarsaarelaisen entisen narkomaanin mukaan Pohjanmaalle saapuu huumeita Uumajan-laivan mukana.

Laivayhtiö Wasalinen toimitusjohtaja Peter Ståhlberg ei osaa arvioida, kuinka mittavaa huumeiden salakuljettaminen Vaasan ja Uumajan välillä on. Huumetutkintojen yksityiskohdat jäävät hänen mukaansa vain viranomaisten tietoon.

– Kyllä sen kuitenkin tietää, että rajojen yli kulkee huumeita ja varmasti niitä kulkee myös Wasa Expressilllä. Sitä ei käy kieltäminen, Ståhlberg sanoo.

Poliisin takavarikoimaa kannabista
Poliisin takavarikoimaa kannabista. Kari Ahotupa / Yle

Enemmän maitse kuin meritse

Tullin valvontajohtaja Hannu Sinkkonen uskoo, että laivaliikenne Vaasan ja Uumajan välillä ei ole suurin huumereitti Pohjanmaalle. Sinkkosen mukaan suurin osa huumeista tulee nykypäivänä postiliikenteen mukana, kuten myös pohjoisen kautta rekoilla ja laivoilla. Samaa mieltä on Pohjanmaan poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Kari Keski-Opas.

– Niitä tulee muitakin reittejä maitse. On mahdotonta arvioida, mutta käsitykseni mukaan niitä tulee enemmän maitse kuin laivalta, mutta se on vain käsitys. Pitää ottaa huomioon, että myös postin kautta niitä tulee, niitä pystyy tilaamaan netin kautta. Jakelukanavia on nykyään paljon enemmän kuin ennen, Keski-Opas kertoo.

Valvontajohtaja Hannu Sinkkonen
Valvontajohtaja Hannu Sinkkonen.Pasi Peiponen / Yle

Kilomäärät pienentyneet, annosten määrä kasvussa

Tullin valvontajohtaja Hannu Sinkkosen mukaan eniten Pohjanmaalle ja muualle Suomeen tulee amfetamiinia, subutexia, muuntohuumeita ja kannabista eri muodoissa.

Aikaisemmin huumeita tarkasteltiin kilojen perusteella. Koska huumeet ovat koventuneet, on pienikin takavarikoitu määrä merkittävä.

– Vaikka takavarikoitavat kilomäärät ovat pienentyneet, niin nyt kerta-annosmäärät ovat kasvaneet hurjasti, Sinkkonen kertoo.

Tulli takavarikoi huumeita Pohjanmaan alueella muutamia kertoja vuodessa. Marraskuussa 2016 tulli paljasti Vaasan satamassa suuren huumausaineiden salakuljetusyrityksen. Tullin tarkastuksessa laivalle saapuneesta rekka-autosta löytyi 104 kiloa amfetamiinia ja kolme kiloa kokaiinia. Amfetamiinierän katukauppa-arvo olisi ollut 8 miljoonaa euroa ja kokaiinierän 1,2 miljoonaa euroa. Rekka oli tulossa Etelä-Euroopasta Ruotsin kautta Suomeen.

Wasalinen toimitusjohtaja Peter Ståhlberg.
Wasalinen toimitusjohtaja Peter Ståhlberg.Tuomo Rintamaa / Yle

Matkustajalistat tullille

Yhtiön Wasa Express -laiva liikkuu kaupunkien väliä kahdesta kolmeen kertaan päivässä. Ståhlbergin mukaan laivayhtiö saa tietoa esimerkiksi takavarikoista vain median kautta. Yhtiöllä ei ole hänen mukaansa merkittäviä keinoja salakuljettamisen estämiseksi, vaan huumeiden vastaista työtä satamissa tekee tulli.

– Miehistömme informoi tullia, jos he näkevät jotain, Ståhlberg sanoo.

Laivayhtiö toimittaa kaikki matkustajalistansa tullille, joka tekee niistä riskiarviot ja toimii niiden mukaisesti. Ståhlberg uskoo myös, että rajavalvonta on Pohjanmaalla helpompaa kuin Helsingin ja Turun suurissa matkustajasatamissa.

– Meidän matkustajavolyymimme ovat pieniä etelän ja pohjoisen rajoihin verrattuna, Ståhlberg kertoo.

Ståhlbergin mukaan on hyvä, että huumeiden salakuljettamisesta syntyy keskustelua.

– On ikävää, että niitä liikkuu. Resursseja pitäisi lisätä tullille ja niille, jotka tekevät käyttäjien kanssa töitä, jotta käyttö saataisiin loppumaan. Niin kauan kun on käyttöä, on varmasti liikennettäkin.