Törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä syytetty Kittilän vt. kunnanjohtaja Timo Kurula jää sairauslomalle

Kurula jää ensiksi sairauslomalle, sitten vuosilomalle ja sen jälkeen virkavapaalle.

Kittilä
Kittilän vt. kunnanjohtaja Timo Kurula työpöytänsä ääressä
Timo KurulaAnnu Passoja / Yle

Kittilän vt. kunnanjohtajaa Timo Kurulaa vastaan on nostettu syytteet törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä ja virka-aseman väärinkäytöstä. Kunnanvaltuuston puheenjohtajan Aki Nevalaisen (vas.) nimissä lähetetyssä tiedotteessa kerrotaan, että Kurula on jäänyt sairauslomalle, joka jatkuu 27.10. saakka. Nevalainen kertoo saaneensa tiedon sairauslomasta Kurulalta sähköpostitse tiistaiaamuna.

Kurula hakee vuosilomaa ajalle 30.10-13.12. ja virkavapaata ajalle 14.12-31.12.2017. Kurulan viransijaisuus kunnanjohtajana päättyy 31.12.2017. Vuosiloman ja virkavapaan myöntämisestä päättää kunnanhallitus.

Kittilän vt. kunnanjohtajan sijaisena toimii toistaiseksi vs. hallintojohtaja Sanna Ylinampa.

Muiden törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä syytettyjen kohtalo ratkeaa Kittilässä todennäköisesti tämän kuun aikana. Ylimääräisen valtuustokokouksen ajankohdasta päättää Kittilän kunnanhallitus tänään tiistaina.

Ylimääräisen valtuustokokouksen koollekutsumista 24.10. esitti kunnanvaltuuston ja -hallituksen puheenjohtajisto, joka kokoontui kriisikokoukseen lauantaina. Kriisikokous pidettiin päivä sen jälkeen, kun Oulun kihlakunnan syyttäjä oli nostanut 27:ä nykyistä ja entistä kuntapäättäjää syytteet törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä.

Kelpaako aikataulu ministerille?

Kunnanhallituksen tämänpäiväisellä esityslistalla vs. hallintojohtaja esittää kuitenkin, että valtuusto kokoontuisikin vasta 31.10. Nevalainen arvioi Yle Rovaniemen haastattelussa, että valtuuston koolle kutsuminen jo ensi tiistaina "tuntuu aika mahdottomalta".

Kuntaministeri Anu Vehviläinen (kesk.) ilmoitti syytteiden julkistuksen jälkeen, että syytteessä olevien aseman käsittely Kittilän kunnanvaltuustossa alkuperäisen suunnitelman mukaan 17. marraskuuta on auttamatta liian myöhään. Vehviläinen totesi, että Lex Kittilä otetaan käyttöön, elleivät syytetyt vetäydy tai valtuusto pidätä heitä luottamustehtävistä välittömästi.

Nevalainen ei ota kantaa siihen, onko se kuntaministerin tarkoittamaa välitöntä toimintaa, jos asian käsittely jää tämän kuun viimeiseen päivään.

– En tiedä hänen ajatuksiaan. Jos ei kunnan aikataulu kelpaa, niin sitten hän tekee omat johtopäätöksensä, Nevalainen toteaa.

Ylimääräisen valtuustokokouksen järjestämistä pohtineeseen lauantain kriisikokoukseen osallistuivat muut puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat paitsi lomamatkalla ollut valtuuston puheenjohtaja Pekka Rajala (kesk.).

Kaikki virkarikoksista epäillyt ovat kiistäneet syytteet.

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Aki Nevalainen ilmoittaa Kurulan sairauslomaa koskevassa tiedotteessa myös, että yksi kunnanvaltuutettu on ilmoittanut eroavansa kaikista luottamustehtävistä. Lapin Kansa kertoo, että kyseessä on keskustan valtuutettu Eino Holck. Häntä vastaan on nostettu viisi rikossyytettä.

Lue myös:

Arvio: Kittilän hallintosotkut päätyvät oikeuteen vasta ensi keväänä

Kittilän kunnan puheenjohtajisto koolle kriisikokoukseen