Pigmenttitehtaan tulipalo takaisku Porin LNG-terminaalin alkutaipaleelle

Suomen ensimmäinen nesteytetyn maakaasun terminaali aloitti toimintansa Porissa noin vuosi sitten.

Nesteytetty maakaasu
Skangasin LNG-kaasuterminaali Porin Tahkoluodossa
Katja Halinen / Yle

Viime syksynä toimintansa aloittaneen Porin LNG-terminaalin alkutaivalta on varjostanut Porin pigmenttitehtaan tulipalo (siirryt toiseen palveluun). Venator on Tahkoluodossa sijaitsevan nesteytetyn maakaasun terminaalin merkittävimpiä asiakkaita. Kaanaassa sijaitsevan pigmenttitehtaan ja kaasuterminaalin välille on rakennettu yli 10 kilometrin kaasuputki.

Iso lovi toimituksiin

Tahkoluodon kemikaalisatamassa on tähän asti käynyt keskimäärin yksi LNG-laiva puolessatoista kuukaudessa. Alun perin arvioitiin, että laivoja käy yksi kahdessa viikossa.

– Ilman muuta palolla on ollut merkitystä terminaalin käyttöön. Kyse on sen verran merkittävästä asiakkaasta etenkin näin terminaalin alkuvaiheessa. Myönteistä on se, että palanut tehdas rakennetaan uudelleen ja nesteytetyn maakaasun käyttö lisääntyy pikku hiljaa, toteaa Skangasin myyntijohtaja Tommy Mattila.

Porin Prosessivoimalle on toimitettu jonkin verran Venatorilta käyttämättä jäänyttä kaasua.

Teknisesti terminaali toiminut hyvin

Muuten Suomen ensimmäisen LNG-terminaalin ensimmäinen vuosi on vastannut Skangasin odotuksia. Terminaali on myyntijohtaja Tommy Mattilan mukaan toiminut niin teknisesti kuin turvallisuudenkin kannalta moitteettomasti.

Uusia asiakkaita haalitaan koko ajan. Asiakkaita löytyy merenkulun lisäksi teollisuudesta ja raskaasta liikenteestä.

– Terminaali oli iso investointi. Se ei maksa itseään takaisin yhdessä yössä. LNG-markkinoiden rakentaminen on hyvin pitkäjänteistä työtä.

Porin terminaalista nesteytettyä maakaasua toimitetaan nyt esimerkiksi Norilsk Nickelille Harjavaltaan vedyn tuotantoon ja Tallinkin Megastarille. LNG:llä kulkee myös öljytankkereita ja uusi jäänmurtaja.