Atria keskittää sianlihan tuotannon Jyväskylästä Nurmoon

Naudanlihan käsittely jatkuu Jyväskylässä, mutta työt loppuvat 17:ltä työntekijältä.

talous
Työntekijä laittaa joulukinkkuja suolauskoneeseen.
Joulukinkkujen suolausta Nurmossa. Kuva joulukuulta 2016.Olli Koski / Yle

Atrian tiedotteen mukaan järjestelyn taustalla on kannattavuuden parantaminen ja tuottavuuden lisääminen Jyväskylän tuotantolaitoksella.

Yt-neuvottelut uudelleenjärjestelystä päättyivät tänään. Neuvottelun tuloksena päätettiin keskittää sian teurastus ja leikkuu Atrian Nurmon tehtaalle. Päätös tarkoittaa 17 työntekijän irtisanomista ja koko henkilöstöä koskevia lomautuksia Jyväskylässä.

Irtisanottaville tarjotaan mahdollisuutta siirtyä Atrian muihin yksiköihin.

Yhtiö laskee saavuttavansa keskittämisellä noin 1,2 miljoonan euron vuotuiset säästöt ensi vuoden kesäkuusta lähtien.