Toivo katoaa helposti kylmässä värjöttelevän asunnottoman mielestä: "Olemme kuin haamuja ihmisille"

Kun hallinta omasta elämästä katoaa, alkaa selviytymistarina. Näkymätön, ärsyttävä, halveksittu asunnoton – vai sittenkin aivan tavallinen, toivonkipinää etsivä ihminen.

kodittomuus
Seppo Ruottinen
Tapio Termonen / Yle

Vielä kuukausi sitten viina vei miestä mennessään. Alkoholi oli maistunut Seppo Ruottiselle jo vuosia. Viime vuosituhannen puolella sen jalkoihin jäi perhe ja työpaikka. Ruottinen päätti, ettei vie muita mukanaan. Hän jätti kodin vaimolle ja lapsilleen. Hän koitti pärjätä omillaan.

Kovin hyvin se ei sujunut.

Rahat loppuivat pian ja rappukäytävät tulivat tutuiksi. Joissakin kerrostaloissa asunnotonta siedettiin, kun hän ei aiheuttanut häiriötä, eikä sotkenut paikkoja. Loputtomiin niissäkään ei kuitenkaan voinut majailla. Toisista kerrostaloista lähtö tuli nopeasti. Poliisin kutsuminen ei Ruottista sinänsä häirinnyt – olihan putkassa sentään katto päällä.

Aina kattoa ei ollut tarjolla. Pitkin Helsingin katuja kulkenut asunnoton oppi nopeasti tuntemaan, minkä puskan juurella on hyvä nukkua.

Kyllä juoppo juopon löytää

Kierre oli valmis ja joka ilta Seppo Ruottinen joutui pohtimaan, missä seuraavan yön viettäisi. Elämä ilman mahdollisuuksia alkoi turhauttaa. Joku kertoi, että muualla olisi helpompaa. Jos vanhat kaverit jäisivät taakse, voisi uusi elämä aueta.

Ruottinen muutti Poriin. Hetken aikaa oli helpompaa, mutta vanhat ongelmat nostivat pian päätään.

– Kyllä juoppo juopon löytää, asui se missä vain. Ei paikkakunnanvaihdos mitään muuta, hän toteaa.

Tämän Ruottinen sai kokea liiankin hyvin. Välillä hänellä oli oma asunto, mutta liian kosteat elämäntavat, epämääräiset vieraat ja maksamattomat vuokrat veivät sen alta. Kuukausi sitten hän huomasi itse, että vastaava tilanne on taas edessä. Hän irtisanoi asuntonsa ja hakeutui Porin Sininauhaan.

Seppo Ruottinen
Tapio Termonen / Yle

Sininauha tarjoaa tukiasumispalveluja. Jos asukas pystyy olemaan selvin päin, voi hän saada sieltä oman huoneen. Ruottinen on pystynyt olemaan juomatta jo kuukauden.

Märkä puoli avaa ovensa kaikille

Sininauhassa on myös niin sanottu märkä puoli, jonka ovet aukeavat vain yöksi. Siellä riittää, että asukas pystyy raahaamaan itsensä ovesta sisälle, eikä kukaan välitä, onko veressä alkoholia tai huumeita. Apua annetaan silti.

Tuon makuusalin lattiat ovat tulleet tutuiksi monelle Satakunnan asunnottomalle. Tänä syksynä sieltä on hakenut turvaa 30-vuotias nainen, joka ei halua kertoa nimeään julkisuuteen.

Hänen elämänsä alamäki alkoi kauppaoppilaitoksen jälkeen. Maaseudulta Poriin muuttanut nuori nainen erosi poikaystävästään ja kaikki musteni. Elämässä mikään ei vain tuntunut enää miltään.

Yksin kylmässä

Lapsena asiat olivat vielä hyvin. Hyvä tausta ei silti estänyt ratkeamasta huumeisiin, kun nuoruuden rakkaus kariutui. Enää kolmekymppinen nainen ei edes muista, kuinka kauan hän on ollut ilman kotia.

Kavereiden nurkissa on tullut pyörittyä, mutta viimeisimmästäkin kämpästä tuli hiljattain häätö. Porin kadut ovat tulleet tutuiksi. Tänä syksynä ne ovat olleet märkiä ja pimeitä.

Kavereita ei ole enää montaa jäljellä, sillä vieroitushoidon aloittanut nainen ei halua viettää aikaansa pää sumeana.

– Haen ensisuojasta lämpöä ja sosiaalisuutta. Muuten olisin vain yksin kylmässä.

Kun ensisuojan ovet sulkevat ovensa aamukahdeksalta, on edessä monta todella yksinäistä tuntia.

Kaltaiseni ihmiset eivät kuulu täydelliseen kuvaan, jota Suomesta halutaan antaa.

Asunnoton nainen

Porilaisnainen kokee, että kaupungilla hän on näkymätön. Jos joku katsoo päin, johtuu se lähinnä halveksunnasta. Kaupan käytävälle lämmittelemään hakeutunut nainen häädetään ulos nopeasti.

– Koitan vain löytää jonkun paikan, jossa on seinät ympärillä. Istun siellä paikallani häiritsemättä, mutta vartijat ottavat minut silmätikuksi ja häätävät ulos. Kaltaiseni ihmiset eivät kuulu täydelliseen kuvaan, jota Suomesta halutaan antaa.

Sympatia on vähissä

Elämä on ankeaa. Vaikka porilaisnainen on siihen tottunut, sattuu se silti.

– Asunnottomat ovat kuin haamuja ihmisille. Sympatia on vähissä.

Ulkopuolisten asenne syö asunnottomien toivoa. Porilaisnainen huokaa. Hän muistelee lähiaikoina sattunutta tapausta, jossa ensisuojasta tuttu asunnoton päätti luopua toivosta kokonaan. Todellisuudelta ei voi sulkea silmiään. Osan elämä päättyy kadulle.

Moni syyttää asunnottomia siitä, että he eivät yritä tarpeeksi. Että kenenkään ei tarvitsisi olla asunnoton, jos hän vain ottaisi itseään niskasta kiinni.

Se ei kuitenkaan ole helppoa.

– Asunnottomuus alkaa käydä mielenterveyden päälle tosi nopeasti. Kun mielessä on lähinnä, miten tänään pysyy lämpimänä, ei siinä pysty keskittymään mihinkään muuhun. Silloin yksinkertaisetkin asiat tuntuvat liian vaikeilta.

Toivo herää

Porilaisnainen on käynyt pohjalla ja menettänyt toivonsa. Hän ei kuitenkaan ole valmis luovuttamaan. Nyt toivoa riittää niin paljon, että hän olisi valmis jakamaan sitä muillekin.

Uskon vakaasti siihen, että hyvä kiertää.

Asunnoton nainen

Oma perhe on järjestänyt hänelle asunnon, ainakin väliaikaisesti. Tämän uuden alun siivittämänä nainen suunnittelee jo, miten saisi parannettua myös muiden elämää. Heti, kun mahdollista, ojentaa hän kätensä muille – niin ihmisille kuin eläimillekin.

– Silloin, kun minulla oli asunto, pidin huolta siitä, että kissalla riittää ruokaa. Vaikka itselleni ei olisi riittänyt rahaa, sai kissa aina syödäkseen. Uskon vakaasti siihen, että hyvä kiertää. Tärkeintä on, että sydämessä on lämmin.

Asunnottomien yön kynnyksellä toivo muihinkin ihmisiin alkaa herätä. Moni on lahjoittanut viime päivinä ensisuojaan vaatteita ja makuupusseja.

Huomenna Porin kaduille lähtee kiitollinen ja luottavainen nainen. Kun lämpimänä pysyminen ei ole enää päällimmäisenä mielessä, on hänellä ehkä voimia laittaa oma elämänsä kuntoon.